torstai 23. huhtikuuta 2015

Pienoinen myrsky luvassa!



Alkuperainen postaus 8.4.2015

Aioin kirjoittaa tänään Ohion ja Columbuksen ruokakultuurista, mutta jätän sen tulevaisuuteen. Käsivarsi vähän kiukuttelee, ja vanhempi koira halusi ulos puoli kolmen aikaan yöllä, jonka jälkeen en juuri saanut unta. Nyt olen jo aamusta uupunut ja kärttyisä. Niinpa pitempi postaus jää loppuviikkoon.

Sain käytettyä koirat aamulenkilla. Lenkin loppupuolella alkoi ripotella vähän vettä. Kotiin päästyä katsoin säätutkaa, ja kiva pikku myrsky on matkalla tanne! Sää nähdä milloin se ehtii kohdalle. Juuri nyt se näyttää olevan Daytonin kohdalla, ja Dayton on vähän reilun tunnin ajomatkan päässä.

Pahoja ukkosia täällä on aina silloin tällöin. Onneksi tornadoja on sentään suhteellisen vähän verrattuna esim. Kansasiin, ja muihin 'Tornado Alley'n paikkoihin. Tornadosireenit hälyttävät aina, jos pilvissa alkaa nakyä suppilomaista muodostumaa. Silloin pitäisi mennä kellariin, tai alimman kerroksen ikkunattomaan huoneeseen. Meilla ongelmana on se, etta koirat kieltaytyvät menemästä alas kellarin portaita. Ja tuollaista 40+ kilon hauvaa ei kanneta. Niinpa olen joskus yksin kotona ollessani sulloutunut alakerran vessaan koirien kanssa.

Oneksi tornadon 'touchdown', eli maahan asti yltäminen on ollut harvinaista meidän lähellä (koputan puuta).

Tornado alleyn alueella on tuhoutunut kokonaisia pikkukaupunkeja. Joskus täälläkin on kuolonuhreja, lähinnä jos tornado paistaa hajalle trailerin, eli pysyvään asumiseen käytetyn pitkän 'asuntovaunun'. Trailer-puistoja on kuitenkin paljon, niissä asuu usein vähän vähävaraisempaa vakea. Traileriin saa sähköt, kaasun, veden. Se on paljon halvempi kuin talo, mutta myös turvattomampi. Paha tornadon sattuessa, ja myös tulipalo voi tuhota trailerin minuuteissa. Lähinnä ihmisia kuitenkin loukkaantuu puiden kaatuessa, tai salaman iskuista.

Meidan pahin myrskyvaurio on aiheutunut rakeista. Joskus harvoin niita tulee maahan golfpallon kokoisina. Yksi sellainen myräkkä lomotti ulkona pihatiella ollen auton. Katto ja toinen sivu täynnä lommoja, tuulilasissa pitkä halkeama. Talon katto ja vinyylipaneelit kahdelta sivulta piti uusia, kun kaikki oli reikäjuuston näköista. Onneksi vakuutus korvasi. Nämä raemyrskyt ilahduttavat varmaan autokauppiaita (vitsi!), kun suurin osa varastosta istuu ulkona.. Jokunen vuosi sitten ainakin yhdellä autokaupalla oli ale, jossa myytiin lommoisia autoja.

Talot muuten eivat ole 'puutaloja'.. ulkoseinä on lastulevyä, jonka päälle sitten laitetaan muoviset paneelit niin että talo näyttää puupintaiselta. No, etusivun tiili- tai kiviverhouksetkin ovat vain parin sentin paksuisia levyjä. Huijausta, sanoo Suomalainen!

Nyt annan kädelle lepotauon ja alan odottaa ukkosta. Toivottavasti sähköt eivat katk

2 kommenttia:

  1. Siellä varmaan myrskut eri luokkaa kuin täällä . Pelkään Suomen ukkosia ihan kamalasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä syksyisin vähän pelottaa, kun tornadosireenit alkaa varoitella. Onneksi mitään ouyiden kaatumista tai sähköjen katkeamista pahempaa ei tässä meidän lähellä tapahtunut.

      Poista