maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulukoristelukausi on alkanut


Pihalla jouluseimi ja poroja
Huomautus: vaikka kuinka yritän, en saa muuta formaattia, kuin tämän keskitetyn.. keskeltä paksun. Kai se on joulukuusen muotoinen tai jotain.. En ymmärrä miksi muut formaatit eivät vain pysy...

Joulukatujen avajaiset ja muut ovat varmaan alkaneet Suomessakin, onhan huomenna jo joulukuu. Täällä joulukauden avajaisin vietettiin useissa paikoissa jo reilu viikko sitten. Perinteisesti Kiitospäivän jälkeisenä viikonloppuna joulukoristeet laitetaan esille. Pihat ja joulukuuset koristellaan. 

Meidän alueella pari pihaa oli täynnä valoja ja koristeita jo ennen Kiitospäivää, ja viikonloppuna tuli kasapäin lisää. Itsekin aioin laittaa tekokuusen pystyyn ja koristella sen miehen kanssa viikonloppuna. Nyt vanhemmalle koiralle on kuitenkin tullut hankaluuksia jäljelläolevan yläkulmahampaan kanssa, ja luulisin, että se pitää poistaa. Laitoin eläinlääkärille sähköpostia, ja kun saan vastauksen, tiedän milloin menemme operaatioon (tai koira saa antibiootit). OK, lekuri vastasi. Menemme huomenna tiistaina aamulla  tarkastukseen ja katsotaan mikä on kunto, mikä vialla. Eläinlääkärini tuntee Susin, on hoitanut häntä vuosikausia, ja luotan lekuriin.  Jos hammas poistetaan ja kaikki menee OK, tiedän että koira haahuilee pari yötä ympäri alakertaa, ja nukun siellä sohvalla. Niinpä en laittanut vielä kuusta pystyyn, vaikeuttaisi vain haahuilua ja sohvalla nukkumista.

Viikonloppuna oli aika harmaa ilma. Lauantaina satoi koko päivän. Sunnuntaina oli vain harmaata, ja kävimme pienellä ajelulla. Kuvista ei tullut oikein hyviä. Pihoilla ei ollut paljon varsinaisia koristeita, vaikka valoja oli asennettu. Valoista pitää mennä ottamaan kuvia hämärällä tai pimeällä. Muutama auto tuli vastaan joulukuusi katolla. Täällä on myös tapana laittaa autoihin 'poronsarvet' (kankaiset) ja 'punanenä'. Muutama näitäkin tuli vastaan, mutta kuvia en saanut.  Pitää bongata niitä parkkipaikoilla. 

Pihoja täällä varmasti koristellaan enemmän kuin Suomessa, koska lunta ei yleensä tule juuri ennen vuodenvaihdetta.  Ja pikaisimmat kiskovat koristeet ja kuusen huis hemmettiin heti joulupäivän jälkeen (täällä ei tunneta Tapaninpäivää, tai loppiaista).

Nyt lupaan, että menemme miehen kanssa jouluvaloajeluilla, sekä naapurustoihin että keskikaupungilla.  Ja otan kuvia ja videoita (toivon, että onnistun kameran asetuksissa). Jouluvalot ovat suosikkejani, niin ettö ajeluita tulee paljon. Kunhan vain muistaisin ottaa kuvia - ja saada onnistuneita!

Tässä nyt muutama aika huono otos sunnuntain iltapäiväajelulta.

New Albany on koristellut lyhtypylväät


Pizzerian koristeita New Albanyssa

Vastaantulevan auton katolla on kuusi


Ei joulukoristeita, mutta palavat kaasulyhdyt ovat aika kivoja!

Pihalla koristeltu kuusi

Koristeporoja



Kukkiva joulukaktus



Joulukaktus on alkanut kukkia iloisesti! Jouluun mennessä kukat ovat varmaan jo poissa, mutta onhan tuo kaunis katsella jo tässä nyt.  Mutta siinä on aika paljon nuppuja, niin että toivon pitkää kukinta-aikaa!

Sen tavallinen paikka on keittiön ikkunalaudalla, missä tulee ihan kivasti  valoa, vaikka ei suoraa auringonpaistetta.






perjantai 27. marraskuuta 2015

Kiitospäivän kalkkunanpaistoa




Eilen oli siis Kiitospäivä eli Thanksgiving. Ihmeempiä en tässä ala kirjoittaa sen historiasta, useimmat varmana tietävät, että sillä on tekemistä Yhdysvaltoihin saapuneiden puritaanien ja alkuperäisväestön yhteisestä juhla-ateriasta. Tuo juhla ei kuitenkaan toistunut, ja Kiitospäivää alettiin viettää onnistuneen sadonkorjuun päätösjuhlana

Ote WikiPediasta: 'Plymouthista Kiitospäivän viettäminen levisi muihin Uuden Englannin siirtokuntiin. Yhdysvaltain vapaussodan aikana pyhitettiin kahdeksan päivää Jumalaa kiittämiselle voitoista ja onnistuneista paoista. Vuonna 1789 presidentti George Washington määräsi marraskuun 26. päivän kansalliseksi juhlapäiväksi. Samana vuonna protestanttinen episkopaalikirkko määritti juhlapäiväksi marraskuun viimeisen torstain.' (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiitosp%C3%A4iv%C3%A4)

Kiitospäivän pitäisi olla vapaapäivä, mutta Black Fridayn aiheuttama ososhysteria on saanut aikana sen, että osa liikkeistä aukeaa jo Kiitospäivän iltapäivällä. Paras ystäväni meni töihin viideksi, eli aterian piti syödä jo aikaisin.

Vanhempi koirani herätti minut jo aamuviiden jälkeen niin että aamulla ei ollt hirveä kiire. Kalkkunankin oli vaivainen 20 paunaa (9 kiloa), eli sen piti kypsyä noin viidessä tunnissa. Ensimmäiseksi kuitenkin valmistin täytteen. Se pitää kauhoa kalkkunan sisään, ja liian kuuma täyte alkaisi kypsyttää sitä sisältä liian aikaisin. Ja kädet palavat, jos lapat tulikuumaa mömmöä kalkkunan sisään.

Täyteen ostan pakkauksina (Stove Top -merkkiä), jotka sitten sekoitetaan kiehuvan kuumaan vesi-voiseokseen ja annetaan hautua 5 minuuttia.  20 paunan kalkkunalle suositellaan kolmea pussia. Laitoin neljä, ja osan laitoin suoraan jäähtyneenä pakastimeen tulevien tähteitten kaveriksi.





Täyte on nyt valmista

Kalkkunan pintaan hieroin suolaa, ja sitten vielä lisäksi nahan alle voita (tai margariinia), johon olin sekoittanut timjamia ja rosmariinia. 

Yrtiivoita nahan alle laitettavaksi

Kalkkuna lämpeni huoneenlämpöön reilun tunnin ajan huuhtomisen jälkeen. Sillä aikaa aloitin kalkkunan mukana tulleiden sisäelinten ja niskan keittämisen. Yleensä keitän niistä lientä suolan ja pippurin kanssa, ja käytän sitä sitten kastikkeen tekoon.

Kalkkuna on täytetty ja voideltu


Viimeiseksi ennen uuniin laittamista laitoin pinnalle sideharson, joka oli uitettu voi-valkoviiniseoksessa. Sulatin kattilassa 3 puikkoa voita (reilu 300 grammaa) ja lisäsin voisulaan koko pullon valkoviiniä. Tätä harsoa sitten kastelin valkoviinivoilla koko paiston ajan, 30 - 45 minuutin välein.

Uunivalmis



Kalkkuna meni ensin kuumaan 425 F -asteiseen (220 C) uuniin puoleksi tunniksi. Sen jälkeen laskin uunin lämpötilan 325 F -asteeseen (165 C). Vuokani oli melkein liian pieni tälle kalkkunalle, niinpä jouduin laittamaan sen alle pellin siltä varalta, että siipien ulkopinnalta valuisi nestettä ulos vuoasta. En halunnut käryä uuninpohjalle palavasta nesteestä. Huono puoli oli se, että pelti ei mahtunut uuniin pitkittäin. Niinpä joka kerta, kun kostutin kalkkunaa, heivasin sen ensin ulos uunista. Sitten käänsin peltiä 180 astetta, jotta kumpikin puoli paistuisi samalla lailla. Selän ja reisien  päälle se alkoi tuntua loppuvaiheessa, varsinkin kun valeluliemi kerääntyi vuokaan ja painoi lopussa aika lailla.

Kalkkuna kesken paitamisen, ajastin näyttää, että 3 tuntia jäljellä.

Paistoaikaa tunti jäljellä, aika poistaa sideharso.

Tunti ennen arvioitua valmistumisaikaa otin sideharson pois ja varmistin, että linnun pinta ruskistuu kauniisti. Kalkkuna on valmis, kun rintapalan sisälämpö on 160 F astetta (71 C). Olisi ehkä pitänyt ottaa se uunista pikkuisen aikaisemmin, koska lämpötila kyllä nousee kun se lepää. Mutta  kaunis siitä tuli!

Kalkkuna on valmis.



Perunat olivat tässä vaiheessa kiehumassa muhennosta varten. Seuraavaksi piti kaapia täyte pois kalkkunasta ja laitaa se uunivuoassa uuniin, ja antaa sen lämmetä tuonne 160 F/71C -lukemiin asti.  Paistoastian pohjalla kertyneestä liemestä erotin rasvan ja liemen, ja valmistin kastikkeen. Kuvia en enää huomannut ottaa, mutta perunamuusi ja kastike nyt olivat ihan tavallisen näköisiä. 

Siinä vaiheessa alkoi olla jo kova nälkä. Yleensä syömme päivällisen iltaseitsemältä. Kaikki oli nyt valmista neljän paikkeilla. Lounaaksi olin laittanut vain pikkuruisen Casear-salaatin, että jaksamme ahmia kalkkunapäivällisen.

Ihmeemmin en pöytää koristellut. Meitä on vain kaksi syömässä  niin että tarjoiluastioita ei kummemmin tarvittu. Ja kiireissäni unohdin ihan, että aioin keittää karpalohilloa. Sen muistin vasta kun kalkkuna oli valmis. Niinpä purkkihillo tuli mukaan peliin. Päivällinen oli kuitenkin aika täydellinen. Enempää sukua ei ollut paikalla, miehen suku ei asu Columbuksessa, ja kaikilla on omat perheensä. Mutta Kiitospäivän puhelut kuitenkin tekevät myös hyvän mielen.

Kuvassa nyt tämä minun traditionaalinen Kiitospäivän päivälliseni: Kalkkunaa, täytettä, perunamuusia, kastiketta ja karpalohilloa. Kaverina lasi Pinot Noiria. Kappas kun unohdin lautasliinatkin, vaikka varta vasten ostin oikein nättejä!



Jälkiruuaksi laitoin makeaa Sweet Potato Pie -piirakkaa, eli bataattipiirakkaa Cool Whipin kanssa. Tykkään siitä enemmän kuin kurpitsapiirakasta. Laitan siitä ehkä erillisen postauksen ohjeen kanssa. Sekin oli namia. Ja kas kun en muistanut ottaa kuvaa! Kalkkunapäivällisen jälkeen tuli oikein uninen olo (pahuksen tryptofaani!), ja teki mieli painui pehkuun jo ennen seitsemää.  Koirat piti kuitenkin käyttää ulkona vasta kahdeksan jälkeen, Ja vanhempi koira tarvitsee reseptilääkkensä yhdeksän maissa, niin että sinnittelin sinne yhdeksään.

Tähteitä on jääkaappi täynnä niin että tästä saa nauttia vielä muutaman kerran. Jouluksi kyllä ostan kinkun (valmiiksi paistetun, täällä ei myydä suolattuja raakoja kinkkuja), sen kanssa pääsee vähemmän helpommalla.

Kiitospäivänä tulee ajeteltua kaikkea, mistä voi olla kiitollinen. Minulla on paljon asioita, joista olen todella kiitollinen ja onnellinen. Pitäisi muistaa kiittää useamminkin, ja ajatella hyviä ajatuksia. 

Ihanaa viikonlopun alkua Suomeenkin. Tänään on Black Friday. Kauppojen lähelle en aio mennä!

torstai 26. marraskuuta 2015

Happy Thanksgiving - Hyvää Kiitospäivää



Täytettä




Kalkkuna on nyt huuhdottu, sisäelimet ja kaula kiehumassa lientä varten. Täyte on jäähtymässä. Nyt on pieni tunnin tauko, ja sitten alkaa kalkkunan täyttäminen ja paisto!

Enemmän kuvia, ja juttua kalkkunanpaiston vaiheista tulee loppuviikosta.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Syksyn 'ensilumi' - Rakeita marraskuun 22. päivänä

Susi ja rakeita

Täällä saattaa tulla pikkaisen lunta jo marraskuussa, maassa se ei yleensä pysy muutamaa minuuttia pitempään. Aikaisemmin lumi- tai räntäsade sattui aina sille viikonlopulle, jolloin kävimme joulukuusifarmilla hakemassa joulukuusen. Eli kävelimme pitkin kuusirivejä mutaisella pellolla, hytisimme kylmästä ja yritimme löytää mukavan näköisen kuusen - nimenomaan kuusen, ei mäntyä. Sitten kohmeisilla käsillä piti itse sahata kuusi poikki ja raahata pitkin peltoja päärakennukselle. Tämä oli yksi syistä, miksi meillä on nyt tekokuusi.

Nyt varsinaista lunta ei ole vielä tullut. Yölämpötilat ovat kuitenkin pakkasen puolella ja päivälläkin on vihdoin toppatakkikeli. Sunnuntaiaamuna oli tällainen pieni raekuuro, kai tämän voi kuitenkin laskea ensilumeksi.  Ihme, että suolarekat eivät ampaisseet tien päälle! Kuuro ei kestänytkuitenkaan  kauan, ehkä 10 minuuttia, ja rakeet katosivat nopeasti. Mutta pitihän tämä nyt dokumentoida!





Kimi



Lopuksi muutama ihan lyhyt video:




tiistai 24. marraskuuta 2015

Black Friday - Vuoden kiireisin ostospäivä



Kiitospäivän jälkeinen perjantai tunnetaan täällä Black Fridayna (musta perjantai). Nimi johtaa juurensa kirjanpidossa käytetyistä väreistä, yleensä ennen joulukautta tehtiin tappiota, joka merkittiin kirjoihin punaisella. Black Friday avaa joulukauden myynnin, ja kirjanpidossa väri muuttui punaisesta mustaksi, kun alettiin tehdä voittoa.
Walmartin Black Friday -mainos

Alennukset liikkeissä voivat olla valtavia, mutta näitä 'doorbuster'-tuotteita (esimerkiski suuria televisioita) on vain kourallinen myymälää kohti. Niinpä ne, jotka haluavat varmistaa juuri ko. tuotteen saamisen, jonottavat liikkeen oven takana tunteja, joskus tuntuu, että siellä ollaan jo yli 24 tuntia aikaisemmin. Koulut ovat kiinni Kiitospäivän pitkänä viikonloppuna, niinpä koko perhe voi mennä ostoksille perjantaina...

Televisioita on yleensä tarjouksessa

Aikanaan kun olin töissä Starbucksin kahviossa erään suuren tavarataloketjun sisällä, meillä oli aitiopaikat ovien aukaisemiseen. Kun ovet aukaistaan, ihmismassa syöksyy sisään kuin mutavyöry! Kaikki ostoskärryt oli otettu käyttöön noin 30 sekunnissa. Pikaisimmat painavat ilman ostoskärryjä liikkeen perille kohti televisioita vauhdilla, josta sadan metrin sprintteri voisi olla ylpeä! Yleensä TV:t ovat näitä' big ticket item'eitä, jotka saavat kansan liikkeelle, ja ne kaapataan mukaan minuutin, parin sisällä. Elektroniikka on yleensä sitä suosituinta Black Friday -materiaalia. 

Liikkeet palkkaavat yleensä off-duty poliiseja valvomaan tilannetta. Itse en ole mitään suurempia nujakoita kaupoisa nähnyt, mutta aina joskus uutisissa kerrotaan, kuinka esimerkiksi jossain Walmartissa puhkesi mellakka, kun ihmiset alkoivat riitelemään tavaroista. Joskus taas ihmisiä on loukkaantunut sisääntuloryntäyksessä.

Vielä muutama vuosi sitten kaupat olivat kiltisti kiinni Kiitospäivän ja aukesivat aamuviideltä Black Fridayna. Sitten yksi liike päätti avata jo myöhään Kiitospäivän iltana, ja muut seurasivat mallia. Sen jälkeen aukeamisajat ovat vain aikaistuneet, kun kaikki haluavat ensimmäiset ostajat juuri omana ketjuunsa. Tänä vuonna aikaisin taitaa olla J C Penney, joka avaa kolmelta iltapäivällä Kiitospäivänä. Useimmat liikkket näyttävät avaavan ovensa iltaviideltä tai kuudelta. 
J C Penney avaa kolmelta Kiitospäivänä



Tämähän tarkoittaa sitä, että liikkeitten työntekijöitten on oltava paikalle kun liike aukeaa. Ja paikalle on paras tulla, ettet nyt ole kuolemansairas. Työvuorotkin laitetaan kymmenen tunnin pituisiksi tavallisen kahdeksan sijaan. Aikaan oli vähän pelottavaakin mennä töihin ennen liikkeen avaamista. Ulkona oli jono, joka kiersi melkein rakennuksen ympäri. Siinä kun kävelet parkkipaikan perukoilta (työntekijöitten käsketään parkkeeraamaan mahdollisimman kauas pääovista, jotta kunnon parkkipaikat jäävät ostajille) kohti pääovea ja huomaat, että väkijoukko mulkoilee sinua pahansuovasti, ja alkaa kuulua jo uhkaavaa muminaa. Siinä sitä sitten kipität kohti ovea ja huutelet 'Olen töissä täällä, en yritä etuilla!' ja toivot, että ovea työntekijöille avaava henkilö on paikalla, ja nopea.

Tänä vuonna eroa on kuitenkin siinä, että useat ketjut tarjoavat tuotteet myös verkossa. Aikaisemmin verkkomyymälöillä oli erityisesti  oma Cyber Monday, eli viikonlopun jälkeinen maanantai, jolloin verkkokaupat laitoivat tuotteensa alennukseen. Nyt taitaa kuitenkin olla paras pitää silmällä sekä Black Fridayn että Cyber Mondayn tarjontaa, plus koko viikonlopun siinä välissä. Ja jotkut liikkeet aloittavat online-tarjoukset jo keskiviikkona.

Lelukauppa Toys R Us'n Black Friday -mainos


Target myy tarjouksia jo keskiviikkona
Ihmisiä tulee kuitenkin olemaan liikkeellä valtavasti. Jos sinulla ei ole pakottavaa tarvetta lähteä kotoa, pysy sisällä. Liikenne on kaaosmaista, ja liikkeitten parkkipaikoille on valtava tungos. Ja koska perjantai on vapaapäivä kouluista, esimerkiksi elokuvissa on myös täyttä. Usein perheet joko menevät ostoksille tai elokuviin. Tai tekevät molempia. Minä pysyn kotona miehen ja koirien kanssa! OK, selailen Amazonin ja parin muun verkkokaupan tarjouksia. Mutta ruokaa olen varannut riittämään yli viikonlopun. Kun kaupat ovat täynnä ostosvimmaisia ihmisiä ja kassajonot ovat pitkiä, ei kannata lähteä ostamaan pikaisesti litraa maitoa...