maanantai 31. elokuuta 2015

Kuvia: Downtown Columbus, osa 2 - Riverfront




Kuvia muutaman viikonlopun takaiselta ajelulta, taas vaihteeksi keskikaupungin alueelta. Ajoimme sinne tutusti pitkin Broad Streetiä, mutta en aikaisemmin ole ottanut kuvia Riverfront-aluesta, eli Scioto-joen rannalla olevasta keskikaupungin alueesta. 

Keskikaupunki on aika hiljainen sunnuntaisin, koska ihan ydinkeskustassa on pääasiassa korkeita toimistorakennuksia, ja toimistot  ja virastot ovat viikonloppuisin kiinni. Matkalle ohitimme mm. LeVeque-rakennuksen, jonka alakerrassa on Palace Theatre -teatteri,  ja Columbuksen City  Hall -kaupungintalon.




LeVeque Towerin alakerrassa on teatteri.




City Hall - kaupungintalo

Itse Scioton rannat ovat vieläkin kesken kunnostustöitä. Useat sillat ylittävät joen keskikaupungilla. Kristoffer Columbuksen laivan, Santa Marian, kopio oli aikaisemmin joen rannalla, mutta se on poistettyu kunnostustöiden ajaksi.  Santa Marian näkyi Broad Streetin sillan yli ajettaessa. Nyt siellä on vain työkoneita, ja taustalla näkyy AEP (American  Electric Power Company, sähköyhtiö) 31-kerroksinen rakennus.

Santa Maria palaa toivottavasti kun kunnostus saadaan päätökseen.

Joen rannalle on noussut useita asuinrakennuksia, jotka varmaan tarjoavat huikeat näkymät, varsinkin pimeän aikaan! Yksi näistä on alla olevassa kuvassa näkyvä 20-kerroksinen  'The Condominiums at North Bank Park. '  Condominium, tai yleensä lyhyesti condo tarkoittaa omistusasuntoa. Yleensä condo sijaitsee kerrostalossa, mutta ei välttämättä. Condot voivat olla omakoti- ja rivitaloja. Ero tavalliseen omakotitaloon on kai lähinnä se, että yleensä piha on pieni, nurmikkosi leikataan eikä sinun tarvitse huolehtia kunnostuksista. Vuokra-asunnoista puolestaan käytetään nimitystä apartment. Eli jos kotisi on apartment, olet vuokralainen. Jos omistat huoneistosi, asut condossa.


Kun ylitimme Scioto-joen pitkin Broad streetiä, ajelimme vähän aikaa suurta ympyrää, ylitimme Scioton pari kertaa pitkin eri siltoja, ja otin kuvia. Eli samoja rakennuksia kuvissa näkyy siellä sun täällä, eikä välttämättä järjestyksessä.


Tämä taitaa olla Rich Streetin silta.

Siltojen eteläpuolella on pari uudehkoa, komeaa condominiumia.  Alla kuva Miranova Comdominium -rakennuksesta, jossa on 26 kerrosta. Jos  olisin ökyrikas, ostaisin varmaan viikonloppucondon tämän tapaisesta rakennuksesta, mieluiten ylimmän kerroksen penthousen, ja istuisin parvekkeella drinkin kera, nauttimassa maisemista aina lauantai-iltaisin! Rakastan kaupunkien valoja, en kuitenkaan itse tykkää olla mukana itse yöelämässä. Maisemat siis riittäisivät!

Miranovan condojen hintoja en tiedä. Myynnissä tällä hetkellä oli vain kaksi yhden makuuhuoneen asuntoa, ja kunpikin maksoi reilusti yli $300 000.

Toinen condomimiun-rakennus on Waterford Tower.  Siellä oli myytävänä kolme huoneistoa, hinnat olivat $175 000 (78 neliömetriä),  $299 900 (113 neliötä)  - $999 900 (247 neliötä).

Miranova Condominiums etualalla.

Waterford Tower - condominiums

Rich Streetin sillan vieressä on uudehko ravintola, Milestone 229, joka tarjoaa kauniita näkymiä joen suistoon. Katsahdin ruokalistaa verkosta, ja hinnat ovatkin kohtuullisia! Ei ihme, että paikka oli ihan täyteen pakatun näköinen sunnuntailounaallakin. Pitääpä kaydä siellä joskus. Yleensä keskikaupungin ravintolat ovat pelottavan kalliita!

Milestone 119 -ravintola pilkottaa joen rannalla.

Ravintolaa vastapäätä First Merit  -pankin rakennus.

Miranova Condos

Waterfront Tower




Milestone 229 - kiva patio!









Joen rannalla on Columbuksen COSI-tiedekeskus/museo (Center of Science and Industry). Sen nykyinen rakennus musituttaan ylikasvanutta bunkkeria, tai patoa. Sen pitäisi kuulemma tuoda mieleen ilmalaiva. Yöaikana sen seinät ovat sentään kauniisti valaistut, ja sisältä on kauniit näköalat joelle. Alkuperäinen COSI oli pienessä, melko labyrinttimäisessä rakennuksessa keskellä keskikaupunkia, ja oli paljon kiinnostavampi, jo ihan rakennuksen sisätilojen perusteella. Uusi rakennus koostuu pitkistä käytävistä, joiden varrella on erilliset huoneistot eri teemoille. Ihan sinänsä kiinnostavia asioita siellä on, mutta paikka vain tuntuu steriililtä ja teolliselta. En ole kylläkään käynyt siellä noin kymmeneen vuoteen, ehkäpä se tuntuisi nyt jo paremmalta. Ensialkuun en vain tykännyt.
Hyvää kuvaa en saanut, mutta alla vähän 'bunkkerin' kylkeä.

COSI  - sivuseinää

Lopuksi vielä muutama kuva kun lopetimme Scioton vieressä pyörimisen ja ajoimme keskustan läpi kohti Victorian Villagea. Odotan jo innolla talvikautta, silloin Scioton rannoilla olevat puistot saavat upeat jouluvalot, ja saan parempia kuvia kun puissa ei ole lehtiä.














Pari deliä keskikaupungilla.






sunnuntai 30. elokuuta 2015

Sam's Clubin juustovalikoimaa


Alahyllyllä salamipötkyjä, prosciutto-kinkkua ja muuta suolaista italialaistyylistä lihavalmistetta.
Tämä nyt tulee olemaan viimeinen juustopostaus vähäksi aikaa.  Jääkaapissa on iso ja sekalainen valikoima, onneksi kaikki ovat vakuumipakattuja ja vimeinen käyttöpäivä on kaukana tulevaisuudessa. Laittelen nyt loppuun Pepperjackin ja mietin mitä muuta juustoista laittaisin. Vaikka grilled cheese -leivistä innostuin, en yleenä syö juustoa kovin usein. Joskus vain alkaa tehdä mieli lämmintä sulaa juustoa!

Jokunen vuosi sitten vielä laitoin fondueta kerran kuussa, mutta nyt en oletehnyt sitä  aikoihin. Helpoin version oli ostaa iso pussi '4 Cheese Italian' -raastetta, joka on sekoitus mozzarellaa, provolones, romanoa ja asiagoa. Eri valmistajilla on omat sekoituksensa. Tykkään fonduessa tästä enemmän kuin pelkästä mozzarellaraasteesta. Ja fondue on helppo tehdä: kuumenna valkoviiniä johon voit laittaa valkosipuliruohettta. Sitten siihen mukaan sulamaan juustoraaste, ja jos haluat vähemmän juoksevaa, laita viinitilkkaan ruokalusikka tai pari maissijauhoja ja suurusta fondue paksummaksi. Jotkut tykkäävät voimakkaammpista juustoista, mutta minä pidän miedoista.

Toinen suosikkini täällä on Salemsville-merkin Amish Blue Cheese. Suomessa tykkäsin Aurajuustosta, ennekaikkea joko ihan pieninä murusina, tai sitten sulana. Täällä kokeilin ensin sinihomejuustoja, jotka olivat ihan liian voimakkaita minun makuuni. Nyt olen ollut tyytyväinen tähän 'amissijuustoon'. Sen maku on mieto, sitä saa palasina tai muruina ja sulana se on namia! Joskus laiskana ostan paketin voisarvitaikinaa ja laitan tätä sisälle ennenkuin käärin sarven kokoon. Uunissa se sitten sulaa kivasti, ja tykkään napsia pellille sulaneet, vähän ruskistuneet juuston kappaleet ihan ekstraherkkuna!



Kävin perjantaina Sam's  Clubissa ja kuvasin sen juustot. Valikoima oli suurempi kuin Costcossa. Olin ihan kiltti enkä ostanut yhtään juustoa! Mutta jos joskus tekee mieli...



















lauantai 29. elokuuta 2015

Nuori kottarainen - uudessa höyhenpuvussaan



Talvella täällä kävi paljon kottaraisia (common starling). Ne oli loppujen lopuksi helppo tunnistaa, kun höyhenpeitteessä oli valkeita pilkkuja, ja kaulassa ja päässä kaunista metallinhohtoa (kuva yläpuolella).

Heinäkuun alussa sitten pihalle ilmestyi lintu, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. Kottaraisen kokoinen, mutta ruskeanharmaa. Otin siitä kuvia, ja yritin löytää verkosta linnulle nimeä. Paadyin sitten eräälle lintufoorumille, johon postasin kuvan ja kysyin. Ja yllätyksekseni kyseessä oli nuori, tämänkesäinen kottarainen. Ihan järkeenkäypää onkin, että poikaset ovat aluksi huomaamattoman värisiä.






Nyt kun syksy on lähestymässä, poikaset alkavat muistuttaa täysikasvuisia myös höyhenpuvuiltaan. Pihalla käy pari nuorukaista, jotka ovat käyneet läpi ensimmäisen sulkasatonsa, ja saaneet valkoiset pilkut.

Ihan aikuisen värisiä nämä eivät siis vielä ole, mutta ihan kauniita katsella! Kuvissa on ainakin pari eri yksilöä.