torstai 23. huhtikuuta 2015

Kanadanhanhien korviahivelevän kaunista (kosima?)laulua



Nama kaksi kakkiaista ovat pitäneet älämölöä naapurustossa tämän viikon! Taitaa olla kosima-aika!

Ainakin sorsat, vaikertajakyhkyt ja oravat ovat alkaneet esiintyä pareina. Piti varmistaa, etta etuovessa ei ole koristeseppelettä. Eräänä keväänä ovessa oli kiva keväinen kranssi, ja yhtena päivänä ihmettelin oven takaa kuuluvaa sirkutusta. Varpunenhan oli tekaissut kranssin sisäosaan pesän, ja pyöräyttanyt sinne munia. En siina vaiheessa voinut pesää enää poistaa, niinpa sain sen kevään aikana oppia miten paljon varpusenpoikaset kakkivat! Tyyli oli selvästikin seuraava 'nosta peräpää mahdollisimman ylös oven puolelle, ja roiski pitkin ovea. Jos mahdollista, sotke myos kranssi. '

Ihmeesti poikaset kasvoivat ja vihdoin eräänä päivänä pesa oli tyhjä. Vielakin tuo etuoven valinta ihmettää, siita sentään kuljetaan lukuisia kertoja päivän aikana. mutta se ei lintuja häirinnyt.

Kranssi piti heittää pois, ja oven putsaamiseen meni aikamoinen tovi. Seuraavana keväänä en laittanut kevatkranssia. Linnut selvästi suutuivat, niitä kävi kirjaimellisesti koputamassa ovelle muutaman viikon ajan. Oven yläosassa on pienet ikkunat, ja niissä parin millin levyinen alaosa. Linnut lensivät näille pikku ulokkeille, ja sitten nokkivat ovea kun eivät pysyneet siinä. Onneksi tämä loppui muutaman kranssittoman kevään jälkeen.

Kai pitäisi olla onnellinen, etta kranssiin ei tunkenut näitä Kanadanhanhia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti