maanantai 27. huhtikuuta 2015

Sunnuntaiajelulla: Columbuksen itä- ja pohjoispuolella

Pois kaupunkialueen kiireestä, seuraavaksi rauhallisille pikkuteille


Viikonloppuisin käymme yleensä kivalla, pitkällä ajelulla. Tänä viikonloppuna lauantaina satoi, mutta sunnuntai oli kaunis. Siis sunnuntaiajelun vuoro! Yritin ottaa kuvia matkan varrelta, mutta iso osa oli epäselviä, tai otin kuva liian myöhään. Jostakin syystä myös kaikki kiinnostava oli vasemmalla puolella, ja oli hankala ottaa kuvaa ilman etta tungin kameran mieheni eteen. Niin etta hyviä kuvia täytyy vielä odotella. Loppuun tulee kuitenkin kuvakavalkadi.

Ajoreittimme (suurinpiirtein)
Suuntaamme yleensä ensin länteen pitkin  Johnstown Road'ia läpi New Albanyn keskustan. New Albanyn jälkeen alkaa tuntua jo maaseudulta, vaika isoja omakotialueita on ihan peltojen vierillä. Ylitämme Hoover Reservoir -tekojärven, jonka etelälaidassa on pato, ja sen jälkeen järvi kapenee Big Walnut Creek -joeksi. Padon nimi on 'Hoover Dam', vaikka tämä pato ei ole lähellakään sitä kuuluisampaa kaimaansa! Hoover Reservoirista otetaan juomavettä, niinpa isot moottoriveneet ovat järvellä kiellettyjä. Purjeveneitä järven pohjoisosassa näkee paljon. Itarannalla on purjehdusklubi, joka järjestää viikonloppuisin purjehduskursseja.

Sen jälkeen suuntaamme pohjoiseen, kohti Africa Lake -jarveä. Tämäkin on padottu järvi, mutta täällä ei ole rajoituksia moottoriveneille. Järven rannalla tai sen välittömässä läheisyydessä on  mm. pari leirintäaluetta, koirapuisto, pieni venesatama, ravintola, uimaranta. Lisäksi on useita veneramppeja. Tama onkin hyvin suosittu veneilyalue.

Africa Laken yli kulkee silta, ja sitten ajamme kohti pohjoista. Juuri Delaware-nimisen kaupungin eteläpuolella alkaa route 315, jota pitkin sitten suuntaamme takaisin etelään ja kohti kotia. Usein teemme pitemmän lenkin, ja ajamme läpi Columbuksen pohjoisosan, kohti OSU:n ylipoiston kampuksen, ja sitten valtatietä 670 kotiin. Tänä viikonloppuna 670:n rampit ovat kiinni tietöiden takia, niinpa teimme lyhyemman ajelun ja otimme 270:n kotiin asti.
Johnstown road, Gahannan alueella, oikealla kääntyy 'Dark Star Avenue' .. Kiva kadun nimi!

Lahestytään New Albanya


New Albanyn uusinta liikealuetta,  liikenneympyrä edessä.

New Albanyn uusinta liikealuetta.

Pieni toimistorakennus New Albanyn vanhassa keskustassa

New Albany - uusia omakotialueita putkahtelee

Vanhaa arkkitehtuuria

Vanhan vieressä moderni toimisto/varastorakennus


Hoover Reservoirin pohjoisosaa - allasjärvi on nielaissut pieniä saaria, joissa vielä kasvaa puita

Genoa Township:  Palo- ja poliisisasema


Alum Creek -järveä

Don myy/ostaa: kolikkoja, koruja ja aseita

Cheshire Marketista saa muun muassa pizzaa ja syöttejä
Alum Creek -lake, kevään ensimmäisiä moottoriveneitä

Alum Creek Lake - purjevene

Berlin Township:  paloasema

Vesitorni lähellä rautatietä



Maissipelto odottaa kyntöä

Vene matkalla kohti Alum Creek  -järveä.

Delaware: vesitorni

AutoliikeAutomax Delawaren lahistolla, Jeeppejä myynnissä



State Route 315

Portinpielessa Muumeja! Harmi etten saanut tarkempaa kuvaa
Yritys numero kaksi seuraavalla ajomatkalla. Vähän epätarkka..
21.5.2015 - Vihdoain hyvä kuva! Niiskuneiti ja Muumipeikko!

Vanha hautausmaa 315:n varrella

Uusia omakotialueita rakennetaan, 315

I-270, matkalla kotiin


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti