Nico ja Tiny ulkona

OK, kuvista ei tullut kovin hyviä tai tarkentuneita, kun herrat eivät pysy paikoillaan. Parempia kuvia taitaa olla kännykässä, pitänee tarkistaa sen kuvasisältö!

Joka tapauksessa koirilla vauhtia riittää! Tiny alkaa sopeutua perheeseen, ja Nico alkaa hyväksyä veljen.  Vielä on ihan päivittäistä pikku kinastelua, kumpi nyt on se top dog.  Nico näyttää tällä hetkellä olevan johdossa, mutta aina silloin tällöin Tiny ottaa johtoaseman. Mutta jossain välissä  pitänee saada pysyvä ratkaisu.

Yhdessä en poikia voi vielä käydä kävelyllä. Tiny on soolokävelyn alussa vain täynnä hermoja, pomppii ja vetää. Taitaa muistaa, että koulutuksessa käytettiin sähköshokkipantaa, eivätkä muistot ole hyviä. Nyt vain yritän parhaani mukaan saada koirulin ymmärtämään, että ei tarvitse pelätä, kävelyt ovat turvallisia ja ihan hupia. Onneksi yleensä Tiny rauhoittuu parin minuutin kävelyn jälkeen.

 Mutta kahta koiraa en ala yrittää taluttaa yhtä aikaa ennenkuin niitten kesken on rauha, ja Tinyllä on turvallinen olo kävelyillä.

Mutta Tiny on pahuksen hurmaava.. Nuolee ja katsoo silmiin, ja selvästi olen nyt hänen maminsa. Puskee syliin, kun istun sohvalla.. Koirat ovat ihania...

Kiitospäivän ateria

Kiitospäivän kalkkuna oli tänä vuonna siis suuri, 12-kiloinen. Kalkkunat ovat yleensä aina pakastettuja, ja niiden sulattaminen vie noin viikon verran jääkaapissa. Kalkkunat ovat yleensä aina myös tarjouksessa, eli hintalappuun merkittyä hintaa, 63 dollaria, en joutunut pulittamaan. Butter Ball -kalkkunat ovat normaalisti aika kalliita kilohinnaltaan, mutta tarjouksessa tämä taisi maksaa 99 senttiä per pauna.

Aterian valmistelu alkoi  täytteen tekemisellä. Halusin, että se ei ollut tulikuumaa siinä vaiheessa, kun aloin survoa sitä linnun sisuksiin. Niinpä täytteen valmistus alkoi jo heti aamukuuden jälkeen. Siinä mielessä pääsin helpolla, että ostan Stove Top -merkin pakkauksia, jotka sitten vain sekoitetaan kiehuvan veden ja siihen sulatetun voin kanssa.

Täyte jäähtymässä ja odottamassa kalkkunaa.

Yleensä teen itse pienen yrttimaustesuolaseoksen, jonka hieron kalkkunan pintaan nahan alle. Seoksesa on suolaa, jauhettua mustapippuria, rosmariinia, timjamia ja tänä vuonna lisäsin tuoretta ryytisalviaa.

Nahan alle yrtiiseoksen jälkeen laitoin reilun kimpaleen voita, ja sitten vielä yrttiseosta pinnallekin.

Sitten täytettä kalkkunan sisuksiin:

Hah haa, vasta tässä vaiheessa huomasin, että normaaleille kalkkunoille sopiva paistoastia on vähän liian pieni tälle tipuselle.  No, mahtui se kuitenkin sinne, laitoin komeuden varmuuden vuoksi uunipellille ja alle foliota, mikäli siivistä alkoi tippua rasvaa.

Lopuksi sitten se kikka, joka saa aikaan kauniin ruskean pinnan ja pitää linun kosteana: voi-valkoviiniseoksessa uitettu sideharso.

Sideharsoa valellaan voi-viiniseoksella noin 30 -  45 minuutin välein. Jos seos loppuu, sitten pannuun valuneella nesteellä. Itse en päässyt edes kajoamana pannuun, kun kalkkuna oli niin suuri. Tein ekstrasuuren määrn nestettä, ja lopuksi käytin ihan kanalientä.

Harson voi ottaa pois ennen paistoajan loppua, jotta varmistaa kauniin ruskean paistopinnan. Kalkkunani oli uunissa noin 7 tuntia.

Täyte täytyy kalkkunan kypsyttyä lusikoida pois kalkkunasta ja laittaa uuniin kunnes se on varmasti täysin kypsää. Samalla tein kastiketta paistoliemestä, ja valmistin myös perunamuusin. Pottumuusista ei tullut otettua kuvaa, mutta eipä tyuo ulkonäöltään tavallisesta muusista poikennut!

Ja karpaloista keitin tosi hyvän hillon. Siitä jäi myös kuva ottamatta.

Alla valmis kiitospäivän tarjonta - annoksesta tosin puuttuu karpalohillo. Kaveriksi korkkasimme pullon Pinot Noiria. Olisi pitänyt laittaa kauniimmat lasilautaset, mutta täsä vaiheessa alkoi olla uupunut olo. Kalkkuna oli sen verran painava, että selkään sattui joka kerta, kun vedin peltiä uunista sideharson valelemista varten. Samoin pannun uuniin laitto ja sieltä pois nostaminen ei ollut helpointa selälle.

Kalkkunasta olemme syöneet tähän menessä kolme kertaa. Loput pakasin pakastimeen, ja siitä tuli neljä kahden hengen annosta. Eli ihan hyvä määrä: ja oli namia!

Happy Thanksgiving!

Tänään on sitten Kiitospäivä, eli kalkkuna uuniin! Itse sain omani uuniin juuri äsken, ja nyt istun hengähtämässä. Enemän kuvia koko valmiista kalkkunasta ja muista lisukkeista seuraa jonkun päivän sisällä.

Tänä vuonna kalkkunani on 26-paunainen, eli painaa melkein 12 kiloa. Kaupassa kun oli kalkkunoita kokoa 15 paunaa ja alle, tai 26 paunaa ja yli. Niinpä tämä monsteri tuli ostettua, kuin mies vähän valitteli, että viime vuonna olisi saanut olla isompi tipu.

Kaveriksi sille tulee traditionaaliseen tapaan perunamuusia, täytettä ja kastiketta. Ja itse haluan myös karpalohilloa. Tänä vuonna ostin kokonaisia karpaloita, ja keittelen hillon itse. Tulee taatusti parempaa ja terveellisempää kuin purkista.

Täkäläiset karpalot muuten ovat riivatun isoja, muodoltaan enemmänkin jättipuolukoita. Maku on ihan pelkästään hapan, eli sellaisenaan näitä ei kyllä söisi. Kuivattuina karpalot ovat ihan hyviä, ja niitä myydään paljon (mutta niissä on sokeria mukana).

.

Nyt siis kalkkuna on uunissa. sain sen sinne juuri vähän ennen aamuyhdeksää. Arvio paistoajasta on 6 tuntia, eli toivottavasti neljään mennessä kaikki on valmista! Lounaaksi taitaa tulla vain pari salaatinlehteä, että ökyaterialle on tilaa!

Tiny (Titus)

En ole kirjoittanut blogia vähään aikaan. Osaksi ihan siksi, että aivot alkoivat toimia liikaa suomeksi, ja se alkoi jo vaikuttaa aksenttiin ja muuhun elämään.  Ainakin minun pitää vaihtaa koko moodi englannista suomeksi, kun alan kirjoittaa blogia. Ja se jää joskus päälle, kun sitten luen suomalaisia verkkosivuja tms.  Ja kun suomalainen moodi on päällä, kas kummaa,  englanti alkaa olla paksumpaa.

Tänne muutettuani ihmisillä oli aina silloin tällöin vaikeuksia ymmärtää minua. En ollut vaihto-oppilas, eli englantini oli sitä suomalaista kouluenglantia. Kielitaito oli hyvä, joo, mutta aksentti oli paksu. Ei sentään rallienglannin tasoa, mutta kuitenkin paksu. 

Vuosia täällä oltuani aksentti on vähän  hellittänyt, mutta ei se mihinkään katoa. Varsinkin töissä ollessani joka päivä joku kyseli mistä olen kotoisin.  Mieheni mukaan se johtuu ihan vain siitä, että ihmisillä on vaikeuksia paikallistaa aksenttini (joka ei täällä ole tuttu), ja he ovat uteliaita. Ujolla suomalaiselle se kuitenkin oli vähän vaikea paikka. Kyllä siihen tottui, mutta silti olisin mieluummin ollut osa massaa kuin mielenkiinnon kohde. Ja se olen vain minä. Olen aina ollut ujo, ja mieluummin huomaamaton.

Anyway, aivojen säädön lisäksi tässä on ollut kiireitä koirien kanssa. Joo, siis koirien, ei vain koiran. Nico jaksaa hyvin, pitäisi vain käyttää herra puntarissa, kun ikääkin on jo yli 8 kuukautta. Kuvassa alla  Nico, ja Nicon kieli (joka on sen verran iso, että sille pitäisi laittaa oma postinumero!)

Jokusen aikaa sitten eräs naapuri kävi kysymässä, olisimmeko kiinnostuneita ottamaan toisen koiran. Kyseessä oli hänen tuttavansa saksanpaimenkoira, Titus. Tituksen 'vanhemmat' olivat eronneet. Koira oli miehen, ja mies ei voinut pitää häntä uudessa asunnossan. Koira siis jäi vaimolle, joka ei koiraa tosissaan halunnut.  Ja hän etsi koiralle uutta kotia.

Ihan lyhyesti: Titus on nyt meidän koira. Kutsun häntä nimellä Tiny, koska se oli ihan ensimmäinen ajatus, kun koirulin näin. Tiny ei itse asiassa ole juuri pienempi kuin Nico, mutta hänen päänsä ja häntänsä ovat paljon pienemmät. 

Väriltään Tiny näyttää olevan black/tan, mutta  itse asiassa väri on sable, eli soopeli. Turkin karvat ovat kaksiväsisiä, pohjalta vaaleita, päältä mustia. Ja ikää miekkosella on vajaa kaksi vuotta, syntymäpäivä on tammikuussa.

Tiny on  nyt toipumassa, oli muutamia lääketieteellisiä ongelmia, jotka vaativat huomiota. Kunhan herra toipuu, he pääsevät Nicon kanssa peuhaamaan vapaasti. Nyt rajoitetun kanssakäymisen aikana  pojat kyllä tulevat toimeen, leikkivät. Vapaana vain pitää selvittää, kumpi on se alfa.  

Tinyn naama on ihan Kimin näköinen.. En tiedä itkettääkö vai ilahduttaako se... Tiny on kuitenkin nyt onnellinen. Ei enää sähköpantaa tai pelkkää ulkona oloa, ja meillä on koiralle aikaa ja huolenpitoa. 

Postailen tässä ehkä lisää kohtapuoliin. Syksyllä vain on ollut kova ikävä sekä Susia, että varsinkin Kimiä, eikä ole tehnyt edes mieli postata. Nico on ihana, mutta Kimi oli minun rakas...