maanantai 21. maaliskuuta 2016

Viikonlopun ajelu: kukkivia puita ja narsisseja



Kevät on ollut täällä jo kovasti aluillaan, ainakin viime viikon alkupuolella. Loppuviikosta taas viileni, ja viikonloppuna yöllä taisi olla jo nollan pinnassa. Vähän nikottelen pelosta, että syreenin nuput kylmettyvät, mutta maa ei ole ollut kuurassa. Tänä aamuna kuitenkin oli jo pari astetta pakkasta. Nuput eivät ole vielä kovin isot, eli toivon parasta. Toisaalta viime keväänä syreenit kukkivat niin upeasti, että harvoin näkee. Ehkä tänä vuonan on sitten se vaimeampi kukinta.


Sunnuntaiaamuna oli vielä aurinkoista, harmittavasti aurinko katosi, kun lähdimme ajelulle. Eli kuvat eivät ole sieltä kauniimmasta päästä. Narsissit ovat kuitenkin ihan täydessä kukassa, keltaiset ja valkoiset, ja niitä on pihoilla paljon. Tuossa tämän alla olevassa kuvassa on yhden pikkutien vieressä oleva rinne, jonne on levinnyt paljon narsisseja. Joka kevät ne kukkivat iloisesti lehdettömien puiden keskellä.



Osa puista on alkanyt jo vihertää, ihan hentoa kellenvihreää. Yleensä kuitenkin kukkivat puut aloittavat ensin kukinnan, ja lehdet seuraavat vasta tämän jälkeen. Magnoliat ja jonkun sortin muut vaaleanpunaiset puut ovat aloittaneet kukinnan. Niistä otin muutaman kuvan, kun ajoimme ohi. Pihoilla ensimmäiset kukkivat pensaat ovat keltaisia forsythioita eli onnenpensaita. Näitä on varmasti Suomessakin, mutta en tiedä kukkivatko siellä ihan näin aikaisin.

Saa nähdä milloin taas alkaa lämmetä. Vielä on paljon kukkivia puita odottamassa lämpöä, ja valmiina avaamaan nuput. Kevät on kaunista aikaa!





ihana weeping willow -paju.


Hevonen ja kaksi ponia laiduntamassa. Yleensä niillä on kavereina vielä kaksi lammasta.







Hautausmailla on yleensä magnolioita. Kukinta alkamassa.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti