keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Pääsiäisviikonlopun ajelu, osa 2



Lisää kuvia viime viikonlopun ajelulta, nämäkin lauantailta. Ensimmäisissä kuvissa piha ja kaunista vihreää nurmikkoa State Route 315:n varrelta.



Sen jälkeen ajoimme läpi Powellin, jossa oli yhdessä puistossa lapsille tarkoitettu pääsiäsismunajahti. Luulin, että värilliset, yleensä ontot karkkia sisältävät munat kätketään jonnekin, ja niitä pitää etsiä. Ainakin Powellissa munat oli ihan vaan rätkäisty niitylle. No, ainakin ihan tumpelompikin sitten löytää jotain. 

Paikalla oli myös suuri pomppulinna. Väkeä näkyi olevan paljon paikalla. Jähti ei ollut tainnut vielä alkaa, koska munien luona ei näkynyt yhtään tenavaa. Sain kuitenkin pari kuvaa munaisesta ruohikosta (näkyy aika pienenä, mutta kaikki vaaleat täplät nurmikon rajatulla osalla ovat muovimunia).






Itkupajut kasvavat suuriksi, ja juuri nyt ne ovat kauniin vaaleanvihreitä, kun lehdet ovat juuri puhjenneet. Niitä kasvaa aina siellä täällä koristepuina.




Magnolia
Pari kuvaa Dublinista, jossa ylitimme Scioto-joen poukaman. Metsäiset alueet ovat vielä harmaita joen lähellä. Dublin Roadin varsi on kuitenkin kaunis, sinne on istutettu suuria mäntyjä, ja liikenneympyrät ovat täynnä kukkivia narsisseja.






Joen toisella puolella on kesken sekä tietyöt että uusien asuntojen ja liikkeiden rakentaminen.





Keltaisia onnenpensaita ja kukkiva magnolia.
Scioto-joki on yksi joista, jotka virtaavat läpi Columbuksen. Sen varrella on suuria kauniita taloja ja puistoja. Kesäisin joella näkee usein myös moottoriveneitä ja vesihiihtäjiä. 

Olemme käyneet aina silloin tällöin yhdessä Scioton varren puistossa syöttämässä sorsia ja ankkoja. Ne pahukset ovat kuitenkin olleet niin hemmoteltuja, että kun niille on heittänyt ihan valkoista viipaloitua leipää, ne vain katsovat sitä nokkaansa pitkin ja tuntuvat sanovan 'Wonderbread? Missä on kokojyväartisaanileipä?' Syöttäjiä siellä käy selvästi laumoittain, kun porukalla on varaa nirsoilla.

Puisto Scioto-joen varrella




Lopuksi ihan vain kuvia kukkivista puista reitin varrelta. Kuvia on sitten vielä sunnuntain ajelulta, postailen niitä huomenna ja ylihuomenna. Ei ihmeitä, ihan vain keväisiä näkymiä, joista tulee toivottavati hyvä mieli!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti