Kimi kävi viime viikolla eläinlääkärissä. Oli aika uusia yksi rokotus, ja halusin myös eläinlääkärin katsovan koirulin lonkkia ja takajalkoja. Tammikuussa kun aloin leikata Kimiltä kynsiä, huomasin että vasemman takajalan kynnet olivat tosi lyhyet. Kiinnitin jalkaan enemmän huomiota kävelyllä. Näyttää siltä, että neiti ei aina nosta sitä ihan kunnolla, vaan raapii sen asfalttia vasten kun osutaan lenkillä ruohottomaan paikkaan, esimerkiksi autotallin rampin kohdalle.
Eläinlääkäriin meneminen ei ollut ihan helppoa, sillä vielä vähän aikaa sitten itketti, kun vain ajoin paikan vierestä. Nyt olen kuitenkin toipunut sen verran, että uskalsin varata ajan ja luotin siihen, että en ala vetistelemään siellä. Susin kuolemasta on nyt kaksi kuukautta, ja vaikka ikävä on, suru on jo vähän helpottanut.
Kimi on yleensä varsin peloton, mutta muutama asia maailmassa pelottaa. Esimerkiksi pihoilla olevat julisteet, kuten valmistujaisbannerit, myyntijulisteet tai vaalimainokset. Ja pelottavin asia maailmassa on eläinlääkäiaseman vaaka! En tiedä mistä kammo sitä kohtaan johtuu. Ehkä se oli aluksi kovin liukas, koska se oli ilman kumimattoa, ja jalat isolla koiralla lipsuivat metallilla.
Nyt kuitenkin Kimi ei halua mennä lähellekään sitä. Kun pääsemme eläinlääkäriaseman aulaan, ja yritän hivuttaa koiraa pikku hiljaa vaakaa kohti, se kyllä huomaa mistä on kysymys. Ja kellahtaa maahan kyljelleen, niin kauas vaa'asta kuin remmi yltää. Jos yritän saada koiran pystyyn, se vain potkii ja kiemurtelee. Kunnon näytös me järjestetään aina siinä aulassa. Niin myös tällä kertaa.
Punnitus jätettiin mahdolliseen myöhempään ajankohtaan, ja menimme yhteen vastaanottohuoneeseen, ja hoitaja alkoi kysellä perustietoja ennen kuin eläinlääkäri tuli paikalle. Ja neiti päätti yhtäkkiä, että hänellä onkin kamala kakkahätä! Siinä kesken kaiken koira vaan pukkaa ison kökön keskelle lattiaa ilma suurempia varoitteluita, vaikka oli kyllä tehnyt aamutoimensa ennen lähtöä!
Hoitaja kyllä vakuutteli, että ei tämä ole ainutkertaista, ja siivosi kaiken pois (vaikka haju kyllä leijui ilmassa jonkin aikaa), mutta kyllä nolotti. Stressaan kaiketi koiraparkaani vaa'an pelolla niin paljon, että siltä tulee hätäkakat. Tai ehkä Kimin luonteen mukaan ne olivat 'haista pa**a, kun tuot minut tanne' -kakat!
No, joka tapauksessa, rokote saatiin, ja eläinlääkäri halusi ottaa Kimin lonkista röntgenkuvat. Yleensä jään aina eläinlääkäriasemalle odottamaan, kun jommalla kummalla koiralla on ollut jokin toimenpide, niin että voin pitää koiraani silmällä koko ajan. Nyt kukaan ei edes kysellyt haluanko jäädä odottamaan, ja sen verran olin kuitenkin itse stressantunut, että en älynnyt kysyä. Sanoin, että OK, otetaan ne röntgenkuvat tänään milloin heillä on aikaa. Ja seuraavaksi olinkin matkalla viemään Kimiä kennelin puolelle, missä se voisi odotella vapaata aikaa eläinlääkäriltä.
Kennelissä oli isoja karsinoita, joissa oli jo asiakkaita. Etenkin kaksi pikkuruista kääpiösnautseria, joilla oli uskomattoman kimeä haukku. Ja äänekäs! ja kaikuva! Korvia särki siinä, kun yritin saada Kimin omaan karsinaansa. Ja sitten jätin koirani sinne, ja pakenin paikalta. Vasta oven toisella puolella tajusin, että Kimi on varmaan ihan hämmennyksissään, kun vain jätin sen sinne. Mutta kyllähän siellä oli hoitajia, eikä koira kauan olisi yksin. Mutta kun olen vaan niin yliherkkä mitä koiriini tulee.
Muutaman tunnin päästä sitten sain soiton, etä Kimi on valmis tulemaan kotiin. Kun pääsin asemalla, koira ei juuri minusta innostunut. Ja kuulin, että Kimi oli oikein ihastunut Shannon-nimiseen hoitajaan, ja oli mielellään mennyt punnittavaksi, kun Shannon vei! Petturi! Minä kotona tuskailen, että onkohan sillä ikävä ja miten koira jaksaa, ja sitä on vaan lirkuteltu Shannonin kanssa ja menty ihan vaa'allekin!
No, varsinaiset röntgenkuvat osoittivat selvästi, että lonkat eivät ole oikein kunnossa. Harmihan se on, kun koira on vasta 8. Susin lonkat huononivat vasta 10 - 11 vuoden iässä. Mutta toisaalta olin pelännyt, että josko vikana on degeneratiivinen myleopatia, jossa selkäytimen hermot rappeutuvat, ja takaosa halvaantuu, joko vähitellen, tai hyvinkin nopeasti. Sitä esiintyy täällä varsinkin suurilla roduilla. Toivon, että kyseessä ei ole DM. Mutta varmaahan se ei ole.
Kimi sai kipulääkkeitä lonkkia varten. Aluksi 3 viikoksi, koska verikokeessa oli yksi korkea munuaisarvo, jonka takia lääkkeiden ykkösvaihtoehtoa ei nyt annettu. Lääkitys vaihdetaan, jos veriarvot ovat jatkossa normaalit. Ja ostin jumppastepperin, jonka avulla takajalkojen lihaksia voi vahvistaa.
Muuten neiti on pirteä ja hyväkuntoinen. Kunhan nyt saisi elää pitkän elämän. Vasti piti luopua yhdestä koirasta, ja olisin halunnut Kimin pysyvän täysin terveenä pitempään. Mutta oli mikä oli, koiraa hoidan niin hyvin kuin voin. Kimi on rakas!
Tässä nyt tuoreita kuvia neidistä. Ilmeestä päätellen voisin kyllä laittaa kameran pois ja jättää koiran rauhaan. Ihmiset ja niiden kamerat...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti