tiistai 15. maaliskuuta 2016

Maanantain lounas: Okra succotash


Succotash on nimi ruokalajille, joka koostuu suurelta osalta maissista ja pavuista, erityisesti limanpavuista (nimetty Perun pääkaupungin mukaan).  Ensimmäistä kertaa maistoin tätä side dishiä Hoggy's -nimisessä barbequeravintolassa, ja tykkäsin kovasti. En enää muista, mitä kaikkea heidän succotashissaan oli, mutta se oli oikein maukasta. Valitettavasti Hoggy's taitaa nyt olla sulkenut kaikki ravintolansa, ja toimii vain catering-hommissa, eli enää en heidän versiotaan pääse maistamaan. Ja taisivat rontit poistaa sen ruokalistaltaan lopuvaiheessa kuitenkin.

Succotash on  yksi niistä jutuista, että kun alkaa etsiä netistä reseptejä, niitä on paljon ja kaikki ovat erilaisia. Kun itse valmistan succotashia, siihen laitan ainakin okraa. En tiedä miten hyvin Suomesta löytyy okraa, mutta jos sitä saa tuoreena, kannattaa kokeilla. Sitä voi syödä raakana. Maku on mieto, jotain kurkun ja kesäkurpitsan välillä. Lisäksi se on oikein terveellistä. Jos tuoretta ei löydy, pakastettukin käy succotashiin. Säilykkeenä en ole sitä täällä nähnyt, enkä siis kokeillut. Jotenkin vihannessäilykkeet eivät minua miellytä.


Okran siemenissä on tahmeaa ainetta, jota WikiPedia kutsuu kasvislimaksi ja okralimaksi. Koska lima on niin karsea sana ruuanlaiton yhteydessä, kutsun sitä tämän jälkeen vain vaikkapa tahmaksi. Tämä tahma kuitenkin saostaa ruuat, vähän kuin perunajauho. 

Ruokakaupassa oli jo okraa,  valmiiksi pakattuna. Ostan sitä mieluummin irtokamana, mutta menkään nyt kauden ensimmäiset okrat näin. Okraa käytetään my;s esimerkiksi gumbossa, ja se on suosittua myös leivitettynä ja uppopaistettuna. Itse en ole sitä paistettuna vielä koskaan maistanut. Ehkä joskus kokeilen, mutta nyt halusin tehdä succotashia.

Omassa versiossani aloitin pilkkomalla tukun okraa viipaleiksi. Poistin siemenet kolmesta tomaatista ja kuutioin ne. Sitten sekä okra että tomaatit pannulle lämpenemään ison voiklöntin kanssa. Kun voi on sulanut ja tomaatti-okraseos kuumentunut, sekoittele kunnolla ja anna sitten hautua miedolla lämmöllä kannen alla 20 minuttia. Seos alkaa muuttua tahmaiseksi, mutta se on OK, kunhan lämpö on mieto eikä mikään ala palaa. Voit lisätä hippusen suolaa jo tässä vaiheessa, jos haluat.





Seuraavaksi sitten mukaan se perusaineosa, eli maissi. Kesällä saatan käyttää tuoretta maissia tähkistä leikattuna, mutta nyt piti turvautua pakastemaissiin. Sitä lisäsin ehkä pari desiä, ja taas kannen alle hautumaan 15 minuutiksi. Lisäsin pikkuisen suolaa ja voita, ettei seos kuivu.





Lopuksi laitoin mukana vielä pari desiä pakasteherneitä ja haudutin vielä 5 - 10 minuuttia lisää.





Ohjeissa mukana laitetaan yleensä jokin sortin papuja, useimmiten limanpapuja, tuoreita tai pakastettuja. Minusta ne ovat kuitenkin aika mauttomia, enkä niistä juuri missään muodossa tykkää. Niinpä laitoin tilalle nuo herneet. Mutta succotashiin voi laittaa aika lailla mitä haluaa. Itse pidän tästä miedon makuisesta versiosta. Mausteina on vain suolaa ja pippuria, jotka lisään lopussa, maun mukaan.

Halutettassa sinne voi kuitenkin laittaa silputtua sipulia, valkosipulia, pilkottuja habenero-chilejä, punaista paprikaa jne.  Varmista vain haututettaesa, että laitat pisimpään kokattavat ensin, ja että kaikki on lopussa kypsää. Ja useissa ohjeissa mukaan tuli myös pekonia. Ensin kypsennetään pekoni, ja sitten pekonirasvaan lisätään muita vihanneksia.

Eilinen succotashini olisi ehkä vaatinut pikkuisen lisää haudutusaikaa, okra oli aika kiinteää.  Mutta kiva mieto makusekoitus, varsinkin kun olin reipaskätinen voin kanssa. It's better with butter!


PS. Lainaus WikiPediasta: "Sufferin' succotash" is a catchphrase used by several Looney Tunes cartoon characters, most notably Sylvester the Cat. (https://en.wikipedia.org/wiki/Succotash) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti