Päivän inhotus! Hämähäkkijuoksijainen (House centipede)

Hamahakkijuoksiainen, taloni portaikossa

Tämä ihastuttava pikku öttiäinen on WikiPedian mukaan suomeksi hämähäkkijuoksiainen. En tiedä kumpi on inhottavampi, hämähäkki vaiko juoksijainen, mutta yhdistettynä, brrrrr! Nämä inhotukset asuvat lähinnä kellarin ja/tai autotallin puolella, mutta silloin tällöin niitä löytyy ihan sisätlä talosta.

Ensi kohtaaminen otuksen kanssa koin eräänä kesänä, kun (kesä)heilani (nykyinen aviomieheni) asui kivassa vuokra-asunnossa kerrostalon alimmassa, maan tasalla olevassa kerroksessa. Han lähti käymään kavereittensa luona, ja jäin yksin kotiin, kun nörttien tietomakonepeliaiheinen illanvietto ei kiinnostanut. Olin keittiossä, ja silmäkulmasta huomasin, etta jotain vilahti ohi hyvin nopeasti. Käännyin katsomaan, ja tämä olio siellä suunnisti kylpyhuoneesta kohti jääkaapin alustaa!

Pari kolme senttia  pitkä, likaisen harmaanruskea, noin miljoona paria jalkoja (WikiPedian mukaan niita voi olla jopa/VAIN 15!). Onneksi siihen aikaan ei ollut kännyköita, mies olisi saanut pikaisen soiton ja käskyn palata heti kotiin ja tuoda mukanaan ainakin luuta ja hyönteismyrkkyä! Sen illan aikana en enaa mennyt keittiöön. Onneksi sinä kesänä ei muita havaintoja näistä tuhatjalkaisista  enää tullut.

Ne syövät esimerkiksi hämähäkkeja ja muita hyönteisia, jotka sattuvat löytämään. Niiden purama on lievästi myrkyllinen! Ei kuulemma pahempi kuin ampiaisen pisto, mutta kivulias. Parasta ystävääni on purtu muutaman kerran, juoksiaisia on kuulemma paljon hänen asumatiloiksi saneeratussa kellarissaan ja sen suihkuosastossa! Hän käy sotaa niitä vastaan, mutta tulokset kuulemma eivät ole olleet kummoisia tähän asti.

Tässäpä verkosta kaapattu lähikuva (kaikki kuvat ylintä lukuunottamatta verkosta kaapattuja, kuvassa alkuperainen osoite):

https://backyardsafari.files.wordpress.com/2010/09/house-centipede-wallpaper-1280x1024.jpg

Suomessa asuessa kodin suurin inhotus olivat sokeritoukat. Nyt kohtaisin paljon mieluummin sokeritoukkia kuin juoksijaisia!

https://lookingforlissa.files.wordpress.com/2008/10/ucky-ucky-ucky1.jpg

Sisään niitä tulee joko autotallista tai kellarista, ja ne ovat hemmetin nopeita. Yhtenä päivänä yksi vilahti ohi keittion lattialla. Käännyin sen verran, etta nappasin tiskiltä talouspaperia jotta saan niljakkeen hengiltä, mutta se oli jo kadonnut! Ylimmän kuvan yksilö oli majoittunut portaikkoon. Se ei liikkunut niin etta uskalsin päästä sen verran lähelle, etta sain otettua kuvan. Jos ne juoksevat, tai ovat kiivenneet kattoon, ei litistäminen ole kovin helppoa. Varsinkin kun nitistämisyrityksiin yleensa liittyy naisellista kirkumista ja hypähtelyä.

http://www.dirkspestmanagement.com/wp-content/uploads/2011/09/home-centipede-1024x819.jpg

Ja harmittavasti ne tykkäävat kiivetä sisäkattoon. Vanhempi koirani on vähän neuroottinen hyönteisten suhteen. Jos sisällä on mikä tahansa lentävä elikko, tai katossa istuu esim. koppakuoriainen tai kärpänen, koira pillastuu. Alkaa pomppiminen ja haukkuminen! Jos koira huomaa, etta haet kärpäslätkan,  haukkuminen muuttuu kimeäksi ulinaksi. Mitä lähemmäs kärpästa/koppiaista pääsen, sen kovemmaksi ulina käy. Pahin tapaus on jos huitaiset kärpästä, mutta et osu, ja se lähtee lentoon. Silloin koirasta lähtee ulinaa, pomppimista, haukkumista ja karvat nousee pörhölleen. Yleensa kärpästen tappaminen on kahden ihmisen hommaa: toinen pitaa koiraa paikallaan ja toinen huitoo.

Joka tapauksessa vanhempi koirani pitaa silmälla seinia ja kattoa, ihan varmuuden vuoksi. Kuulin yhtenä päivänä, etta vierashuoneessa on uhka. Koira oli hälytysvalmiudessa ja aloitti 'täällä on tunkeilijoita katossa' -kitinansa. Menin katsomaan, ja eikähan katossa ollut juuri tällainen juoksijainen. Kipaisin hakemaan kättäpidempaa, taisi loytyä pitkä puinen huonekasvien tukikeppi.  Astuin vierashuoneeseen, tarkoituksena litata juoksijainen kattoon kepin avulla (joo, ja jättää kattoon kiva juoksijaisen näköinen tahra...).

Pirulainen taisi ymmärtää tarkoitukseni, ja pudotti itsensa katosta! Ihan eteeni! Koirapa taas extrapillastui, kitinä oli vahvistunut siinä vaiheessa, kun koira huomasi, etta olin loytänyt aseen.  Nyt juoksijainen oli lattialla, kivasti hyvin lahella kokolattiamaton väriä eikä kovin helposti nähtävissä.. Koira on hyökkäysmoodissa ja haluaa syöksyä etsimään öttiäistä. Minä päästelen tahdottomasti kirkaisuja, steppailen ettei olio vaan yritä päästä kiinni jalkaan, roikun koiran pannassa kiinni ettei se yrita syödä otusta ja saada pistoa. Samalla kun toisella kädellä  hakkaan mattoa kepin päällä minka jaksan. Lopputuloksena oli tuhottu vihollinen, eika koira onnistunut syömään sitä. Sen jälkeen tarvitsin tukevan drinkin...

Talossa näitä siis tulee vastaan aina silloin tällöin. En tieda kumpia kammoksun enemmän, näitä vai hämähäkkeja. Olisin tyytyväinen, jos molemmat pysyisivat poissa sisätiloista!

http://managementscience.biz/wp-content/uploads/2015/01/house-centipede-bite-marks.jpg

 

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEirhfrceGmNHspw0nNIwtfbThWunwKlGybQmS8UD1yJzby_8vliEpjYC20PYHrjxblgOioDoXiD7lTBShw709McfPx-OE71OMbR4F-0jRGVxgnUHF-9I9Z8U0BBwfv-wDFJcN-rx2G6qqAL/s1600/house_centipede.JPG