tiistai 12. toukokuuta 2015

Uuden kameran testausta - muutama lisäkuva: orava, kardinaali

My preciousssssssssssss!
Edit: 15.5.2015: Sininärhi pysy vihdoin paikallaan sen verran että sain siitä kuvan. Lisätty jutun loppuun!


Tänään luen manuaalin, ihan varmasti! Eilen en malttanut, ja illalla sitten viiden maissa alkoi kamala sade ja tornadosireenit käynnistyivät. Mitään sen kummempaa ei onneksi tapahtunut, mutta sireenit alkavat huutaa heti, jos piirikunnan alueelle pilvissä havaitaan edes jonkin tapaista rotaatiota. Sen verran tuuli oli kova, etta kadunvarrelle jääneet isot roskasäiliöt (maanantai on tällä hetkella roskienkeruupäivä) olivat kaatuneet ja osa matkannut ihan keskella ajotietä. Onneksi ne olivat tuossa vaiheessa tyhjiä.

Aamulla sitten nappasin kameran käteen, mutta mies perkule oli leikkinyt sen kanssa myöhemmin illalla, ja saanut LCD-näytön pois päältä. En siihen hätään keksinyt miten näytön saisi takaisin (jees, lue se manuaali, idiootti!) ja mies oli suihkussa. Koirat piti saada ulos. Niin että tänäkin aamuna jäi sininärhi ja titmouse kuvaamatta. Ne pomppivat puissa vähän myöhemmin, mutta pysyivat oksien ja lehtien takana eivätkä tulleet laudoille. Ehkäpä huomenna! Kuvien ottaminen juuri nyt tuntuu aika vaikealta. Tuuli on kova ja kaikki heiluu. En ole katsonut ennustetta, etta onko lisää myrskyjä luvassa. Eilesen myräkän jälkeen lämpötila on kuitenkin laskenut melkein kymmenen astetta kolmenkymmenen pinnasta viikonloppuna juuri alle 20 asteeseen.

Orava oli paikalla, kyllakin vain yksi. Parhaimmillaan niitä on ollut kuusi kappaletta pihalla yhtä aikaa.  Tästä nappasin muutaman kuvan. Se ei yrittänyt kiivetä lintulaudoille niin että akrobatiaa näissa kuvissa ei ole.








Uroskardinaali sentään tuli aika lähelle, ja sain pari kuvaa (ei hirveän hyviä) jopa naaraasta. Niilla taitaa olla pesimäaika, kun en ole nähnyt yhtään vähään aikaan. Herroja kirkkaanpunaisissa höyhenpuvuissaan pihalla käy useasti.


Kardinaalinaaras

Naaras, paljon huomaamattomampi väritys kuin koiraalla

Kardinaalikoiras, vähän piilossa

Kardinaali on Ohion osavaltion lintu

Komea nokka


Kivoja lähikuvia sain myös punavarpusesta. Harmi taas, etta melkein kaikki tämän aamun kuvat on otettu lasin lapi, vinosta, ja aamu oli aika harmaa. Ihana kuitenkin nykyään, ettei kameroihin tarvitse filmiä niin että voi näpsiä niin paljon kuvia kuin sielu sietää!





Muutama kuva vielä punaolkaturpiaalista lintulaudalla:





Nuorempi koirani sanoo "EVVK" .. linnut ei oikein kiinnosta..




Kaneja en ole nyt pihalla nähnyt. Ne käyvät lähinnä illalla ja yöaikaan, mutta usein ne pomppivat pihoilla ihan keskella päivää. Harmi vaan että takapihan nurmikko on viikossa kasvanut aikalaiseksi viidakoksi, sinne voisi kätkeä jo kohta kokonaisen kanadanhanhen! Leikkasin eilen etupihan nurmen, ettei ovikello ala soida ja ihmiset ala tarjota nurmikonleikkuupalveluita. En jaksanut leikata takapihaa, kun piti odottaa löytämälleni irtokoiralle sijaiskotiin hakijaa (pitkä tarina...) Siispa se jää huomiselle!

Ja viimeiseksi  kuva sininärhestä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti