tiistai 26. toukokuuta 2015

Memorial Day avasi grillauskauden!



Taalla kylla grillataan ympari vuoden, mutta eilinen Memorial Day (sodissa kaatuneitten muistopaiva) ja koko viikonloppu on kevaan ensimmainen yleinen grillausviikonloppu. Koko kolmen paivan viikonlopun ajan ulkona on leijunut ihana grillatujen pihvien, hampurilaisten ja hot doggien tuoksu. Kadunvarret ovat olleet taynna autoja, kun ihmiset ovat jarjestaneet grillijuhlia ja kutsuneet paljon vakea. Tana vuonna saa suosi koko viikonlopun ajan. Eiliseksi aluksi lupailtiin iltapaivalle ukkoskuuroja, mutta vetta ei tullut!

Meinasimme aluksi olla laiskoja maanantaina, ja tilata pizzan, kun grillasimme kanaa lauantaina. Mutta ulkona leijui niin herkullinen grillipihvien tuoksu, etta pihvit piti kaivaa pakastimesta, sulattaa nopeasti ja laittaa grilliin.

Yleensa olen laittanut pihvien kaveriksi uuniperunan, muta aina silloin talloin on kiva laittaa vahan kevyempi vaihtoehto, varsinkin kun pihvi on iso ja paksu. Talla kertaa kaveriksi tuli Caesar-salaattia ja crostinia. Crostinini on vain uunissa paahtunutta, oliivioljylla siveltya ranskanleipaa, jonka paalla suolaa ja yrttimaustetta. Salaattiin laitetaan yleensa leipakuutioita, mutta jatin ne itseltani pois kun on leipaa. Ja sita soin useamman palasen, lautasella on kainosti vain yksi viipale aluksi.

Pihvin paalla oleva tumma 'kuorrutus' on rouheista Chicago Steak -mausteseosta.


Pihvista jai puolet taman paivan lounaaksi. Se on namia leivan paalla ohueksi viipaloituna. 

Meilla on hiiligrilli. Hiilet  on nopea ja helppo  sytyttaa 'chimney starter'issa, eli 'savupiippualoittajassa'.

Sivupoytia emme kayta, linnut ehtivat sotkemaan ne vikkelasti ennekuin saamme peitteen grillin paalle grillausta seuraavana aamuna.

Chimney starter valmiina taytettavaksi hiililla. Alaosaan laitetaan pari aukeamaa sanomalehtipaperia, ja sitten vain lehdet tuleen. Hiilet ovat valmiita 20 minuutissa.

Kingsfordin hiilet ovat meidan suosikkejamme.

2 kommenttia:

  1. Onpas ihanan näköisiä pihvejä. Nuo pihvit on kyllä hyviä uuniperunoiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Yleensa laitan uuniperunat, mutta eilen ole sisalla sen verran lammin, etta ei tehnyt mieli laittaa uunia paalle!

      Poista