lauantai 2. tammikuuta 2016

Uudenvuodenpäivän pieni ajelu

Eilen  uudenvuodenpäivänä oli kylmää. Jo aattoiltana alkoi olla pakkasta. Mies meni kiltisti takapihalle grillaamaan, mutta jouduimme laittamaan rappusille suolaa (pet-friendly, eli lemmikeille harmitonta), kun ne olivat meneet jäähän. Päivän aikaan tuli pikkuisen lunta, räntää ja/tai rakeita, joka kertyi rappusille ja sai ne jäätymään.

Tänään ja eilen siis on ollut nollan pinnassa. Mittari näyttää paria lämpöastetta, nyt lauantaiaamuna, mutta takapihalla olevat lintujen juoma-astiat ovat täysin jäässä. Eilen aurinko kuitenkin pilkahti esiin, ja kävimme vuoden ensimmäisellä ajelulla. Oli kiva ajella, kun joulukuun kaikkialla-on-autoja-olipa-kello-mitä-tahansa -ruuhkien jälkeen tiet olivat melko tyhjät.  

Mukana on muutama kuva ensin Gahannasta. Se sama tupaten täynnä koristeita oleva piha on vielä täynnä koristeita. Sen lähellä on sopivasti nyt joulun jälkeen piha, jossa joulukoristeet ovat jo heittäneet henkensä! Itse asiassa  se on vain täynnä ilmatäytteisiä koristeita, jotka vain menevät lyttyyn aamulla (selvästi puhaltimet ovat ajastimella). Mutta jotenkin se symboloi joulun nyt olevan ohi.
Happy Holidays

The Holidays Are Over!



Kaikkialla oli aika hiljaista, autoja ei näkynyt paljon, ja kylmä piti jalankulkijatkin sisällä.  Muutamissa kuvissa näkyy Olentangy-joki, joka on aika vihaisen näköinen nyt, kun alkuviikon kaatosateet ovat täyttäneet sen yli äyräiden. Vesisade on kuitenkin ilahduttanut nurmikoita, ne ovat vielä ihan vihreitä.

Lähtiessämme ilma oli puolipilvinen, mutta muuttui ihan kokonaan pilviseksi. Aurinko yritti paistaa pilvikerroksen läpi, mutta aika harmaata kuitenkin oli. Tänään pitäisi olla aurinkoisempaa.






Olentangy-joki on täynnä vettä alkuviikon kaatosateitten jälkeen




Nurmikot vihertävät





Video on ajelusta Grandview-nimisen kaupunginosan läpi, ja sen jälkeen kohti kotia I-670 -valtatiellä. Granview on täynnä kivoja raviontoloita katujen varsilla, mutta paljon väkeä ei näkynyt. Ja 670 on harvoin näin vähän liikennöity. Kuvasin, kun ajoimme ohi keskikaupungin sen länsi- ja eteläpuolelta, ja jatkoimme itään kohti lentokenttää. Kamera pomppii välällä aikalailla, tiet eivät ole ihan parhaassa kunnossa!

Mukavaa vuodenalkua kaikille!



6 kommenttia:

  1. Kiva videopätkä. Onko nuo talot tien reunoilla asuintaloja vai liikehuoneistoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. kaikki yksikerroksiset taitavat olla pelkästään liikehuoneistoja. Jos talossa on ainakin kaksi kerrosta, pohjakerroksen päällä on asuntoja. Muutamia oikein kivan näköisiä taloja.

      Olisi kiva asua tuolla, sen kun pyörähtäisi portaat alas, ja olisi ravintolassa tai coffee shopissa! Eli, kunhaan tienaan pari miljoonaa, ostan tuolta viikonloppuasunnon! Kunhan! LOL! :)

      Poista
  2. Jos haluat mennä ravintolaan tai coffee shoppiin niin pitääkö aina mennä autolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä asuinalueet ovat erikseen, tai kauampana liikekeskuksista ja joka paikkaan pitää valitettavasti mennä autolla :(

      On näitä aluieta, kuten Grandview, joissa on hyvät jalkakäytävät ja asutaan pienen ravintola-alueen vieressä, mutta ne ovat harvassa. Eastonion alueella on kalliita vuokra-asuntoja, joista voi kävellä Eastoniin shoppailemana tai ravintolaan. Mutta sitten omakotitalot ovat kaikki kauampana.

      Ilman autoa on täällä hankala elää :(

      Poista
  3. Oisit pikkusen kuvannut myös kuskia videolle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komea kuski on pikkuisen ujo, ja olen luvannut, että en laita hänen kuviaan blogiin vaikka joskus mieli tekisi! :)

      Poista