keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kaupoissa näkyvää: Valentinen päivä (Walmart)


Muistin nyt ottaa kuvia Walmartin Valentinen päivän tuotteista. Ehkä en aikaisempina vuosina kiinnittänyt huomiota kaikkeen mahdolliseen myytävänä olevaan tavaraan, mutta jotenkin tuntuu, että erityisesti pehmoleluja on myynnissä valtavan paljon! Suklaata ja kortteja on kyllä aina ollut tarjolla, mutta ainakin Walmartin pehmolelujen valikoima oli ällistyttävän suuri! Otin kuvia ihan pienestä osasta, mutta monta hyllystöä oli täynnä ihan pelkästään pehmoleluja. Ja osa oli valtavan suria, kuten yläkuvan 40 dollarin valikoima. Tuossa pienempi ihminen jo melkein tukehtuu, jos saa tuon kokoisen elukan!

Tälläkin kertaa jutussa on lähinnä kuvia. Ihan kaikkea tarjontaa en ole vielä kuvannut. Esimerkiksi alla yksi kuva miesten valentinenkuvioisista satiinialusboksereista. Naisille on totta kai tarjolla paljon kirkkkanpunaisia, vaaleanpunaisia tai mustia alusasuja, sydänkuvioinneilla tai ilman.


Suomesta ja ystävänpäivästä en siis tiedä paljon. Olen jo unohtanut oliko aikanaan Suomessa vielä asuessani  90-luvun lopulla kaupoissa paljon ystävänpäivätavaraa myynnissä. Täällä Valentinen päivä on kuitenkin valtavan suosittu, ja kaupallinen!

Kuvissa pehmoleluja, paperiastioita ja muuta kertakäyttökamaa, koristeita, suklaata, karkkia, kortteja! And then some!


























































1 kommentti:

  1. Joo, toi Valentine`s Day (tai Ystävänpäivä) on kyllä kova juttu siellä. Jenkeissä osataan tuo kaupallistaminen :)
    T.Strippis

    VastaaPoista