keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kantarelleja!



Kaksi vuotta sitten Costcossa oli syksyllä kantarelleja. Ostin niitä pari pakkausta, ja olisin ostanut lisääkin, muta myyntiaika oli lyhyt. Pidän kovasti sienistä, ja kantarellit ovat ihania. En niitä Suomessakaan kohdannut usein, mutta sentään olin maistanut.

Pari vuotta sitten siis niitä oli myyynnissä, ja innostuin siitä niin kovasti, että ostin pienen sieniveitsi/harjayhdistelmän, jolla niitä olisi helppo puhdistaa. Ja sitten viime vuonna niitä ei ollutkaan myynnissä. Ajattelin, että meidän Costcossa niille ei ollut menekkiä (se oli Costcon eka vuosi meidän lähellä), ja varmaan oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun niitä myytiin.

Olen kuitenkin tsekannut vihannesosaston tänä syksynä joka kerta siellä käydessäni, ihan varmuuden vuoksi. Ja eilen tärppäsi! Teki mieli tehdä pieni Happy Dance siellä keskellä kauppaa! Sen verran maltoin mieleni, että en tanssinut, ja ostin vain kaksi pakettia. Nyt pitää vain huomenna tavallisesta ruokakaupasta ostaa kuohukermaa ja tehdä ainakin sienikeittoa! Nämä ovat harvinaista herkkua! Ostan varmaan lisää ensi viikolla!

Suomessa kun kantarellit ovat tuttuja, onko kenelläkään vinkkejä mitä kaikkea niistä kannattaa tehdä? Keittoa olen siis niistä aikaisemmin tehnyt, mutta olisi kiva tehdä jotain muutakin maistuvaa.  

Nämä ovat näköjään Kanadasta peräisin. Yay for Canada!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti