torstai 18. helmikuuta 2016

Vihreiden keittojen viikko


Innostuin laittamaan tällä viikolla lounaaksi keittoja, nyt kun ulkona on ollut kylmää ja lumista.  Keittoja kokkaan aika harvoin, tätä ennen yleensä joko sienikeittoja tai sieni-misokeittoja. Pari kertaa olen tehnyt myös juustoista tortillakeittoa (Max & Erma's -ravintolan copycat-versiota). Nyt kuitenkin halusin laittaa vähän kevyempiä ja oikein helppotekoisia keittoja.

Tein kolme erilaista keittoa: parsakeiton, linssikeiton punaisista linsseistä ja parsakaalikeiton. Kaikki valmistin samalla periaatteella. Ensin kuullotin pienen silputun sipulin kattilassa pienen voinokareen kanssa. Sitten lisäsin kanalientä. Puolisen litraa, määrällä nyt ei ollut väliä. Kun liemi alkoi kiehua,  lisäsin haluamani kasvikset. Keitto kiehui pienimmällä lämmöllä parikymmentä minuuttia, kunnes kaikki oli pehmeää. Sitten sekoitin sen sauvasekoittimella tasaiseksi. Tarvittaessa lisäsin suolaa. Ja valmista tuli. 

Helppoa ja kevyttä. Katselin ensin verkosta reseptejä, ja useimmat ehdottelivat paljon lisää aineksia. Kermaa ei mikään näistä mielestäni tarvitse, vaikka parsakaalikeittoon ehdotettiin sekä kermaa että juustoa! 

Pitäisiköhän ensi viikolla kokeilla jotain muuta väriä? Vaikkapa oranssi, niin voisin tehdä bataattikeittoa ja porkkanakeittoa!

Ensimmäisenä parsakeitto. Kiva, mieto keitto. Tähän taisin lisätä sipulin kanssa vähän murskattua valkosipulia. 


Linssikeitto punaisista linsseistä: väri muuttuu vihreäksi, kun linssit kypsyvät. Punaiset linssit eivät tarvitse liotusta, ja kypsyvät  alle parissakymmenessä minuutissa. Liikaa tätä ei passaa syödä, toimii kuin hernekeitto. Maku oli myös samantapainen, mutta kivan mieto.  Tämä oli ensimmäinen kerta, kun  valmistin mitään linsseitä, mutta ei varmasti jää viimeiseksi.



Viimeisenä parsakaalikeitto. Näistä voimakkaimman makuinen, tosin taisin laittaa paljon parsaa ja vähän kanalientä. Myös kauneimman vihreä!




Alin kuva ei liity keittoihin, mutta kun kerran puhun ruuanlaitosta: Valentinen Päiväksi laitoin taas lammasta. Nyt kolmannella yrityksellä ruskistin lampaankareen pikaisesti pannulla ennen uunnin laittamista. Oikein hyvää tuli! Tarjosin sen taas pienten creamer potato -perunoitten, parsan ja kastikkeen kera. Kaverina Pinot Noir.  






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti