Susi-kulta olisi täyttänyt tänään 13. Ikävä on vieläkin kamala, välillä tuntuu, että miten tästä pääsee ylitse. Välillä on jo ihan hyvä olo, ja sitten iskee syyllisyys: koira on kuollut, ja minulla on jo hyvä olo.. Ihmiset, joilla ei ole ollut koiraa, tai joille koira on vain koira eivät varmaan ymmärrä tätä surua.
Nyt kuukauden jälkeen alan jo toipua, mutta välillä tulee näitä surkeampia päiviä.. Aamulla oli ihan hyvä olo, kävin kaupassa ja siivoilin, kävin lenkillä Kimin kanssa. Ja nyt taas väännän itkua sohvalla..
Hyvää syntymäpäivää Susi, missä nyt sitten kirmailetkin! Olkoon jalkasi kepeät ja nurmikenttä täynnä palloja, kaniineja ja oravia, joita jahdata. Olit maailman paras koira, kiitos sinulle siitä!
Kuvat joulukuulta 2003, kesäkuvat joko 2003 tai 2004.
Se ottaa oman aikansa ja itselle ainakin se haikeus saattaa iskeä vielä vuosienkin jälkeen. Syyllisyyttä ei saa tuntea, ei elämälle mitään voi. Surullinen saa olla, mutta jos tuntuu että ei ole enää paha olo niin sekin on oikein.
VastaaPoistaMelkein 13 vuotta on pitkä aika olla toisen kanssa ja toiselle se oli koko elämä. On vain luonnollista että se suru seuraa mukana ainakin sen ensimmäisen vuoden enemmän tai vähemmän. Koska se toinen on poissa.
Lähetän paljon halauksia :) Toivottavasti olo helpottaa ja suru alkaa jäädä taka-alalle.
Tuo oli kyllä harvinaisen hienosti ja fiksusti sanottu.
PoistaAuttoi muuten omassa koirien kaipuussa myös,
Varmasti naisen käsialaa.
T.Strippis
Kiitos <3
PoistaEiköhän tässä päivä kerrallaan mennä ja pikkuhiljaa helpottaa. Eilinen syntymäpäivä, ja tänään (tasan kuukausi kuolemasta) ovat raskaita. Taidan jättää koirakuvien postittelun välistä ainakin muutamaksi päiväksi..
Pallo on tärkeä :-) Mieleeni tuli, miten alkuaikoina sinne muuttaessasi selvisit koti-ikävästä? Oliko sitä? Käytkö usein Suomessa?
VastaaPoistaTaas unohtui allekirjoitus. Syyskoira.
PoistaSuomessa olen käynyt vain kerran. Karmea lentopelko.. Ja vaikka Suomeen on ikävä, siellä on enää vain äitini. Ja vaikka rakastan äitiäni, en tule toimeen hänen kanssaan kovin pitkään kerrallaan. Aiti kävi täällä useita kertoja, kun vielä pystyi matkustamaan. Omalla matkallani oli niin kamala ikävä miestä, kotia ja koiria, että siinä mielessä en edes kovin kamalasti nauttinut Suomessa käynnistä.
PoistaKoti-ikävää ei ollut ihan alussa, olen vain onnellinen, kun olin vihdoin päässyt tänne, naimisiin eikä enää oltu yhteydessä internetin kautta tai tavattu vain lomilla.
Kamala koti-ikävä iski jossain vaiheessa... Onneksi lähinnä su0omalaiseen ruokaan ja luontoon. MIes aina pakkasi minut autoon, ja lähdettiin pitkälle ajelulla. Ja se auttoi paljon.
Internetistä etsin kaikki kuvat Oulusta, nykyään Googlen kartoilla pystyy street viewin avulla kulkemaan ihan pitkin tuttuja suomalaisia katuja. Ja luen ja luin verkosta Kalevaa Iltasanomia, Iltalehteä..
Ainakan se on pieni ikävä Suomeen, mutta en usko, että osaisin tai haluaisin asua siellä enää. Tänne tulisi paljon, paljon suurempi ikävä. Eikä mies halua muuttaa. Piste! :)
"Ihmiset, joilla ei ole ollut koiraa, tai joille koira on vain koira eivät varmaan ymmärrä tätä surua."
VastaaPoistaNiin en tiedä, joillekin koira on itsestään selvyys perheenjäsenenä ja toisille taas hyötykäyttöön eli metsästykseen, vartioimaan jne. Varmasti se koiran rooli vaikuttaa myös siihen kiintymiseen. Kyllä se kyljessä kiinni tuhiseva koira on paljon "rakkaampi" tai ainakin läheisempi (obviously) kuin piha- tai tallikoira.
Minusta vaan tuli niin kertalaakista koiranihminen vaikka en saanutkaan siitä ilosta nauttia kuin 3 vuotta.
Uutta pentua katselen kyllä.
Koti-ikävästä en muuten osaa sanoa, kun on ollut aina selvää muutto takaisin Suomeen komennuksen jälkeen.
Minuakin kiinnostaa, miten "lopullinen" lähteminen sujui? Mitä kannattaa ottaa huomioon (siis ei niitä itsestään selviä juttuja vaan...)
T.Strippis
Itselle oli vihoin aika helpotus, kun oli lähdön aika. Kamala paperisota oli ollut viisumien kanssa (vaikka se jatkui edelleen useita vuosia täällä, eri green cardien ja sitten kansalaisuuden kanssa).
PoistaUnohdin palautaa sairasvakuutuskortin KELAan, siitä tuli kirje perässä ja piti lähettää se Suomeen.. Veroilmoituksia läheteltiin perässä pitkään. Alussa en ollut töissä täällä niin että niistä ei tarvinnut välittää. Enkä edes tiedä olisiko niitä tarvinnut täytää jos olisin ollut. Kun kerran olin muuttanut tänne pysyvästi.
Tavaroita en ottanut mukaan paljon.. Olisi pitänyt lähettää pieni kontti tms. Mutta täällä asuimme siihen aikaan aika pienessä vuokra-asunnossa. Äidin kellarinkomeroon jäi kirjoja, vaatteita, .. Huonekalut ja osa kirjoja ja muuta myytiin ennen lähtöä.
Olin jo aika lailla toinen jalka ulkona ovesta jo vuotta ennen. Olin silloin vuorotteluvapaalla vuoden, ja olin täällä turistiviisumilla. Vapaan loppupuolella sitten mies kosaisi, ja sitten piti palata Suomeen ja alkaa Fiancee-viisumin haku. Mies kävi kesällä luonani Suomessa, viipyi reilun kuukauden.
Eli se koko vuorotteluvapaavuosi ja sitten puolen vuoden Suomen keikka paperisotineen menivät hujauksessa. En enää muista mitä siinä tuli tehtyä. Sen fiancee-viisumin kanssa piti käydä Oulusta Helsingissä pari kertaa syksyn aikana. Töissä piti varoitella, että kun saan viisumin, tilaan lentoliput ja annan 2 viikon varoituksen. Eli lähden maasta tukka putkella!
Yksi asioista oli saada lentolippu ja matkavakuutus vain yhteen suuntaan. Onnistui se kyllä, mutta vähän ihmeteltiin tavallisissa matkatoimistoissa :)
No mutta hei se meni hienosti!!!
PoistaKaikille ei käy yhtä kivasti edes täällä Suomessa (lähettää terveisiä muutamalle exälle).
Fiancee-status, tuo oli uutta. Nyt vaan Velli Lölli Loviisasta sellaista hankkimaan! Pääsee sitten morsion kanssa Maijamiin. Tai sitten ei.
Mutta aikas kivan helposti sinulla muutto ja paperihommat onnistuivat! Olen oikein iloinen puolestasi! Ja rapsutuksia Kimille! Ukkoas rapsuttelet sitten omalla ajalla...
T.Strippis
:D Kiitos Strippis! Rapsuttelen.. :)
PoistaAi niin, ja sen Fiancee-viisumin toinen osapuolen on oltava USA:n kansalainen.. ( tai ainakin permanent resident) eli taitaisi olla parasta hakea paikalle se salaperäinen Forbes-ukkeli! :)
PoistaKiitoksia tarinasi taustoista. Mulla samaten karmea lentopelko. Pakko juoda koko lentomatka alkoholia että pysyy nahoissaan. En tiedä miten pystyis olemaan kännissä noin pitkää matkaa. :-) en ole ollut noin pitkällä lentomatkalla. T.syyskoira.
VastaaPoistaHeh, sama juttu..Otan yhden jo kentällä, ja sitten pari, kolme lentomatkan aikana. Ennen (siis 90-luvun puolivälin jälkeen kun aloin lennellä) drinkkejä sai ilmaiseksi koko Atlantin ylityksen. Viimeksi v. 2008 SAS tarjosi kaksi ilmaista drinkkiä lennon aikana, muut piti ostaa. Ja kuulemma USAlaiset yhtiöt laskuttavat kaikista drinkeistä.. Taisin juoda ne kaksi ilmaista ja ostaa yhden. Sillä pärjäsin. Olin ihan kiltisti, ei kirkumista, mitä nyt pikku kitinää ja kyyneliä nousun aikana.. Laskujen aikaan olen yleensä OK, kun tykkään katella maisemia!
PoistaMutta jos ei ikinä enää tarvitsisi lentää, olisin helpottuneempi!