lauantai 13. helmikuuta 2016

Kukkakuvia Ystävänpäiväksi


 

Suomessa ystävänpäivä, täällä rakkaudelle omistettu Valentinen päivä! Tänä vuonna se sattuu sunnuntaiksi. Postaan nämä kuvat nyt lauantai-iltapäivällä paikalista aikaa, niin ovat sitten näkösillä Suomessa heti sunnuntaiaamuna.

Aikaisemmin olen jo postannut kuvia suklaarasioista ja muista myynnissä olevista asioista. Tuoreet kukat tulivat kauppoihin vasta tässä ihan Valentinenpäivän alla. Ajokelit ovat olleet huonot niin että en lähtenyt kaupaan Meijeriin asti. Pitää nyt tyytyä kuviin vain Walmartin halpiskukkavalikoimista. Eipä se Meijerkään mikään korkeatasoinen floristi ole, ehkä siellä on enemmän ruukuissa olevia kukkia. Walmartissa oli näitten leikkokukkien lisäksi orkideoita ruukuissa, mutta enpä muistanut ottaa niistä kuvia, ne olivat vähän eri paikassa. Nämä leikokukat ovat vihannes- ja hedelmäosaston puolella, ihan ulko-oven lähellä. Siinäpä on hyvä juosta nopeasti sisään ja ostaa lähin kukkapuska, jos sunnuntaiaamuna huomaa unohtaneensa ostaa mitään.

Suurin osa näistä oli ruusuja. Otin niistä jo turhan paljon kuvia, mutta eri värien määrä ihan hämmästytti. Kaikki olivat niin kauniita, mielivärini on kuitenkin oranssinkeltainen!  Vaikka onhan ihan tummanpunainen ruusukimppu varsin romanttinen!

Ihanaa ystävänpäivää kaikille! 






Tarjolla oli muitakin kuin ruusuja, vaikka aika pieni vähemmistö.

MUkana myös jokunen ruukkukukka.













Ruusuni lempiväri: keltaoranssi!








11 kommenttia:

  1. Kävin miehen kanssa Chicagossa viime kuussa ja oli marketeissa jos jonkin sorttia kortteja,koristeita ja leivoksia. Koitin löytää pienen pakkauksen donitseja mutta pienin tais olla 4 pack mutta taas 12 pack oli huomattavasti halvempi :D Ihmiset oli kohteliaita ja ystävällisiä mutta yllätti kun vero tuli sitten hintaan kun maksettiin. Tippaamisessa tein niin että jos oli hyvä palvelu annoin hyvät tipit ja yleensä palvelu oli hyvää, yhdessä baarissa oli tosin töykeä taroilija :O annoin sitten vähän vähemmän tippiä. Kiva reissu oli :) Lentopelkoiselle tosi pitkät lennot vaan :/ Ihastuttiin kyllä Chicagoon ja varmasti tullaan vielä käymään Usassa kunhan saa rahaa säästöön ja aikaa löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Itse olen vain ollut Chicagon lentoasemalla kahdesti, en varsinaisesti kaupungissa. Mutta sentään lentokoneen ikkunasta näkyi mm. Sears Tower.. tai mikä sen nimi nykyään on. Ja Lake Michigan!

      Mies oli siellä pari päivää työmatkalla jokunen vuosi sitten, ja jaksoi kehua sitä Chicago-stylepizzaa. Aidon makuista ei taida saada Chicagon ulkopuolella. Maistoitteko te sitä?

      Tykkään itsekin paljon täkäläisistä ruuista, ja onhan täällä paljon tarjontaa! Liiankin kanssa.

      Kuulostaa, että reissunne oli oikein onnistunut, kiva kiva! Kun jää hyvä mieli, on kiva alkaa suunnitella pikku hiljaa seuraavaa matkaa :)

      Poista
    2. Pizzaa ei maistettu. Oli tarkoitus mutta se sitten unohtui siinä hötäkässä :D Seuraavalla kerralla sitten voisi . Puhuttiin että ois mukava käydä Chicagossa uudestaan syksyllä tai kesällä. Tosin kesällä hotellit tosi kalliita , ehkä sitten syksyllä :D

      Poista
    3. En tiedä Illinoisista, mutta ainakin Ohiossa kesä itse on heinä- ja elokuussa aivan kamalan tukala, eikä oikein tee mieli olla ulkona. Siinä mielessä syksymmällä voisi olla kiva aika menää varmaan Chicagoonkin. (https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_of_Chicago sanoo, että syksy on pleasantly mild ja kesät hot and humid)

      Me täällä Ohiossa ollaan otetu miehen lomiksi yleensä viikko syyskuun lopulla (yleensä vielä t-paitakeli) ja viikko lokakuun puolen välin paikkeilla. Silloin on komea ruska, tosin sen huippu vähän vaihtelee. Mutta on yleensä aurinkoista ja mukavan viileä ulkoilusää. Marraskuussa on ainakin meillä jo sateisempaa, ainakin loppukuusta.

      Mutta itse pidän enemmän viileästä, koska siihen voi aina pukeutua lämpimästi. Tukalan kuumaan ei auta muu kuin ilmastointi! :)

      Ja hotellit ovat varmaan halvempia syksyn puolella, koulujen alettua, ennenkuin alkaa kiitospäivän sesonki ja joulu!

      Poista
  2. Se unohtui sanoa että rakastuttiin Usan ruokiin :D Juuri meille sopivaa ruokaa oli.

    VastaaPoista
  3. Minun suosikkiväri on liila. Noin liiloja ei täältä saa, vanhaa roosaa ja hennon liilaa oon nähnyt muttei noin vahvaa väriä. T.syyskoira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin pitkään juuri noita liiloja. Että onko se jalostettu, vai onko väriainetta vain ollut ruukussa ja imeytynyt valkoiseen ruusuun. Ihanan näköisiä kuitenkin olivat. Kun olisi rahaa ja tilaa, ostaisin varmaan puskan joka väriä! :)

      Poista
  4. Olet kyllä kultainen, kiitos ruusukuvista ja kivaa ystävänpäivää teillekin, vaikka toivotus tuleekin nyt hieman myöhässä. Pahoittelen.

    Chicago-pizzasta sen verran, että sitä paikan päällä syöneenä, se on vaan ihan tavallista pannupitsaa. Eli paksupohjista, sellaisen kaiketi ensimmäisenä toi Suomeen Pizza Hut-ketju, joka ei menestynyt. Ei ihme, se on ihan kuraa. Tai no, jos tykkää taikinasta, joka on imenyt sairaasti öljyä niin...

    Ok, sori. Olen vähän kitkerä joskus ruoka jutuissa, mutta kun se vaan on niin lähellä sydäntä. Siis se maku. Jokainen saa tykätä mistä haluaa. Ilman erilaisia makuja olisi vain yksi eli french cuisine! :D
    Ei vaan, kyllä kaikista keittöistä löytyy helmiä. Paitsi italialaisesta :) joka on vaan muutamia yrttejä, pastaa, tomaattia, oliviöljyä ja valkosipulia. Eli paskaa pastaa. :D
    T.Strippis
    ps. ja juu, tarkoitus oli Italia/pasta kommentilla hieman provosoida

    VastaaPoista
  5. Kiitos, toivotus tulee ihan ajoissa. Näköjään nukuin pikkaisen pommiin tänä aamuna, ja heräsin ihan vasta nyt. Aamukahvi on nyt kupissa, eiköhän tässä kohta ala olla normaali olo :)

    Hyvää ystävänpäivää! Kiitos itsellesi, kun jaksat lukea ja kommentoida. Minusta olet tosi mukava tyyppi :)

    Unossa täällä olen syönyt pannupizzaa, ja mies kyllä väitti että Chicagolainen oli kymmenen kertaa parempaa :) En siis tiedä, olisi vain kiva maistaa ihan autenttista. Vaikka on ikävä Suomen isoja lättyjä, joissa oli kinkkua ja katkarapuja. California pizza Kitchen tarjoilee neapolitan-nimellä ihan ohuita, ne köyvät korvikkeesta. En enää kuitenkaan syö pizzaa kovin usein. Joskus vaan iskee himo :)

    Heh, italialaisesta tykkään sellaisesta amerikkalaistuneesta. Suosikkini on Carrabba's, ja siellä en halua pastaa, vana garlic mashed potatoes ja ylensä joko kanaa tai katkarapuja tai scallops.. kampasimpukka??? En ole pastan ystävä, en ainakana raskaan. Mies taas rakastaa fetuccini alfredo-pastaa, ja minä en voi sitä edes maistaa, kun se on pelkkää kermaa ja paksuja nuudeleita ja juustoa.

    Ilmeisesti suomalaisena perunat melkein kaikissa muodoissa ovar suosikkejani, samoin liharuuat. Pihvit ovat herkkua. Täksi illaksi laitan taas lammasta (päätimme olla kotona emmekä mene ravintolaan). Nyt sama homma kuin viime kerralla, eli koko kare, mutta ruskistan ainakin sen rasvaisen puolen enenn uuniin menoa. Ja paahdettuja perunoita ja parsaa! :)

    Meillä on tässä ihan lähellä niin paljon myös näitä erilaisia etnisiä ravintoloita, että pitäisi alkaa laajentaa ruokakokemuksia. Valitettavasti juuri se Nazareth Deli oli listallani ravintoloista, joita kokeilla. Se ehkä jää..

    Mutta turkkilaista, korealaista, intialaista, etiopialaista ravintolaa löytyisi läheltä, ja Columbuksessa on jopa Tuula's European Cafe, jonka omistaja on kuulemma suomalainen. SE on vain herkkupuoti, mutta voisi olla tuttuja makuja.

    Täällä me lähinnä kaymme vain joko amerikkalaisissa, italialais-amerikkalaisissa, meksikolaisissa tai kiinalaisissa ravintoloissa.

    Yksi kaupungin parhaita ravintoloita on ranskalainen The Refectory.. en ole koskaan maistanut french cuisinea.. ehkä joskus pitäisi törsätä ja käydä siellä. Mutta taitaisi pitää käydä ensin vaateostoksilla. Tuonne ei pölähdetä farkuissa ja T-paidassa! :)

    Ja ruokaohjeet ja ehdotukset ovat tervetulleita! Vaikka tykkään kamalasti laittaa ruokaa ja kokeilla, valikoimani ei ole kovin laaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas kivasta ja kattavasta kirjoituksestasi. Juttujasi on aina mukava lukea, koska ne ovat fiksuja ja positiivia. Itse olen negatiivinen mulkero ja sanon asiat joskus (aina) liian suoraan.

      On aivan mahtavaa, että on sinunlaisiasi ihmisiä, jotka viitsivät tänne kirjoitella.
      Ja sitten siihen ruokaan :D
      Oglio olio. Siinä on kaikki mitä "italiaisesta" ruuasta tietää. Googlaa ja "upea" resepti on siinä :D

      Olen siis oikeasti ranskalaisen keittön kannattaja. Onhan se raskas ja niin, mutta maut ovat kohdallaan. Tykkään todella paljon itämaisista mauista (intia, kiina, thaimaa) ja olen aivan HULLUNA susheihin eli se kiinnostaa. Teen itse susheja myös.

      Jos ruokavinkkeihin sanoisin, että oletko tehnyt pitkään haudutettuja pataruokia? Eli uunissa 5-8 tuntia padassa? Mulla olisi kyllä resepti...
      T.Strippis

      Poista
    2. Sushia olen tehnyt muutaman kerran, ja ostanut supermarkettien halpisversioita. Tekiki mieli maistaa ihan ammattimaisesti tehtyä - Eastonissa on useita sushiravintoloita. Pitää vain saada mies sinne.. hänelle pitää saada jotain muuta ruokaa :)

      Pataruokia olen thenyt aina silloin tällöin. Ensin slow cookerilla, mutta jotenkin en vain siitä tykkää. Olen hauduttanut sekä stovetopilla, että uunissa. Ja viime viikolla tilasin itselleni valurautauunipadan! Minulla oli sellainen Suomessa, rakastin karjalanpaistia.. Mutta ei semmoista mötikkää mukana matkalaukussa haalata. Se jäi äidilleni.. Olisi pitänyt lähettää se kontti.

      Anyway, se on nyt odottamassa, että saan sen .. uh, seasoned.. siis rasvattua ja uunissa pitkään kuumennettua. Suomenkielinen termi on nyt hukassa.

      Olen lähinnä laittanut possua.. boston butt, mukaan kaikkkea mitä keittiöstä löytyy: tomaattimurskaa, porkkanaa, perunaa, sipulia, lihalientä, selleriä.. siis ei varsinainen respepti, vaan anything but the kitchen sink -tyyppinen :) Sitä sitten olen haudutellut koko iltapäivän.

      Joskus olen tehnyt aasialaistyylistä juttua kananreisistä Harvemmin haudutan pataruokaa naudanlihasta, se on joko paloiteltu liian pieniksi kuutioiksi, tai jos ostan mäykyn, paahdan sen vain roast beefiksi.

      Mutta resepti olisi ihan kiva, kunhan saan sen rautapadan käyttökuntoon! :) Kiitos jo etukäteen!

      Poista