perjantai 11. joulukuuta 2015

Viikonloppuna menemme 'jouluvaloajelulle'

Jouluvaloja alkaa olla nyt joka paikassa. Liikkuvasta autosta otettu video näyttää olevan OK, kuvista ei kerta kaikkiaan tule muuta kuin suttuja. Suunnitelmana on nyt viikonloppuna (ellei sitten sada kaatamalla) ajella muutamassa mielipaikassamme, ja videoita siellä olevia valoja. Ja jos on hiljaista, ja talossa on näyttävät valot, pysäytämme ja otan sitten kuvia (täällä talojen ja pihojen valokuvaaminen esim. kadulta on sallittua, myös ihmisten, kunhan pysyy julkisella paikalla eikä painu esimerkiksi takapihoille filmaamaan!)

Eastonin alueen valoista ja kuusesta haluan myös kuvia ja videoita. Taisin jo aikaisemmin mainita, että eläintarhassa on tuhansia valoja. Mutta sinne menemme vasta joulunalusviikolla.  Yksi kiva kohde on myös 'Festival of Lights', eli valofestivaali, Alum Creek -järven lähellä. Siinä kierretään autolla pitkähkö lenkura (maksullinen), jonka varrella on valaistuja hamoja, kuvaelmia ja kyltejä. Useimmat niistä ovat pieniä animaatioita, jossa hahmot liikkuvat valojen syttymisen j sammumisen mukaan.

Mieli on monena vuonna tehnyt ajaa vajaan tunnin päässä olevalle Clifton Mills -tilalle, jossa on kuulemma legendaariset valot  (http://www.cliftonmill.com/). Katsotaan miltä jouluviikon sää näyttää. Nyt kun vanhempi koira alkaa olla kunnossa, ja mies on joulunalusviikon lomalla, ehkäpä käydään tänä vuonna katsomassa! Mutta ainakin menemme eläintarhaan, stekkaamaan Wildlights-valot!

Tässä on lyhyt video yhdestä lähistöllä olevasta talosta. Otin sen eilen pienellä ilta-ajelulla. Talo on sama, josta on kuva päiväsaikaan, piha on täynnä erilaisia hahmoja. Näköjään paikka on vähän näyttävämpi pimeällä. Viikonloppuna otan pitempiä videopätkiä, ja katsotaan saammeko GoPron asennetua niin, että se voisi videoita koko ajelun.

Nyt kuitenkin kaikille hyvää viikonloppua! Toivottavasti saan videoita postattavaksi jo alkuviikolla!


8 kommenttia:

  1. Hei oliko tarkoitus että on tappelevia kukkoja tai kanoja tossa filmillä!? Ensin on jouluvalot ja sitten kanoja. On tullut useampi tiedosto? Upeita on noi valot siellä.T. Syyskoira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes tiedä kenen video ne kukot ja kanat ovat. Jostain syystä YouTube laittaa heti tarjolle lisää videoita minun videoni jälkeen. Pitänee yrittää käydä läpi asetuksia, josko sieltä löytyisi jotain jolla estetään muiden videoiden tarjoaminen oman jälkeen.

      En käytä YouTubea muuhun kun näitten blogivideoitten lataamiseen niin että en ole tutustunut asetuksiin tms. Tai ehkä ne saa laittaa mitä tahansa sinne, kun olen ihan ilmainen käyttäjä enkä maksa!

      Poista
    2. Ahaa, tosi kurjaa, että youtubella on tommonenki ikävä lisäominaisuus. eikö blogiin voikaan ladata suoraan? Vimeokin on yksi videopalvelu mutten tiä millanen palvelu niillä, jos vaikka yhtä outo. t.syyskoira

      Poista
    3. Aluksi latasin videoita suoraan blogiin, mutta videoiden laatu oli aika surkea. Vimeoon avasin myös tunnuksen, mutta näytti, että siellä on päivittäinen tms. raja montako videota saa ladata, tai oliko se kuinka suuria videoita. En enää mjuista. En ole ladannut sinne, kun YouTube näytti vain olevan helpoin.

      Poista
  2. On kyllä värikkäät valot! Paljonkohan nuo vie sähköä... :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan paljon, mutta nauttiipa koko naapurusto välkkeestä! Jos pystyy nukkumaan. Ei nämä edes ole pahimpia, mitä olen nähnyt. Pahin tapaus taitaa kyllä olla konkurssissa jo nyt.. :)

      Poista
  3. Hienot jouluvalot tuossa talossa. Mukava kun laitat välillä videopätkiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Yritän saada paljon hyviä videoita tässä viikonlopun ja loppukuun aikana! :)

      Poista