maanantai 28. joulukuuta 2015

Jäämyrsky 2004 - Vanhoja Kuvia



Vaikka tänä vuonna joulukuussa on rämmitty sateessa, Ohiossa on silloin tällöin jouluna lunta. Ja vuonna 2004 saatiin oikein kunnon jäämyrsky, joka iski aatonaattona. 

Ongelmana oli se, että ensin satoi vettä, ja sitten lämpötila laski rajusti, ja nopeasti. Eli kaikki vesi jäätyi raskaaksi kerrokseksi, joka peitti puut, pensaat, katot, ulos parkeeratut autot, lentokentän.. Me olimme onnekkaita, meiltä ei katkennut sähköt. Mutta kymmeniä tuhansia talouksia oli jouluna ilman sähköä, kun jääkuorma katkoi puita sähkölinjojen päälle.

Aatonaaton iltana olimme käyneet ajelulla, ja kun ajoimme kotiin Gahannan läpi ihmettelimme, kun kadun oikealla puolella taloissa oli valot, ja koko vasen puoli oli pimeänä.

Aattoaamuna sitten heräsimme kauneimpaan talvimaisemaan ikinä! Oli aurinkoista, ja jääpisarat kimalsivat kirkkaassa valossa. ja kaikki oli jään peitossa! Uskaltauduimme iltapäivällä ajelulla, ja otimme kuvia. Valitettavasti nämä ovat kaikki vanhalla kameralla otettuja, eli eivät ole kovinkaan suurella resoluutiolla. Puut ja pensaat olivat uskomattoman upeita, kuin kristallleilla kuorrutettuja!


Myrskyn jäljet näkyivät jopa useita vuosia, sillä painava jää puitten oksilla katkoi latvoja, tai painoi niitä kyttyrään pysyvästi.

En enää muista kuinka kauan jää ja lumi pysyivät maassa ja puissa tuolla kertaa. Harvinainen tapaus, kiva kun sain siitä kuvia. Meille ei siis onneksi tästä aiheutunut haittaa. Mutta vaille sähköä jouluna jääneet ihmiset, lentokentälle peruuntuneiden lentojen vuoksi jääneet ja muut huonompionniset eivät muistele myrskyä kovinkaan suurella lämmöllä.

PS. Suurin osa kuvista on otettu Inniswoodin puistossa, tai matkalla sinne ohi Eastonin. Muutama kuva on myös meidän alueelta.


































































4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Kuin kristallipuita!
    Suomeenkin saatiin pakkasta, mutta lunta ei vielä meilläpäin. Onneksi täällä mökillä Vierumäen urheiluopistolla onnistuu talvilajitkin, luistella voi hallissa ym mukavaa lomatekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hiihtäminen ei ole koskaan ollut minun lajini, mutta monesti tekee mieli luistella. Ostaisin kylläkin hokkarit, en tykännyt taitoluistimsta :) Rullaluistimet omaan, mutta ei se ole samaa kuin luistella ihan oikealla jäällä!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos :) harvoin on noin kaunista, onneksi sain kuvia!

      Poista