keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Roasted Corn & Tomatillo Salsa

Serrano-chilejä, tomatilloja, maissia, valkoipulia

Ostin viime viikolla tomatilloja, kun halusin kokeilla jotain uutta. Useimmat löytämäni reseptit olivat salsareseptejä, niinpä päätin kokeilla yhtä. En ole aikaisemmin tehnyt salsaa, eli tämä oli ensimmäinen kokeilu.

Tomatillon kaveriksi alkuperäinen resepti esittää jalapeno-chilejä, mutta käytin jo jääkaapissa olleita serrano-chilejä. Lisäksi kaksi pientä maissintähkää ja kokonainen valkosipuli. Reseptiin olisi tarvittu myös kaksi tavallista tomaattia. Luulin että niitäkin oli kotona, mutta pirulaiset olivat menneet huonoiksi. Yritys yksi nyt ilman punaisia tomaatteja.
Valkosipuli piti laittaa uuniin ensin. Leikkaa kokonaisesta valkosipulista kärki pois, lisää oliiviöljyä, kääri folion ja laita uuniin.   Reseptissä kasvikset laitetaan  uunin yläosaan ja laitetaan päälle  'broil' -toiminto. En muista mitä/mikä se on suomeksi (ei ainakaan broileri!). Paahto? Parilointi? Onko sitä tavallisessa sähköuunissa - ylälämpöyksikkö TOSI kuumaksi. Muistikuva suomalaisista uuneista on jo vähän hämärä. Itselläni on kaasu-uuni, ja siinä 'broilaaminen' tapahtuu uunin katossa olevan kaasuliekin kanssa. Kasvikset pitäisi kuitenkin saada pinnalta hiiltymään. Kesällä tämän voi tehdä grillissä!

Valkosipuli meni foliossa alemmalle ritilälle, ja kesti ikuisuuden. Laitoin sen lopuksi mikrouuniin kun kaikki muu oli jo kypsää ja valkosipuli ei ollut edes pehmennyt. Mikrossa se räjähti pikkaisen, kun osa kynsistä oli näköjään tiiviisti kuoren sisällä. Mutta ainakin sain sen  kypsäksi.

Folio kääritään valkosipulin ympäri löysästi, ja sitten uuniin. Parasta laittaa tämä uuniin huomattavasti aikaisemmin kuin muut että se pehmenee.

Vihannekset on kuorittu ja pesty.

Valmiina uuniin broilattavaksi

Serranot ja pienet tomatillot paahtuvat nopeasti, maissi kestää aikansa.


Sininen kaasuliekki kuvan yläosassa paahtaa vihannekset. Valkosipuli alemmalla ritilällä.

Maissikin alkaa olla valmista
Kun kaikki vihannekset ovat kypsiä ja paahtuneita, poista chileistä kanta ja leikkaa maissinjyvät erilleen. Purista valkosipulinkynnet kuorista ja laita kaikki ainekset tehosekoittimeen.

Poista maissintähkät veitsellä.

Tehosekoittimessa pulssaa pari kertaa, sen jälkeen sekoita pikaisesti haluamaksesi. Itsellä taisi tulla liian hienoa, ainakin alkuperäiseen reseptiin verrattuna. Ehkä olisi pitänyt laittaa maissinjyvät erikseen vasta muiden aineiden silppuamisen jälkeen.

Lisää hiukan suolaa, pippuria ja limettimehua. Anna jäähtyä jääkaapissa ainakin pari tuntia ennenkuin maistat ja tarkistat mausteiden määrän. Suolaisuus lisääntyy jääkaapissa, eli laita suolaa varovaisesti.


Käytin tähän annokseen vain kaksi kolmesta serrano-chilistä, ja se tuntui sopivalta määrältä. Pikkuisen potkua mutta suu ei pala. Nyt salsa on jääkaapissa odottamassa iltaa.  Vähän oudon näkoistä ilman tomaatteja, ja ehkä liian pieneksi silputtuna. Kuitenkin  pitäisi olla hyvää paistetun tai grillatun kanan kanssa. Ensi kerralla laitan vielä tavallisia tomaatteja joukkoon!

Alkuperäinen resepti: http://theviewfromgreatisland.com/fire-roasted-tomatillo-corn-salsa/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti