Täällä kaneja pomppii pihoilla hyvin usein. Viralliselta nimeltään ne taitavat olla 'cottontail rabbits' eli pumpilihäntäkaniineja. Nimi on ihan osuva, sillä ne ovat ruskeita ja häntä on valkoinen.
Yleensä niitä näkee aamulla nurmikoilla, juuri ennen auringonnousua. Nämä muutamat kuvat ovat varsin huonoja, otettu kännykällä toiselta puolelta tietä aamukävelyllä. Meidän pihalle yleensä tunkee kaneja joka raosta, mutta kuvaan en niitä ole vielä saanut. Päivitän kuvia, kunhan onnistun.
Kaniineja siis alueella riittää, ja ne ovat aika pelottomia. Pihoilla niitä näkee pomppimassa ihan keskellä päivääkin. Eniten minua ihmetyttää oman takapihani viehätys kaniinien keskuudessa. Meillä on kaksi isoa koiraa, luulisi kanien haistavan niiden läsnäolon ihan ilman pihalla olevaa koiraakin. Mutta ehkä kanit ajattelevat, että koirat pitävät kissat ja muut ahdistelijat loitolla. En tiedä, mutta joka kesä pihalla on useampiakin kaninpoikasia.
Isot kanit juoksevat karkuun jos sattuvat olemaan pihalla kun päästän koiran ulos. Kaninpojat eivät aina ihan tiedä mitä pitää tehdä, ja niitä löytää usein kököttämästä grillin peitteen alla. Yhtään kania ei ole vielä syöty, ei ainakaan koirieni toimesta!
Satunnaisten kaninpoikasten lisäksi yhtenä kesänä pihalla oli ihan varsinainen kanin pesä. Yhden pihapuun juurelle kaivettu kuoppa. Ruoho oli päässyt vähän ylimittaiseksi, ja kun aloin leikata sitä, löysin pesän. Pesässä oli ainakin neljä pientä poikasta. Eipä siinä muu auttanut kuin raahata pesän päälle iso muovisaavi ylösalaisin, keppien avulla vähän ylös tuettuna niin että emo pääsi pesään ja pois. Sitten piti vielä käydä ostamassa pientä metallista puutarha-aitaa saavin ympärille että koirat eivät alkaisi kaivella siellä. Pesä pysyi rauhassa kunnes poikaset olivat tarpeeksi isoja ja lahtivät maailmalle. Mutta koiria vahdin koko sen kesän ja istuin ulkona rappusilla tarkkailemassa tilannetta.
Yhtenä kesänä pihalla oli jotenkin rampa poikanen. Se ei pystynyt juoksemaan vaan kaatuili. Vanhempi koira hyppäsi sen perään, ja sai kiinni. Sitten onneksi koira pysähtyi jotenkin hölmistyneen oloisena, että 'miten minä nyt sain tämän kiinni?' eikä purrut. Koppasin poikasen käsiini, ja se ei vieläkään pystynyt hyppelemään vaikka päästin sen ruoholle. Olen ihan varma että koira ei siihen koskenut, mutta kun en uskaltanut päästää sitä vapaaksi pihalle. Kuskasin sen pahvilaatikossa villieläintensuojelukeskukseen. Sieltä soitettiin parin päivän päästä että kani oli päässyt kanien taivaaseen, ja sillä oli ollut joku neurologinen vika. Tuli sentään lahjoitettua 20 dollaria villieläinten suojeluun vaikka kani ei selviytynytkään.
Pihalla pyörii edelleen villejä kaneja. Osa on varsin röyhkeitä. Viime kesänä yksi tuli takapihan rappujen edessä olevalla matolle venyttelemään, ihan varmasti ärsyttääkseen koiraani! Koira hyppi ja haukkui, ja pahuksen kani vain venytteli ja pyöriskeli matolla niinkuin se olisi paraskin joogamatto eikä ollut metelistä moksiskaan.
Tänä vuonna pihalla olen nähnyt vain yhden kaninpoikasen. Sen nuorempi koirani ajoi promptisti aidan ali naapurin pihalle. Olen ihan varma, että se ei jää ainoaksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti