maanantai 27. heinäkuuta 2015

Pannupizza -Ohje pohjaan

Tässä on nyt lentäneet terveelliset ateriat viime aikoina nurkkaan, kun on vain tehnyt mieli syödä vähän aikaa mitä tykkää. Terveyden rutiinitarkastuksien jälkeen minut passitettiin pariin lisätutkimukseen, joiden tulosten kanssa olen hermoillut. Perjantaina sain ihan puhtaat paperit, mikään ei ole vialla, niin että oli yksi syy vähän juhlia. Edessä on kuitenkin vielä yksi inhotus: yksi pinnalle nousematon viisaudenhammas pitää leikata pois, enkä odota tuota hommaa kovinkaan innokkaasti. Kuitenkin inhoan odottamusta vielä enemmän. Leikkausaika oli elokuun 7. päivä, eli reilun viikon päässä.

Tänään asioilta palattuani puhelinvastaajassa oli kuitenkin viesti, että leikkausta joudutaankin siirtämään kolmella viikolla, elokuun 28. päivään. Niin että nyt joudun odottamaan kolme viikkoa enemmän, ja olen ehkä poski turvoksissa mieheni syntymäpäivän aikaan. Ja mies oli jo pyytänyt kyseisen iltapäivän vapaaksi että pääsisi minuä kuljettamaan. Ja yhden lääkärissäkäynninkin siirsin tuon hammaslääkärin kanssa.

Nyt sen verran vatutti, että kananrinnat ja kukkakaali jääköön odottamaan huomista, tai ylihuomista, ja laitan illaksi pizzaa kotona. Pizzataikina on pannupizzalle, se on helppo ja nopea tehdä jos omistaa yleiskoneen. Ei tarvitse vaivata, ja voit tehdä aamulla ja antaa nousta koko päivän ihan keittiön pöydällä. Ohje on amerikkalaisilla mitoilla, toivottavasti saan sen käännettyä tavallisiin suomalaisiin mittoihin ilman suurempia kömmähdyksiä. Tämän voi varmaan tehdä tuoreella hiivalla (laske veden lämpöä tms), täällä sitä ei ole kaupoissa niin että olen käyttänyt vain kuivahiivaa vuodesta 1999.

Tästä tulee joko valtavan iso pannupizza, tai tee vain puolet. Itse en ole laittanut tätä pitkään aikaan, enkä muistanut, että kotona pitää olla lauma vieraita, jos haluaa että  kaikki tämä pizza saadaan syötyä!


2 1/4 tl kuivahiivaa
1 1/2 tl hienoa sokeria

hieman yli 2, 5 desiä lämmintä  45-asteista vettä (1 1/8 Cups, 110 - 15 F)

Sekoita nuo keskenään yleiskoneen (tehosekoittimen, mikä lie) kulhossa. Anna seisoa 10 minuuttia kunnes seos alkaa vähän vaahdota. Laitan joskus mukaan kuivattua oreganoa ja basilikaa. Nyt unohdin.

Lisää seokseen kapustalla sekoittamalla vähän reilu 7 desiä (3 cups) vehnäjauhoja, noin 1 1/2 tl suolaa (maun mukaan), 1 1/4 desiä (1/2 cups) (maissi)ruokaöljyä. Vaivaa taikinakoukulla noin 2 minuuttia kunnes taikina pysyy kasassa mutta on vielä vähän tarttuvaa. Maissiöljy antaa tällä paremman maun, mutta voit käyttää ihan tavallista ruokaöljyä.

Siirrä voideltuun isoon kulhoon, kääntele niin että öljyä tai voita on joka puolella (nousee yli kaksinkertaiseksi). Peitä kulho esim. pyyhkeellä, varmista että taikinalla on tilaa nousta ettei tartu pyyhkeeseen.  Anna kohota huoneenlampötilassa 6 tuntia (joskus anna olla  pitempäänkin)

Sitten latista taikina, anna levätä 10 minuuttia, painele halkaisijaltaan 25-senttiseen (10 inch) öljyttyyn pannupizzapannuun. 

Lisää haluamasi täytteet. Traditionaalisesa pannupizzassa pohjalle tulee juusto, ohuina siivuina, sitten muut täytteet, päälle tomaattikastike jossa tomaattia on lohkoina. Itse taidan laittaa ihan tavalliseen tyyliin: tomaattisose, juusto, päälle pepperonia ja herkkusieniä.

Uuniin 425F eli 220 C noin 30  minuuttia. Voit esipaistaa pohjaa  10 -15 minuuttia.EDIT: Eilen olisi 30 miuutti riittänyt. Paistoin 45 minuuttia, ja pohjaa oli aika hankala leikata, Maku oli ihan hyvä Siis tarkista tilanne viimeistään 30 minuutin jälkeen.


Nyt on kuva vain nousemassa olevasta taikinasta. Otan kuvia valmiista pizzasta jos muistan.

Ei ole terveellistä, mutta niinkuin sanoin, tänään vatuttaa! Pyydän anteeksi myös päivän kolmatta postausta, huomenna olen kiltisti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti