keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Sunnuntain näkymiä: golfia ja jalkapalloa



Sunnuntai oli vieläkin lämpimämpi kuin lauantai. Ajelun varrella oli pari golfkenttää, jotka olivat kovassa käytössä. Meillä on täällä sekä yleisiä kenttiä, joissa saa pelata kuka tahansa maksua vastaan, ja yksityisiä, jotka ovat vain jäsenille. Usein jäsenyys tarkoittaa sitä, että sinulla on talo alueella. 

Näillä yksityisillä kentillä on sitten asuinalueen keskellä upea clubitalo. Siellä on varattavissa olevia kerhohuoneita, joissa voi olla pieni elokuvateatteri. Joissain on ravintola. Mitä kaikkea nyt rikkaitten clubhouseissa voi olla, en tiedä, en ole koskaan vieraillut yhdessäkään. Ulkona on myös ainakin yksi uima-allas, jonka vieressä on aurinkotuoleja. Golfkärryjä klubeilla on myös paljon. En tiedä ovatko ne vapaasti käytettävissä jäsenille. Luulisin, että ovat. En Suomessakaan koskaan käynyt golfkentällä. niin että en tiedä mikä on normaalia, mikä ei!














Jalkapallo eli soccer ei ammattilaispuolella ole täällä yhtä suosittua kuin esimerkiksi amerikkalainen jalkapallo. Ammatilaisliiga täällä kuitenkin pyörii, MLS eli Major League Soccer. Siinä pelaa sekä amerikkalaisia että kanadalaisia joukkueita. MLSin kausi kestää maaliskuusta lokakuuhun, ja pelejä joka joukkueella on 34.

Columbuksesta liigassa pelaa tiimi nimeltään Columbus Crew. Se on perustettu vuonna 1994, ja sen kotistadiumille mahtuu 20 000 katsojaa. Täkäläisellä mittapuulla ehkä aika pieni määrä, kun ajattelee, että OSU:n collegejenkkifutistiimin stadionille mahtuu yli satatuhatta. Mutta toisaalta Columbus Blue Jacketsien jääkiekossa käyttämälle  Nationwide Arenalle mahtuu juuri alle 19 000 katsojaa.

The Crew on pärjännyt aika kivasti, voitti vuonna 2008 mestaruuden, ja on voittanut monia turnauksia. En tiedä, onko seuran menestys innoittanut jalkapallon suosioon, mutta täällä on paljon harrastajia.  Eastonin vieressä on Easton Value City Fields - nimiset jalkapallokentät, jossa on keväisia ja kesällä viikonloppuisia usein turnauksia. Pelaamassa on näkynyt sekä aikuisia että lapsia ja nuoria, pienimmät niin taaperoita että ihme kun pystyivät juoksemaan kaatumatta.

Tänä viikonloppuna siellä oli taas paljon pelejä. Pelaajille taisi tulla aika hiki, mutta katsojat varmaan nauttivat lämmöstä.
















2 kommenttia:

  1. On kokemusta vain yhdeltä golf-kentältä USA:sta, se Ft.Lauderdalen lähettyviltä Floridasta. Siellä ei ainakaan ollut edes mitään asiaa kentälle ilman golfautoa. Luulen, että se on melko yleinen käytäntö siellä. Siis luulen, en tiedä.
    Suomessa monella kentällä ei edes ole golfautoja. Aika moni joka tapauksessa pelaa ns. jalkaisin.

    En sinänsä ihmettele jalkapallon (soccerin) suosiota Ohiossa. Ihan ilmastollisesti. Ei ole liian pitkä talvi, eikä kesä ihan sairaan kuuma.
    T.Strippis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran olen ollut golfkärryn kyydissä, en kylläkään golfkentällä. Haluttiin käydä koeajamassa auto, ja myyjä ajoi meidät kärryllä toimistolta auton luokse. Siitä kyydistä en oikein nauttinut, kun typpi painoi kaasu pohjassa pitkin back lottia.. Ruohokentällä olisi varmaan mukavampaa!

      Poista