tiistai 5. huhtikuuta 2016

Maanantain lounas: Tom Kha Gai -keitto



Eilen laitoin lounaaksi Tom Kha -keittoa eli thaimaalaista kookoskeittoa. Olin löytänyt verkosta tosi helpon version, ja halusin kokeilla sitä. Muutin ohjetta pikkuisen sen mukaan, mitä kotoa löytyi. Tämä on kiva keitto siinäkin mielessä, että siihen voi lisätä eri kasviksia ja proteiinia ihan makunsa mukaan.  Lisäksi se on gluteeniton, ja jos käyttää kasvislientä kanaliemen sijaan, saa siitä aika lailla vegaanin version.

Verkossa on paljon eri versioita tälle keitolle. Yhteisiä tekijöitä kuitenkin ovat kookosmaito, kalakastike ja jonkun sortin chili.

Tuoretta inkivääriä en ostanut kokonaisena, koska minulla on aina jääkappissa purkillinen inkivääritahnaa. Inkiväärin raastaminen hienoksi ei ole mielipuuhiani.

Ja chileinä voi varmasti käyttää mitä tarjolla on, tai vaikka punaista paprikaa, jos haluaa miedomman makuisen keiton. Itse kyllä tykkään tulisesta. Jalapenojen kanssa vaan pitää muistaa laittaa käteen kumihanskat tai vastaavat, kun niitä käsittelee. Eka kerralla kun kokkasin niiden kanssa en käyttänyt hanskoja, ja jatkuva käsien pesukaan en auttanut: illalla hieroin silmääni, ja sitä kun alkoi poltella. Nyt en koske chileihin paljain käsin edes kaupassa, vaan nynnytelen muovipussi apuvälineenä.

Jos käytät siitakesieniä, poista niistä jalka ennen viipalointia. Siitakeitten jalka on vähän puumainen, sitä ei kannata lisätä ruokiin.

 Tom Kha Gai:

1 rkl kookosöljyä
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä tai inkivääritahnaa
1 rkl murskattua tuoretta valkosipulia
1 pieni  jalapeno, silputtuna,  siemenet poistettuna
Siitakesieniä, 4 - 5 suurta tai maun mukaan, viipaloituna
4 - 5 vihersipulia, ohueksi suikaloituna

3 dl kanalientä
1 purkki kookosmaitoa
1/2 - 1 rkl limettimehua
1- 2 rkl kalakastiketta

Mahdollisesti myös:

srirachaa maun mukaan, jos jalapeno ei ole tarpeeksi tulista
katkarapuja
kanaa






Sulata ruokalusikallinen kookosöljyä kattilassa. Minun kokkaamiseni meinasi tyssätä tähän. Tämä jumbopurkki kookosäljyä oli avaamaton. Kas, kun kätöseni eivät oikein yltäneet kannen ympäri, enkä saanut kunnon otetta. Siinä meni kannen avaamisen kanssa painiskellessa ainakin 5 minuttia. Mutta aukesipas pentele viimein!

Siis kuumenna kookosöljy kattilassa, lisää sitten viipaloidut sienet, jalapeno, valkosipuli, inkivääri ja vihersipuli. Kokkaa näitä n. 5 minuuttia, kunnes kaikki ovat pehmenneet.



Lisää seuraavaksi kattilaan kookosmaito, kanaliemi, limettimehu ja kalakastike. Hah, julkkiskokki Rachael Ray  -merkkistä kanalientä!  Yleensä laitan kanaliemen liemijauheesta, mutta jäljellä on vielä muutama purkki suolatonta tai vähäsuolaista kanalientä, jotka ostin Susin ruokaa varten. Käytänpä siis Rachael Rayta.

Kuumenna keitto kiehuvaksi, laske sitten lämpöä kunnes keitto poreilee rauhallisesti.



Jos haluat lisätä keittoon raakoja katkarapuja, keitä ne kypsiksi, n. 3 - 4 minuuttia (kunnes harmaat katkaravut muuttuvat pinkeiksi). Jos lisäät raakoja kanansuikaleita, niiden keittoaika on pitempi.

Itse lisäsin tähteiksi jäänyttä, jo kypsää kananrintaa. Paloittelin sen, lisäsin keittoon ja annoin lämmetä pari minuuttia.

Mausta keitto suolalla ja pippurilla, lisää varovasti srirachaa, jos haluat tulisempaa. Itse laitoin sitä pari lurausta, tuli sopivasti potkua keittoon. Päälle voi ripotella  tuoretta basilikaa. Itse laitoin kuivattua.

Kiva keitto, ja siihen voi käyttää eri vihanneksia ja sieniä kuin tässä versiossa. Itse kuitenkin tykkäsin tästä, ja varsinkin shiitakesienet ovat suosikkejani! Ensi kerralla kokeilen tätä katkarapujen kera. Kevyttä, ja helppo ja nopea valmistaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti