keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Sain 'lahjaksi' nappaimiston.. eikun näppäimistön



Tänään sain paketin. Ihmettelin, että mitä olen tilannut..  Ja siella oli Amazonin kautta toimitettu skandeilla varustettu näppäimistö. En ole tässä saanut paatettyä olenko iloinen vaiko hätääntynyt..

Ensinnakin, kiitos paljon lähettäjälle! Toivon, etta tama on tarkoitettu kivaksi lahjaksi. Kestää kylla aikansa, että opin kirjoittamaan kaytössä olevilla ö ja ä -kirjaimilla, ja muilla vahan eri paikoissa olevilla näppaimilla. Kun yli 15 vuotta kirjoittaa ilman skandeja, ne meinaa unohtua laittaa oikeille paikoille silloin kun ne on kaytossä.

Lähettaja ei kuitenkaan laittanut matkaan mitään viestia. En siis tieda kuka lahetti, tai  edes mistä maastä. Niin humalassa en ole aikoihin ollut, että olisin tilannut netista tavaraa muistamatta sitä :)
                                         
Josko tämän lahetti joku ihana ihminen, joka haluaa lukea blogejani, mutta jonka on hankala lukea skanditonta jaaritustani?

Jos tämän lahetti joku tuttu, joka säälii minun skanditonta tyyliäni?

Vai lähettikö tämön joku stalkkeri, joka seuraavaksi tulee murhaamaan minut, kun kerran tietaa nimen ja osoitteen?

Anteeksi lähettäjä jos tässä pillastun turhia, mutta en ole varma miten suhtautua.. Ihana yllätys, mutta olisi kiva jos tietäisin mistä tämä on peraisin.

Yritan käyttää tätä jatkossa, tiedän etta skanditon teksti voi olla hankalaa lukea. Pikkaisen vaatii asetusten säätämista joka kerta. Käytän blogin kirjoituksiin läppäria, ja maa-asetukset pitää näköjään säätää erikseen joka kerta jos/kun tätä  käyttää.  Normaalisti verkkosurffailuun kuitenkin haluan tutun amerikkalaisen nappaimistön.

Kiitos, vaikkakin vahan hämmentynyt kiitos, jos nyt tämä lahettäjä edes lukee tätä palstaa.

(APUA?!)

8 kommenttia:

  1. Olipa mukava yllätys. Eikö siitä paketista näkynyt mistä maasta lähetetty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paketti tuli täkälaisen Amazon.com'in kautta, eli se on voitu tilata ihan mistä tahansa, kunhan on kansainvälinen luottokortti, tai paypal tms. Olen ilahtunut, mutta vähän ymmälläni. Olisi ollut ihan kiva kiittää lähettäjää :)

      Poista
  2. Onkohan joku tuttu jos tietää osoitteesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla, kovin monta niitä Suomessa ei kuitenkaan ole. Ja osoite oli pikkuisen väärä, UPS toimitti oikeaan osoitteeseen, koska nimi oli oikea ja he toimittavat minulle usein. Oh well.. :) Niinkuin sanoin, kunhan se ei ole murhanhimoinen stalkkeri :)

      Poista
  3. Joku halusi vain ilahduttaa sinua lahjalla.

    VastaaPoista
  4. suhtaudu positiivisesti! Vuosi sitten tyttökaverini sai ihka uuden I-Phonen postitse. Tähän päivään mennessä ei lahjoittaja ole selvinnyt. Huppelissa ei ole itse tilannut, kun alkoholia ei käytä ollenkaan. Eikä mitään negatiivisiä lieveilmiöitäkään ole ilmaantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloinen olen :) Löysin myös windows 8 asetukdsen jolla saa helposti vaihdettua näppisten välillä. Jospa lähettäjä joskus ilmoittautuu. Ja jos ei, toivottavasti lukee blogia ja tietää, että tykkaan tastä ja käytän sitä! Ja meillä on isot vahtikoirat, enka ole postannut vähäpukeisia selfieitä, niin että tänne ei kannata tulla stalkkaamaan :)

      Nyt pitää vain oppia löytämään oikeat näppäimet, ja muistaa laittaa skandit sinne, mihin ne kuuluu. Viela tuntuu että suurin osa ä- ja ö - kirjaimista unohtuu ppois.

      Poista