torstai 11. kesäkuuta 2015

No nysse tuli: Verenpainelääkitys!



Minua ei yleensä saa lääkäriin kuin kirveellä. Tässä on yleensä se haittapuoli, että kun minut sitten lekuriin saa, on aina jotain vinossa. Hammaslääkärissä kun kävin pitkän tauon jälkeen, kävi ilmi, etta ala-asteella paikattujen takahampaiden paikat olivat murenemassa, ja tuloksena oli kolme kruunua. Plussana on, etta kamala amalgaami on nyt kadonnut suustani, eivätkä poskihampaat näytä mustilta möykyiltä.( Yksityishammaslääkärilläni oli filosofia 'ei pieniä reikiä kannata paikata, antaa menna vähän isommaksi';  kouluhammaslääkäri kauhistui, sanoi etta täpärästi vältin juurihoidon, ja paikkasi suurin piirtein kaikki alaleuan  poski/takahampaat, ihanalla amalgaamilla.)

OK, siis takaisin asiaan. Ihan tavallisella lääkärillä en ole käynyt vuosiin. Joskus piti käydä megaflunssan kanssa, kerran tarvitsin sormeeni tikkejä (ne laitettiin ensiavussa, mutta oma lääkäri posti ne). Mutta siis terveystarkastuksessa en. Minulla on kunnon suomalainen jääräpää, joka sanoo etta lääkäriin en mene, ellen ole sairas.

Nyt miehen vakuutus sanoo, etta joka vuosi pitää myös puolison käydä terveystarkastuksessa, muuten peritään joka kuukausi $100 lisää vakuutusmaksuja. Eli lekuriin minunkin piti mennä, halusin tai en. Käynti oli pari  viikkoa sitten. Pituus, paino, verenpaine, ja verikoe. Verenpaine oli vähän koholla, ja sovittiin, etta katsotaan onko sama tilanne nyt kahden viikon päästä, kun menin papa-kokeeseen.

Verikokeen tulokset tulivat viime viikolla, ja kas kun kolesteroli oli päin peeta. Hyvä kolesteroli alhaalla, huono ylhaalla. Ja olihan sitä ylipainoakin vähän tullut. Olisihan sitä pitanyt tietaa, etta suklaa ja täytetyt uuniperunat ja pihvit jättävät jälkensa. Olin tähän asti kuitenkin syyttänyt vaatekaappiani.  Sitä mallia, jossa vaatteet kutistuvat. Nyt kuitenkin pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa syödä tervellisemmin ja liikkua enemmän.

Koirien kanssa kävelen, mutta vanhempi koira on nyt niin hidas, etta etanatkin kaasuttelevat ohi. Liikunta siis ei ole kovin tehokasta. Tuleehan sita hiki siivotessa, ruohoa leikatessa jne, mutta selvästi tarvitsen jotain tehokkaampaa. Ruokavaliota olen nyt jo alkanut muuttaa. Ennen ruuan lisukkeeksi laitoin usein riisia, pastaa, perunamuusia tai paahdettuja perunoita. Mies ei tykkää kasviksista, joten tuntui, etta en viitsi niitä laittaa vain itselleni. 

Ilmoitin, etta katsotaan nyt viikko, milta pelkät kasvikset lisukkeena maistuvat, ei riisiä, pastaa tai perunoita. Ja mies on toistaiseksi ollut kiltti, syönyt lautasensa tyhjäksi ja kehunut ainakin parsakaalia ja papuja. Jatkan tayalla linjalla. Valkoisen leivän olen myos heittänyt pois. Aikanaan kun olin pieni, ja käytiin äidin kanssa ruokakaupassa, kinusin aina että ostetaan ranskanleipaa. Ja äiti ei ostanut. Ruisleipaa sen piti olla. Täällä ei ole oikeaa ruisleipää, ja joka paikassa on kyllä valkoista leipää. Mutta ostan nyt saksalaista 'luontaista' viipaloitua kokojyväleipää. Se väittää olevansa myos lisäaineetonta, kuitenkin varmasti terveellisempää kuin ranskanleipa.

Dieetti on siis paranemaan päin. Olin kahdessa viikossa laihtunut kilon, etta suunta on oikea. Kävin lääkärissä siis eilen. Verenpaine oli kylläkin viela korkealla, ja lääkäri määräsi verenpainelääkkeitä. Menen takaisin kahden kuukauden päästä, ja katsotaan mikä on tilanne. Lääkäri oli sita mieltä, etta ruokavalion muuttaminen ja liikunta varmasti auttavat. Ja jospa lääkkeitä ei enää parin kuukauden päästä tarvita. Mutta se jää nähtäväksi.


Nyt kuitenkin sain lääkkeet. Pilleri päivässä.  Lääke on sarjassa Thiazide diuretics: hydrochlorothiazide. Diureetti eli nestettä poistava lääke. Näillä naytti olevan vähän huono maine Internetin mukaan, mutta katsotaan nyt kaksi kuukautta. Ostin verenpainemittarin niin etta voin seurata tilannetta.


Reseptilääkkeet tulevat usein juuri näissä keltaisissa purkeissa.
Olin iloinen, kun lääkärikeskus soitti reseptin apteekkiin. Kävin sen poimimassa Meijerin apteekista. Meijer usein antaa kassakuitin lisaksi kuponkeja, yksi jonka saan usein on $20 alennus ruokaostoksista uudella reseptilla. Olen tähän asti antanut kupongit ystävilleni, jotka kaikki ovat jonkun reseptin tarpeessa. Olenkin ollut täällä kuin joku kummajainen, kun minulla tai miehelläni ei ole reseptilääkkeitä (vanhemmalla koiralla sitten on!) Nyt kuitenkin sain vihdoin käytettyä kupongin. Ja kiva lisäyllatys oli, että nykyisellä vakuutuksella lääke oli ilmainen. Sain siis kuukauden pillerit plus 20 dollaria pienemmän kauppalaskun  (ostin mm. paljon vihanneksia ja kokojyväpastaa!)

TV-mainoksissa reseptilääkkeitä kehutaan kovasti, mutta mahdolliset sivuvaikutukset on mainittava. On vähän häiritsevää, kun ensin kehutaan lääke maasta taivaaseen, sitten yhtä iloinen ja aurinkoinen ääni kertoo, etta mahdollisia haitta/sivuvaikutuksia voivat olla mm. unettomuus, hiusten lähtö, ihottuma, kooma ja mahdollisesti kuolema. Joo, tekee kovasti mieli pyytaa lääkärilta tuota lääkettä.

Minun lääkkeellani on tietysti myos mahdollisia sivuvaikutuksia. Ainakin seuraavat mainittiin: lisääntynyt virtsantarve, herkkyys auringolle, huimaus. Kooma ja kuolema eivat ole päässet ainakaan lisätietojen ensimmäiselle sivulle. En ole vielä tämän aamun pilleria ottanut. Ajattelin, etta käytän ensin koirat lenkillä. Ihan silta varalta, etta jos ottaisin pillerin ja sitten kupsahtaisin jalkakäytävälle suu vaahdoten, virtsaa valuen ja koirat karkaavat.

Itse sitten lääkitsen usein itseäni Internetin viisaalla avustuksella. Korkeaan kolesteroliin ja verenpaineeseen olen ottanut käyttöön mm. seuraavat tuotteet: CoQ-10, eli ubikinoni.


Reishi ja Chaga -sieniuutekapselit. Niitten pitäisi ainakin parantaa immunijarjestelmää, ja olen huomannut, etta allergioita ne helpottavat.


Pine Bark, pyknogenoli ei rannikkomännyn kuori on samaa sarjaa noitten sieniuuutteiden kanssa. 

Magnesium on kuulemma myos hyödyllistä, samoin kalium. Tuo reseptilääkkeni varoitteli myös, etta kaliumin (potassium)  saannista pitää pitää huoli.


 Viimeisena uutuutena ostin Costcosta purkin resveratriolia, joka on uutettu punaviinista.


Nyt siis lenkille koirien kanssa, sitten verenpainelääke, ja loppupäivä kuluukin sohvalla kuolatessa huimauksen kourissa Tai toivottavasti ei!

Lisäys: Olo on viela hyvä, ei kuolaamista, vilunvareita tai  itsestään liekkeihin roihahtavaa ihoa! Jutusta kuitenkin unohtui yksi suosittu luontainen verenpaineen alentaja: Hibiscus Tea, eli kiinanruusun terälehdista tehty tee. Kauniin punaista, maku ihan OK jopa ilman makeutusta. Tätä juon nykyään kupin tai lasin päivässä. Laitan aina silloin tälloin litran verran juomaa pussitetuista terälehdista, annan hautua jopa tunnin ja laitan sitten jäähtyneena jääkaappiin.
Kiinanruusuteeta pussiteena.

Ostin myos paunan verran kuivattuja terälehtiä,  joista teen juomaa.


11 kommenttia:

  1. Jos täällä on kolesteroli arvot yli 6 niin suositellaan kolesteroli lääkkeen aloittamista.

    Viimeksi kun kävin lääkärissä niin arvot oli 8.2 ja lääkäri suositteli kolesteroli lääkkeitä.

    Kieltäydyin koska olen lukenut että on kuulemma sivuvaikutuksia.


    Yritän nyt muuttamalla ruokavaliota pudottaa arvoja.

    Minäkin olen makean perso niin siksi arvot korkeammalla.

    Käytän myös luontaistuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt muista niita tarkkoja kolesteroliarvojani. Laakari kuitenkin laski jonkun suhteen, ja sanoi etta minulla on 'vain' 3 prosentin sydankohtausriski tms. nailla arvoilla.

      Luulen, etta kolesterolikin tutkitaan kun menen 2 kuukauden paasta sinne verenpaineen seurantaan. Toivon etta ruokavalion muutos ja liikunta auttavat. Valkoinen Suklaa - Kit Katteja syytan.. Ne pitaa nyt jattaa pois.. :(

      Poista
  2. Sairaanhoitaja kertoi että jos kolesteroli arvot koholla niin ei mielellään tuotteita joissa yli 10% rasvaa ja valkoista lihaa, kalkkunaa broileria.

    Ite tykkään munakkaista ja kananmunia saisi käyttää viikossa vain muutamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanaa me onneksi syodaan jo paljon, grillataan pihvit kylla kerran viikossa. Siita en luovu, voi jattaa ladatut uuniperunat, mutta viikonloppuna pitaa olla pihvi jos on grillaussaa. Munia en usein syo, ja valkuiaisethan on kai ihan OK? Jatan suklaan pois, ja ne uuniperunat ja katsotaan milta testit nayttavat :) olo on ollut parempi kun olemme syoneet paljon kasvviksia kanan kanssa.

      Poista
  3. Kyllä sitä pitää välillä herkutella.

    Itse syön nykyään leivosten ja makeisten sijaan välipalana maustamatonta rahka jogurttia johon laitan banaania, omenaa, mustikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkuttelen varmaan aina silloin talloin :) Typerien allergioideni vuoksi en voi syoda esim. tuoreita omenoita, luumuja, persokoita, kirsikoita :( Takalaisia mustikoita olen alkanut ostaa, ja tykkaan niista.

      Trader Joe's -kaupasta ostan kuivattuja hedelmia, ei ne nyt hirvean terveelllisia ole, mutta kuitenkin rasvattomia. Mango, papaija ja mandariini ovat herkkuja!

      Taalta ei kaupoista loydy rahkaa. Kerran olen sita nahnyt Whole Foodsissa, kulkee nimella 'quark' .. On taalla ihan tavallista maustamatonta jugurttia, ja kreikkalaista jugurttia, mutta olen myos laktoosia kestamaton, ja laktoosittomia jugurtteja olen nahnyt vain harvoin, ja ei maustamattomina.

      Leivonnaisia valttelen, ainakin kaupasta ostettuja. Joskus pitaa kotona leipoa.. harvoin, koska soisin niita liian paljon :)

      Poista
  4. Kreikkalainen ja turkkilainen jogurtti on kans hyvää hedelmien kanssa.

    Täällä on nuo Reishi-, chaga - ja resveratrol kapselit kalliita niin tilaan iherbistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitaisi oppia syomaan jogurtteja, mutta laktoosia kestamattomana kasvoin aika lailla ilman jogurtteja niin etta niin etta en usien edes musita ajatella, etta pitaisi ostaa. Kreikkalainen jogurtti on taalla nyt 'hittituote', pitaisi kokeilla.

      Ostin viime vuonna kefiiri 'rakeita'? Kefir grains .. mita ne nyt ovatkaan suomeksi, laitat ne maitoon, ja ne valmistavat kefiiria paivassa, parissa. Valitettavasti ne lisaantyivat niin nopeasti, etta maitoa alkoi kulua gallona parissa paivassa enka juonut kefiiria kuin kerran paivassa. Kuivasin osan kiteista, pitaisi otaa ne taas kohta kayttoon, se on terveellista.

      Poista
  5. En ole kuullutkaan kefiiri rakeista. Onko siellä myynnissä laktoosittomia tuotteita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin Wikipediasta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kefiiri) ja niita nakojaan kutsutaan suomeksi kefiirin siemeniksi! Ostin omani amazonista, toisen eran Etsy,com'ista. Niita voi varmaan ihan peraankuuluttaa Suomessakin, ihmiset antavat ilmaiseksi, tai halvalla, koska ne lisaantyvat vauhdilla. Pitkia postitusaikoja, tai liikaa lampoa/kylmaa ne eivat sieda, koska ovat elossa.

      Laktoositonta maitoa on useita merkkeja, sita loytyy helposti. Jogurttia olen laktoosittomana nahnyt vain yhta merkkia, Yoplaitia. Ja vaikka kaupat ovat taynna tavallista yoplaitia, laktoositonta ei ole joka kaupassa. Eika sita taida olla kuin 3 makua.

      On varmaan useampia jogurttimerkkeja, en ole vain alkanut etsiskella niita. Taalla on paljon vaihtoehtoja, esim. soijamaitoa, mantelimaitoa, riisimaitoa. Olen varma, etta laktoositonta margariiniakin on, mutta minua ei pieni maara laktoosia vaivaa niin etten osta muuta kuin tavallsta maitoa laktoosittomana.

      Poista
  6. Suomalaisten vitsaus taitaa olla tuo verenpainetauti

    VastaaPoista