perjantai 20. marraskuuta 2015

Ruokakaupoissa näkyvää - Kiitospäivää varten 2


Vajaa viikko Kiitospäivään, nyt alkaa olla kaikki tarpeellinen ostettuna. Päätin kokeilla jotain uuutta tänä vuonna, ja löysin ohjeen leipätäytteeseen, jossa on omenaa, selleriä, italialaista makkaraa ja salviaa. Kalkkunan sisään en sitä laita, mutta teen pienen annoksen uunivuokaan! 

Tänään siis ostin italialaista makkaraa, mietona versiona, ja salviaa. Kotona on omenoita ja selleriä. Ensi viikolla sitten pitää vielä käydä ostamassa sourdough-leipä tuota täytettä varten. Ostin myös tuoreita karpaloita, ehkä laitan niistä hilloa, ehkä etsin verkosta jonkun kivan ohjeen. Viiniksi ostin pullon Pinot Noiria, se on sopivan miedon makuinen punaviini kalkkunan kaveriksi.

Meillä ei ole vieraita päivälliseksi, niinpä en tarvitse suurta määrää lisukkeita. Erilaiset vihreitä papuja sisältävät laatikot ovat suosittuja, samoin maissileipä. Papuja on säilykkeinä, vaikka itse pidän enemmän tuoreista pavuista, kun niitä käytän.




Kalkkunalle tarvitaan iso uunivuoka, vuokia on myynnissä sekä monivuotiseen käyttöön, että alumiinisia kertakäyttövuokia. Tuosta tulikin mieleen, että minun pitää löytää viime vuonna hamstraamaani sideharsoa kalkkunaa varten. Parina viime vuonna olen noudattanut eräässä kokkausohjelmassa näkemääni keinoa: suurisideharsokangas uitetaan valkoviinin ja voisulan seoksessa, ja levitetään kalkkunan peitoksi. Paistamisen lopulla harso poistetaan, ja kalkkunan pinta on kauniin ruskea ja liha mehevää! Harsoa voi valella viini-voiseoksella aina silloin tällöin paistamisen aikana.



Myynnissä on joka vuosi myös uppopaistimia kalkkunoille, ja niihin tarvittavaa paistoöljyä. Itse en ole koskana kokeillut, en edes maistanut uppopaistettua kalkkunaa. Tiedän kuitenkin väkeä, joka vannoo, että noin valmistuu maailman maistuvin kalkkuna.





Kalkkunoiden ja lisukkeiden  lisäksi myynnissä on erilaisia piirakoita jälkiruuaksi. Kurpitsapiirakka on se yleisin. On valmiita piirakoita, mutta myäs valmiiksi maustettua kupritsatäytettä säilykepurkissa. Ja maustamatonta kurpitsasosetta säilykepurkissa. Tuota maustamatonta hamstraan kotiin ympäri vuoden, kun sitä pitää laittaa vanhemman koiran ruokaan. Pitää masun kunnossa.



Kastiketta purkissa.. 'maistuu kotitekoiselta' - en ole samaa mieltä!

Mac & Cheese on myös vakiolisuke, ainakin lapsiperheissä

Suurin osa ihmisistä haluaa Kiitospäiväksi juuri kalkkunan, mutta muutakin siipikarjaa on myynnissä. Ehkäpä oudoin ja harvinaisin taitaa olla turducken, joka koostuu luuttomasta kanasta, joka sullotaan luuttoman ankan sisään, ja tämä koko hoito puolestaan luuttoman kalkkunan sisään. En ole tätäkään ihmettä koskaan maistanut, saati edes nähnyt.

Muita lintuja paistettavaksi on sitrten kuitenkin ankasta lähtien. Hanhipaistia en ole ainakaan tavallisissa kaupoissa nähnyt, ankkoja kylläkin (pakasteena). Kanaa on aina myynnissä, myös tuoreena. Walmartissa oli vino pino pieniä, vähän nyrkkiä suurempia
Cornish game hen -tipusia. Hah, Googlen translate kääntää sen 'cornish peli kana'ksi! Oli mikä oli, pieni lintu, ja en ole  tätäkään koskaan maistanut.

Kalkkunat pysyvät myynnissä uuteen vuoteen asti, sen jälkeen niiden määrä myynnissä ainakin pienenee huomattavasti. En osaa sanoa  syödäänkö täällä kinkkua enemmän kuin kalkkunaa jouluna, kumpiakin on kuitenkin tarjolla. Itse ostan meille jouluksi aina kinkun.


Walmartin kalkkunavalikoimaa

Pikkuruisia Cornish Game Hen -lintuja

Kalkkunan rintoja, koivet on poistettu.

Pienempiä kalkkunoita. Hyllyllä kalkkunoihin ruiskutettavia marinadeja.


Savustettuja kalkkunankoipia.


Ensi viikolla varmaan tulee postauksia valmisteluista, ja itse Kiitospäivänä yritän muistaa pitää kameran valmiina ja ottaa kuvia kokkauksen yhteydessä. Nyt mukavaa viikonlopun alkua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Mukava tutustua "tavalliseen" elämään valtameren toisella puolen. Oikein mukavaa kiitospäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :) Odotan jo innolla, melkein kaikki tarpeet on ostettu! Torstaina sitten kokkailu alkaa jo aikaisin aamulla!

      Poista