maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulukoristelukausi on alkanut


Pihalla jouluseimi ja poroja
Huomautus: vaikka kuinka yritän, en saa muuta formaattia, kuin tämän keskitetyn.. keskeltä paksun. Kai se on joulukuusen muotoinen tai jotain.. En ymmärrä miksi muut formaatit eivät vain pysy...

Joulukatujen avajaiset ja muut ovat varmaan alkaneet Suomessakin, onhan huomenna jo joulukuu. Täällä joulukauden avajaisin vietettiin useissa paikoissa jo reilu viikko sitten. Perinteisesti Kiitospäivän jälkeisenä viikonloppuna joulukoristeet laitetaan esille. Pihat ja joulukuuset koristellaan. 

Meidän alueella pari pihaa oli täynnä valoja ja koristeita jo ennen Kiitospäivää, ja viikonloppuna tuli kasapäin lisää. Itsekin aioin laittaa tekokuusen pystyyn ja koristella sen miehen kanssa viikonloppuna. Nyt vanhemmalle koiralle on kuitenkin tullut hankaluuksia jäljelläolevan yläkulmahampaan kanssa, ja luulisin, että se pitää poistaa. Laitoin eläinlääkärille sähköpostia, ja kun saan vastauksen, tiedän milloin menemme operaatioon (tai koira saa antibiootit). OK, lekuri vastasi. Menemme huomenna tiistaina aamulla  tarkastukseen ja katsotaan mikä on kunto, mikä vialla. Eläinlääkärini tuntee Susin, on hoitanut häntä vuosikausia, ja luotan lekuriin.  Jos hammas poistetaan ja kaikki menee OK, tiedän että koira haahuilee pari yötä ympäri alakertaa, ja nukun siellä sohvalla. Niinpä en laittanut vielä kuusta pystyyn, vaikeuttaisi vain haahuilua ja sohvalla nukkumista.

Viikonloppuna oli aika harmaa ilma. Lauantaina satoi koko päivän. Sunnuntaina oli vain harmaata, ja kävimme pienellä ajelulla. Kuvista ei tullut oikein hyviä. Pihoilla ei ollut paljon varsinaisia koristeita, vaikka valoja oli asennettu. Valoista pitää mennä ottamaan kuvia hämärällä tai pimeällä. Muutama auto tuli vastaan joulukuusi katolla. Täällä on myös tapana laittaa autoihin 'poronsarvet' (kankaiset) ja 'punanenä'. Muutama näitäkin tuli vastaan, mutta kuvia en saanut.  Pitää bongata niitä parkkipaikoilla. 

Pihoja täällä varmasti koristellaan enemmän kuin Suomessa, koska lunta ei yleensä tule juuri ennen vuodenvaihdetta.  Ja pikaisimmat kiskovat koristeet ja kuusen huis hemmettiin heti joulupäivän jälkeen (täällä ei tunneta Tapaninpäivää, tai loppiaista).

Nyt lupaan, että menemme miehen kanssa jouluvaloajeluilla, sekä naapurustoihin että keskikaupungilla.  Ja otan kuvia ja videoita (toivon, että onnistun kameran asetuksissa). Jouluvalot ovat suosikkejani, niin ettö ajeluita tulee paljon. Kunhan vain muistaisin ottaa kuvia - ja saada onnistuneita!

Tässä nyt muutama aika huono otos sunnuntain iltapäiväajelulta.

New Albany on koristellut lyhtypylväät


Pizzerian koristeita New Albanyssa

Vastaantulevan auton katolla on kuusi


Ei joulukoristeita, mutta palavat kaasulyhdyt ovat aika kivoja!

Pihalla koristeltu kuusi

Koristeporoja



4 kommenttia:

  1. Olisi kyllä kiva nähdä otoksia joistain a) onnistuneista b) over kill-tyypisistä valoista ja koristeista. Kaikki vaan näyttää sitten niin paljon paremmalta kun on lunta. Onko lunta jo odotettavissa? (olin laiska enkä katsonut neistä milloin siellä normaalista pysyvä ensilumi tulee).
    Ai iso koira menee nukutuksesta pariksikin yöksi tokkuraiseksi? Pahus, se on ikävää. Itsellä kokemusta vain pienistä Havannalaisista (ent. nimeltä bischon havanese). Ne toipuvat yhdessä yössä. Paitsi munien viemisestä, joka ymmärrettävästi vei hieman pidempää. Muistan ne wtf-katseet. Tai sitten omatunto ja sympatia teki tepposet.
    T. Strippis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia aion kyllä ottaa paljon, ja eiköhän mukaan mahdu sekä nättejä, että overkill-tyyliä! :) Lunta ei täällä yleensä juuri näe ennen tammikuuta. Jos sitä tulee, se sulaa pois seuraavaan aamuun mennessä.

      Koiralle on leikkausaika nyt perjantaiksi, ja antibiootit laitteettiin päälle jä tänään. Meidän neiti menee helposti lääkkeistä sekaisin vaikka on iso koira. Tiedän, että eka yö tulee olemaan kitinää ja ulkona käyntiä melkein non-stoppina. Ja jos kipulääkkeitä annetaan isompi annos, koira on täysin pilvessä..

      Aikaisempien leikkausten jälkeen piti olla varovainen kun sen vei ulos, sillä se ei osannut kääntyä, vaan kaatui aina kun yritin saada sen muutamana suuntaa. Toivotaan parasta!

      Poista
  2. Ollaan katseltu täällä Kaliforniassa lomaillessa noita koristeltuja pihoja ja täällä ne näyttävät jotenkin niin hassuilta kun aurinko porottaa ja palmut vihertää ym. Pimeällä tietysti nättiä. Alkoi kyllä kovasti tekemään mieli mieheni siskon pihassa ollutta jääkarhua rekineen meidänkin pihaan. :D Mitähän suomessa sanottaisiin jos laittaisi kunnon amerikkalaistyyliset koristeet pihaan! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, päivisin olisi kivemman näköistä, jos olis lunta, Mutta tykkään kamalasti kaikista jouluvaloista pimeällä!

      Suomessa pääsisit varmaan lehteen tai uutisiin, jos pihassa oilisi kunnon jenkkimenoiset valot ja koristeet. Ja valojen lisäksi pitäisi laittaa niitä ilmalla täytettyjä valtavia joulupukki tms . hahmoja!

      Poista