sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Takapihan syysvieraita

Carolina chickadee -tiainen
Nyt on alkanut olla jo vähän yöpakkasia, ja lintuja alkaa saapua ruokintapaikalle enemmän. Pikkuinen Carolina Chickadee -tiainen on yksi ahkerimmista vierailijoista. Näitä olen nähnyt yhtä aika ainakin kolme kappaletta, eli ihan kiva pieni lauma. Nämä tiaiset ovat ihan yhtä ärhäköitä kuin suomalaiset tiaisetkin! Jos viivyn pihalla liian pitkään, tai ulkona on koira, alkaa puista kuulua kova tsäkätys, kun tintti kehoittaa häipymään näkyvistä. Tämä tiainen on pienempi kuin talitiainen, aika lailla taitaa olla hömötiaisen näköinen ja kokoinen.



Tiaisten kanssa yhtä aikaa ilmestyivät amerikannakkelit ja titmouse-tiaiset. Titmouseilla on päässä pieni töyhtö. Niitäkin on ainakin kaksi. Täytän pienen kulhon illalla aamua varten maapähkinöillä. Ne maistuvatkin parhaiten!





Pähkinöitten lisäksi siemenkakku kelpaa. Siinäkin on mukana maapähkinöitä ja kaikkea muuta namia. Vielä on liian lämmintä talikakuille. Laitan ne tarjolle, kunhan päivälämpötilat painuvat ainakin alle 10 asteen. Nyt on välilä vieläkin päiviä, jolloin on t-paitakeli.

Keijutikka ja tiainen

Joukkoon liityi varpunen



Amerikannakkeleita  on kiva seurata, kun ne juoksevat pitkin puiden runkoja pää alaspäin kun varmistelevat, että ruokapaikka on turvallinen.








 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti