perjantai 6. marraskuuta 2015

National Museum of the United States Air Force - Yhdysvaltain ilmavoimamuseo, Osa 1



Pari viikkoa sitten teimme pienen päiväretken Daytonissa sijaitsevaan Yhdysvaltain ilmavoimamuseoon.  Wikipedian mukaan 'Se on maailman suurin ja vanhin sotilasilmailumuseo ja siellä käy vuosittain yli miljoona kävijää.  Näytteillä on yli 400 lentokonetta ja ohjusta. Sisäänpääsy on ilmainen.' Sisään mentäessä piti nyt kulkea läpi laukkutarkistuksen ja metallinpaljastimen, se oli muuttunut edellisestä vierailusta. Kompleksissa on myös suuri IMAX-valkokangas, jossa pyörii ilmailuun liittyviä videoita. Paikka oli juuri nyt vähän remontin alla, koska simme ollaan juuri rakentamassa uusinta lentokonehallia, ja koneita oli siirrelty jo nyt.

Postauksia museosta tulee useampia, koska näkemistä ja kuvia on paljon. Valitettavasti itseen ole lentokoneitten fani, niin että suurin osa koneista jää nimeämättä. Mieheni puolestaan on täälläkin kävelevä tietopankki, ja osaa varmaan nimetä suurimman osan ilman apua.  Jos jokin kone kiinnostaa, enkä ole nimennyt sitä jutussani/
kuvatekstissä, jätä kommentii, ja kutsun miehen apuun!

Lähellä oleva Wright Pattersonin tukikohta järjestää joka kesä suuren ilmailushown, jossa olemme käyneet muutaman kerran. Yleensä JOS menemme sinne, menemme vuosina, jolloin laivaston Blue Angels -taitolentoryhmä esiintyy. Todella upea show, olemme tainneet nähdä sen kahdesti.

Nyt siis menimme museoon. Ensimmäisen jutun kuvat ovat museokierroksen alusta. Aulassa oli Bob Hopen näyttely, ja sitten on kuvia ilmailun alkuajoilta. Bop Hope viihdytti amerikkalaisia joukkoja toisen maailmansodan aikana, ja näyttelyssä oli useita hänen tunnettuja pukujaan, ja Emmy-palkinto. Bob Hope -näyttelyn lisäksi oli erikoisnäyttely Auschwitzin keskitysleiristä. Kuvia on ilmailun alkuajoista läpi ensimmäisen maailmansodan lentokoneisiin. Seuraavissa osissa sitten toisen maailmansodan aikaisia koneita,  ja myöhäisempiä. Viimeisessä osass myös avaruuslentojen maretiaalia.

Wrightin veljekset, joita pidetään yleisesti ensimmäisen toimivan lentokoneen suunnittelijoina ja rakentajina sekä ensimmäisen ohjatun, moottorikäyttöisen ilmaa raskaamman lennon suorittajana ja useiden muiden ilmailun merkkipaalujen saavuttajina (WikiPedia), ovat kotoisin juuri Daytonista. Täällä onkin pientä kiistaa siitä, kumpi osavaltio, Ohio vaiko Pohjois-Carolina  on ilmailun 'isä', sillä ensimmäiset lennnot tehtiin puolestaan Pohjois-Carolinassa 1903.

Museon koneissa on sekä aitoja että myöhemmin valmistettuja jäljitelmiä. Suurin osa koneista on amerikkalaisia, mutta mukana on myös esimerkiksi venäläisia ja japanilaisia lentokoneita.



Ulkona oli useita koneita




Ensimmäisenä sisällä oli lahjatavarakauppa.



Bob Hipe -näyttelyn vitriinejä.



Emmy-palkinto, jonka Hope voitti vuonna 1966.


Vitriinissä oli lentäjäntakkeja



Museon koneet ja alueet listattuina.

Emmystä piti ottaa useampi kuva


Yhdessä galleriassa oli pieni taidenäyttely


Ilmailun alkuaikoja



Varhaisen tuulitunnelin malli













Väliaikainen näyttely: Auschwitzin keskitysleiri

Keskitysleirin vankiunivormu

Leirin vapauttajan nahkatakki




2 kommenttia:

  1. Hei! Hyviä kuvia olet ottanut tuolta museosta. Olis kiva joskus käydä siellä paikan päällä katsomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kuvia on vielä paljon jäljellä, kyselin eilen mieheltäni vähän lisätietoja. Postaan seuraavan osan varmaan maanantaina. Mutta kiva paikka, varsinkin lentokoneista ja historiasta pitäville. Itse nääkähdin museon loppuosassa (siellä oli lämpö päällä ja tuli kuumakin..) Iso paikka, ja uusin galleria avataan kai ensi kesäsnä.

      Poista