sunnuntai 9. elokuuta 2015

Muutama pupukuva


Kävin läpi vanhempia digikuvia ja löysin muutaman postaamisen arvoisen. Kolme ensimmäistä ovat pienestä pupun poikasesta, joka piileskeli pihalla jokunen vuosi sitten. Äitikanit kuulemma jättävät poikasensa jonnekin turvalliseen paikkaan, ja käyvät vain välillä niitä imettämässä. En nyt tiedä kuinka turvallinen meidän piha on, kun meillä on suden kokoiset ja näköiset koirat. Kaninpoikasia on pihalla ollut vähemmän nyt kun on kaksi koiraa. Ja koirat eivät ole pihalla koko päivää. Tämä pupu piileskeli ruohon seassa. Pidin koirat pois pihalta niin että se oli ihan turvassa.




Vielä niitä kaneja ja poikasia pihalla käy, yhtään kuvaa vain en ole oman pihan kaneista saanut uudella  kameralla. Kani numero kaksi vain kävi aikanaan poseeraamassa oven lähellä.




Lopuksi pari kännykkäkuvaa kaneista aamukävelyn varrella:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti