tiistai 11. elokuuta 2015

Koulunkäynnistä Amerikassa (Tai ainakin Columbuksessa)


Olen postannut jo vähän asiaa koulutarvikkeista ja back to school -ostoksista. Tässä nyt vähän asiaa itse koulunkäynnistä. Parhaan ystäväni Debin poika on juuri nyt yläasteikäinen, eli hän kay Middle Schoolia. Tenttasin Debiä vähän koulunkäyntiin liittyvistä jutuista, eli tiedot tässä jutussa ovat lähinnä koulunkäynnistä juuri Middle Schoolissa, Gahannan alueella.

Täällä on sekä yksityisiä kouluja (private school) että yleisiä (public school). Yksityiskoulut ovat kalliita, ja niillä voi olla vähän erilaisia sääntöjä ja aikatauluja. Aika lähellä meitä sijaitsevat ainakin Columbus Academy, Columbus School For Girls sekä muutama kristillinen yksityiskoulu.

Public schooleilla on vähän huonompi maine, ainakin riippuen kaupunginosasta. Esimerkiksi Gahannan ja New Albanyn yleiset koulut ovat hyviä ja hyvämaineisia. Sen sijaan itse Columbuksen alueen yleiset koulut voivat olla rauhattomampia ja huonompimaineisia. Usein omakotialueet mainostavat innokkaasti mihin hyvään koulupiiriin ne kuuluvat, jotta kouluikäisten lasten vanhemmat ostaisivat talon juuri 'hyvän yleisen koulun alueelta'. Yksityiskoulut eivät piittaa missä asut, kunhan vain maksat lukukausimaksun. Sen enemmän en tiedä pääsyvaatimuksista, eri koulujen lukukausimaksujen suuruudesta tai jonotuslistoista.

Columbus Academn etsin verkosta, ja tässä sen maksut koulun verkkosivuilta (http://www.columbusacademy.org/Page/Admissions/Affording-Academy):

'2015-16 Tuition Rates

Lower School
Pre-Kindergarten: $10,200
Full-Day PreK: $16,600
Kindergarten-Grade 2: $20,500
Grades 3-4: $20,700

Middle School
Grades 5-6: $21,200
Grades 7-8: $21,400

Upper School
Grades 9-10: $22,900
Grades 11-12: $23,700

Tuition includes lunch, publications and activities. Many books are provided by the school through state funding, but students are required to purchase workbooks, paperbacks and some texts. Transportation to and from Columbus Academy is provided at no charge by many local school districts.'
Eli lukuvuosimaksu on ylimmillään yli $23 000, mutta siihen mm. sisältyy lounas, kirjat ja kyyditys. Lower School on esi-esikoulu, esikoulu  ja luokalle 4 asti. Middle School käsittää luokat 5-6 ja 7-8. Upper School on lähinnä lukiota (high school) vastaava, eli luokat 9-10 ja 11-12. Ainakin mieheni sanoi, että ko. maksut ovat juuri yhtä lukuvuotta kohti. Yikes!

Public schoolit ovat ilmaisia, eli ei ole lukukausimaksuja. Kuitenkin joudut ostamaan kaikki koulutarvikeet ja kustantamaan joko evätt tai lounaan koulun kafeteriassa. Koulutarvikkeista kerroin jo aikaisemmasta jutusta. Lisäksi jos haluat harrastaa esim. musiikkia, instrumentti täytyy ostaa. Ja osallistumisesta joukkueurheiluun (Team Sports. Esim amerikkalainen jalkapallo, pesäpallo) pitää myös maksaa erikseen (siis ainakin Gahannassa).

Kouluun kuljetetaan koulubusseilla. Niitä ei ole pakko käyttää, mutta niistä ei tarvitse maksaa kyytimaksua. Aamuisin seitsemän jälkeen asuinalueet ovatkin täynnä koulubuisseja, jotka usein ruuhkauttavat liikenteen. Kun koulubussi pysähtyy, ja sen punaiset valot alkavat vilkkua, sitä ei saa ohittaa autolla. Eli liikenne on täysin pysähdyksissä pienillä teillä niin kauan kun bussi ottaa kyytiläisiä, tai iltapäivällä jättää väkeä pois. 

Kouluken alueella on myös alempi nopeusrajoitus, joka on voimassa joissain paikoissa vain koulun alkamisen ja loppumisen aikaan, joissain paikoissa se näytää olevan pysyvä. Liikennemerkissä olevat keltaiset valot alkavat vilkkua silloin kun koulualueen nopeusrajoitus on voimassa (yleensä 15 - 25 mph [25 - 40 kmh]  koulusta riippuen).

Koulubussi
Valo ei vilku, nopeutta ei rajoitettu.
Koulubussit hakevat yleensä ensin lukioikäiset tuossa seitsemän jälkeen aamulla. Bussit vievät lukiolaiset koululle ja hakevat sen jälkeen nuoremmat oppilaat. Koulun loputtua iltapaivällä sitten ensin kotiin pääsevät puoli kolmen aikaan nuoremmat oppilaat, ja heidän  jälkeensä lukiolaiset. Päivän pituus kuitenkin on 7 tuntia, ainakin Debin pojalla Middle Schoolissa.High School näyttää tekevän 8 tunnin pituista päivää.

Koulupäivän pituus on sama joka päivä, ellei sen jälkeen ole esim. urheiluharjoituksia joukkuepeleissä. Myös lukujärjestys on sama joka päivä, mikä oli minulle uusi asia. Eli aamulla ensimmäinen tunti seitsemännellä luokka-asteella voi olla esim. matematiikkaa. Silloin kaikki 7-luokkalaiset menevät matematiikan tunnille, kukin omaan ryhmäänsä. Ryhmiä on useita, riippuen koko luokka-asteen oppilasmäärästä. Erillisiä luokkia vuosiluokan sisällä ei suomalaiseen tapaan ole (ei siis ole 7A, 7B, jne), vaan 'class' tarkoittaa yleensä joko koko vuosiluokkaa, tai tietyn aineen oppiryhmää (my math class).

Katsoin verkosta löytämääni high schoolin lukujärjestystä, ja ensimmäinen oppitunti alkaa 7:35 aamulla. Tunti loppuu 8:23, ja seuraava alkaa 8:29 (http://www.gahannaschools.org/Schools/LincolnHSResSchedule.aspx). Oppituntien välissä ei siis ole varsinaista välituntia, vaan 6 minuutin tauon aikana oppilaat hakevat seuraavan oppitunnin kirjat lukollisesta kaapistaan, jättävät edellisen tunnin kirjat sinne, ja siirtyvät seuraavan tunnin luokkahuoneeseen. (Kaikki ovat varmaan nähneet televisio-ohjelmista miltä nämä koulujen 'locker'-kaapit näyttävät.  Kaappi  on lukollinen, mutta ainakin joissain kouluissa siihen pitää ostaa oma lukko.) Koulupäivä näyttää todellakin minuuttipeliltä, Gahannan high schoolissa kaikki oppitunnit ovat 48 minuuttia. Koulu loppuu 2:50 iltapäivällä.
 
Jotkut oppiaineet vaihtuvat lukukausittain. Esim. Debin mukaan hänen pojallaan on lukujärjestyksessä voimistelu/urheilutunnit (Pe, P. E. , physical education) vain yhdellä lukukaudella. Sen tilalla on jotain muuta toisen puoli vuotta.

Lukujärjestyksessä on joka päivä myös study hall, joka on tunti tietyssä luokkatilassa,  ja sen  aikana voi tehdä esim. kotitehtäviä, lukea kokeisiin tms.

Ruokatunnin pituus on 30 minuuttia. Ruuan voi ostaa ruokalasta, tai tuoda omaat eväät mukanaan. Ja jos jollakulla on maapähkinävoita, se täytyy syödä erillisellä alueella - pähkinäallergian varalta.


Kouluilla on ainakin jonkinasteinen pukeutumiskoodi. Public schooleilla se on vapaampi. Liian lyhyet hameet tai paljastavat asut ovat tavallisesti kiellettyjä.  Joissain kouluissa puututaan myös hiusten väriin, tai jenginvärisiin vaatteisiin Usein yksityiskoulujen  pukeutumissäännöt ovat tiukempia ja määräävät asuksi esim. khakihousut  tai -hameen ja tietyn värisen kauluspaidan.

Kouluvuoden alkamisajat vaihtelevat koulupiireittäin. Kouluvuoden pituus on noin 180 päivää. Syksyllä ei ole syyslomaa, mutta vapaapäiviä ovat mm.Labor Day syyskuussa ja Kiitospäivä. Joululoma alkaa joulukuun 21. päivän paikkeilla ja kestää ainakin tammikuun alkuun. Keväällä on viikon pituinen 'spring break' eli kevätloma, maalis - huhtikuussa. Tänä vuonna osa kouluista aloittaa syyslukukauden tällä viikolla, osa vasta myöhemmin tässä kuussa. Kesäloma alkaa yleensä kesäkuun puolella. Koulupiirit päättävät itse työajoistaan niin että ihan yleistä kaikille samaa kalenteria koko maassa ei ole.

Alla kuvakokoelma eri parista eri koulusta. Osa uudempia, osa vanhoja. Kuitenkin helppo tunnistaa kouluiksi. Osa kuvista on otettu keväällä, kesän aikana koulut ovat täälläkin aika autioita!
Ala-asteen koulu
Lukiorakennusta



Middle School, lähinnä yläaste.




Koulun urheilukenttää. Kouluilla on stadionit, koska joka koululla on ainakin jenkkifutisjoukkue.

Sama koulu kuin ylemmissä kuvissa, kuvat otettu eri päivinä.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti