perjantai 21. elokuuta 2015

Floridan taivasta ja merta



Emme ole juurikaan matkustelleet lomillamme. Yksi syy on lentopelkoni, toinen on koirat. Varsinkin nyt, kun vanhempi on sen verran vanha ja tarvitsee päivittäisiä lääkkeitä ja erikoishoitoa eikä liikkuminen ole helppoa. Yhden loman kuitenkin vietimme Floridassa, siitä on aika ajo yhdeksän vuotta. Silloin koiria oli vain yksi, niin että koira jopa mahtui autoon.

Matkakohde oli Sanibel Island, pieni saari Meksikon lahden puolella Floridan eteläosassa. Siihen päädyimme, koska mieheni oli lomaillut siellä aikanaan perheensä kanssa, ja siellä koirat oli sallittu rannoilla talutushihnoissa.

Menomatkalla yövyimme Atlantassa, tulomatkan ajoimme putkeen.. (lähdimme aamulla yhdeksän maissa ja olimme kotona neljän aikaan seuraavana aamuna.. )

Sanibel on kaunis. Rakennukset eivät saa olla korkeita, eikä merelle saa näkyä esim katuvaloja, koska merikilpikonnat tulevat rannoille pesimään. Emme nähneet kylläkään yhtään. Tulimme huonoon aikaan, oli ´red tide´.. mikä tarkoittaa sitä, että vedessä oli jotain ihme punaista levää, ja rannoilla paljon kuolleita kaloja. Niin että se siitä koiran tuomisesta rannalle..

Turisteja saari on täynnä. Hinnat kalliita, ruokakaupassa nousi hiukset pystyyn kun kaikki maksoi ainakin kaksi kertaa niin paljon kuin Ohiossa. Alligaattoreista varoiteltiin, yhtään sellaistakaan emme onneksi nähneet.

Mäkäraisten tapaisia pienen pieniä polttiaisia oli kamalasti. Kaikki kuistit ja parvekkeet olivat verkkojen takana, muuten ei ulkona voinut istua hämärän tulon jälkeen.

Linnunrata näkyi yöllä mahtavasti, kun ei ollut katuvaloja.  Ja bonuksena yhtenä aamuna kuulin avaruussukkulan sonic boomin, kun se oli laskeutumassa ja palasi ilmakehään siinä Floridan yllä.

Kuvat tässä ovat vain merestä ja taivaasta, vanhalla digikameralla. Loppuosa ottamistamme kuvista on jossain talletettuna, mutta en ole niitä vielä löytänyt. Kuvissa on lähinnä myrskypilviä. Joka päivä oli ukkosmyrsky, illalla tai iltapäivällä, ja muuten oli sitten kaunista ja aurinkoista.

Reissulla tuli opittua yksi asia: Jos asut trooppisen kuumalla/aurinkoisella aueella, ÄLÄ osta mustaa autoa! Meilla musta auto oli OK Ohiossa, Floridassa jo sen ovenkahvassa poltti kätensä!




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti