torstai 27. elokuuta 2015

Costcossa on myös isoja herkkusieniä

Portabella-sienet ovat vieläkin suurempia, lakit kasvavat yli kämmenenkokoisiksi, ja ovat nameja varsinkin grillattuina. Ongelma onkin vain se, että jos niitä laittaa pihvin kaveriksi, kumpaakaan ei jaksa syödä kuin pari puraisua, ja olet jo täynnä!

Ostan niitä kuitenkin ihan lähitulevaisuudessa nin että saan otettua kuvia. Tai mitäpä tiedän, ehkä Suomessakin on jo tällaisia megasieniä. Ei ollut, kun asuin siellä, niin että anteeksi yli 15 vuoden takainen ajatteluni! Olen kuitenkin aina tykännyt sienistä, ja nämä isot herkkusienet, ja varsinkin niiden ruskeat vastineet (joita ostan yleensä, nyt valitsin halvemmat valkoiset sienet) ovat herkullisia! Laitan niitä yleensä pääruuan lisukkeeks. Joko viipaleina pannulla voissa paistettuna, sipulin kera, tai ihan kokonaisina paistettuina, sherryn kanssa kokattuna.

Eilen laiton kastiketta paahdetulle kanalle.. herkkusieniä, juustoa ja kahvikermaa pastan (tai pastan vastikkeen, punaisista linsseistä tehdyn penne-pastan) kanssa. Nami nami!

Kuvassa sieniä ennen puhdistusta.

Viipaleina:


 Kaveriksi silputtua sipulia:


Pastaksi linssipastaa:




Unohdin ottaa kuvan valmiista pastasta ja kastikkeesta. Ehkä ensi kerralla!

2 kommenttia:

  1. Amerikassa taitaa kaikki olla isoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikassa on isoa, Costcossa VIELÄ isompaa! Ainakin pakkauskoot joskus.. Olisi vissiin parempi jos olisi suuri perhe!

      Poista