torstai 3. syyskuuta 2015

Kaupoissa näkyvää: Halloween (Walmartissa)


Little Debbie -merkin amerikkalaisen jalkapallon muotoisia kakkusia.
Back to School -tuotteet alkavat olla poistuneet kaupoista, eli tilaa pitää tehdä seuraavalla myyntikampanjalle. Walmartissa oli jo aika lailla Halloween-tuotteita, ja myös ihan syksyisiä tavaroita ja koriste-esineitä (laitan niistä erillisen postauksen). Ihan Halloween-karkeistakin tulee varmaan useampi postaus kunhan kaupat alkavat olla niitä tulvillaan. Halloween-asuja ei ollut vielä myynnissä, mutta nekin tulevat esille varmaan ihan lähiviikkoina. (Ja veikkaan, että kunhan Walmart sulkee kohta puutarhaosastonsa, myös joulukoristeet putkahtavat hyllyille pikapuoliin.)

Halloween on sitä karkkijuhlaa, eli karkkeja on myynnissä kamalan paljon, ja useat laadut saavat Halloween-teemaisen pakkauksen. Aikaisempina vuosina olen kyllä nähnyt Oreo-keksejä, joiden kuorrotus on ollut valkoisen sijasta oranssia. Nyt silmiin pisti Little Debbie -merkin erikoisleivonnaiset syksyksi: Oli jalkapallon muotoista, lepakon muotoisia, kurpitsapiiraan makuista.. Pääväreinä ovat kuitenkin syksyn oranssi ja keltainen.

Bat Brownies - lepakon muotoisia, ja kurpitsan mallisia kakkusia.

Kurpitsapiiraan makuisia kakkuja







Muropakkauksetkin olivat saaneet kauhukäsittelyn:



Karkkeja kuitenkin myydään enemmän kuin mitään kakkusia. Osa on tuttuja merkkejä ja makuja erilaisessa pakkauksesa. Osa muuttaa muotoaan, esimerkiksi Reeses tekee kurpitsan muotoisia maapahkinävoisuklaita. Kit Katteja on oranssinvärisinä. M & M -karkeilla on valkoisella suklaalla päällystetyt oranssit, valkoiset ja keltaiset versionsa. Tänä vuonna uusi maku (ainakin minulle) nayttää olevan pecan pie, eli pekaanipähkinäpiiras. Pusseittain myytäviä irtokarkkeja ovat esimerkiksi candy corn. Ne ovat aika lailla pelkkää sokeria, ja niiden on tarkoitus näyttää maissinjyviltä. hampaat putoaa kun ajattelenkin niitä..










Candy Corn



Reeses Peanut Butter Cup vaihtuu muodoltaa kurpitsaksi.



Isot karkkipussit ovat suosittuja. Usein niissä on iso valikoima kääreessä olevia karkkeja, eri laatuja, ja pussi on asianmukaisesti koristeltu. Näistä on sitten hyvä tarjota Halloween-iltana lapsille karkkia. Halloweenin aikaan myynnissä on niin verisiä ruumiinosia kuin Zombien ruokaakin. Suklaiset silmämunat muuten ovat tosi hyvää suklaata. Varsinkin ne karamellillä täytetyt. En vain koskaan muista minkävärinen silmä on kyseessä...

Tässä nyt kuvia tästä ensimmäisestä kohtaamisesta Halloweenkarkkien kanssa tänä vuonna. Lisää tulee varmasti lähiaikoina!



Ainakin verisiä sormia on myynnissä

Zombiet tykäävät silmämunista.. tai suklaasta.

Vielä parempaa zombien ruokaa: suklaa-aivoja, -sydämiä ja -jalkoja, täytettynä karamelliverellä.


2 kommenttia:

  1. Monesko päivä lokakuuta Halloween on siellä? Täällä on lauantaina 31.10.2015

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virallisesti se on aina tuo 31. päivä. Joinakin vuosina kuitenkin 'Beggar's Night', eli ilta, jolloin karkinkerääjät kiertelevät taloja, on ollut eri iltana. Syynä oli joskus se, että aikuiset halusivat omat pippalot halloweenina eivätkä halunneet olla karkkeja jakamassatai ajamassa lapsia ympäriinsä.

      Ainakin viime vuosina kuitenkin taitaa olla, että Beggar's Night on itse halloweeninä, eli siis 31. päivä. Mutta tarkistan asian joka vuosi, kaupunginosat yleensä tiedottavat asiasta sanomalehdissä ja niitten verkkoversioissa.

      Poista