sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Täytettyjä herkkusienenlakkeja


Olin ostanut Costcosta ison pakkauksen herkkusieniä, ja päätin päästä helpolla ja tehdä niistä lämpimän alkupalan/lounaan. Niistä tuli loppujenlopuksi koko lounas, koska niitä oli paljon ja maistuivat hyviltä.

Jokaiseen lakkiin laitetaan ensin pieni loraus Worchestershire-kastiketta, ehkä puoli teelusikallista. Sitten lakkeihin ripotellaan maku(yrtti)suolaa. Itse käytän kreikkalaista makusuolaa (Cavender's All Purpose Greek Seasoning). Resepti on anoppini, ja mieheni on siihen hyvin tykästynyt. Niin että Cavendersia pitää laittaa. Katsoin sen ainesosia, ja siinä on suolaa, pippuria, oreganoa, persiljaa, valkosipuli- ja sipulijauhetta ja viisi salaista ainesosaa. Mutta siis yrttisuolaa. 


Sitten lakkeihin vain lusikallinen tuorejuustoa peittämään kolo. Käytän Philadelphia-juustoa. Tähän annokseen meni koko pala, mutta sieniä oli paljon ja ne olivat isoja. Juuston päälle pitäisi vielä laittaa ripaus sitä kreikkalaista suolaa, mutta unohdin sen. On aika pitkä siitä, kun viimeksi laitoin näitä.

Lakeissa on jo kreikkalaista maustetta ja Worchestershire-kastiketta, nyt juustoa päälle.

Valmiina uunia varten.

Uuniin 350 F eli 175 C, näitten kanssa meni 25 minuuttia, mutta ovat kamalan isoja. Pienemmille riittää 15 - 20 minuuttia. Kun sienet alkavat olla kypsiä, ne vähän lätsähtävät ja astiaan alkaa ilmestyä nestettä. Samoin juusto alkaa vähän ruskistua päältä. Itse ehkä paistan niitävähän liian kauan, mutta tykkään että sieni on kokonaan kypsä.

Poista ne vuuasta varovaisest i isolla lusikalla. Maistuvat kivasti lämpiminä alkupaloina. Perinteisesti anoppi tarjoaa näitä lounaaksi Kiitospäivänä, kun edessä on iso illallinen niin että lounaan pitää olla kevyehkö.

Olen joskus tehnyt erilaisia vaihtoehtoja maustamalla tuorejuuston mm. valkosipulilla, mutta mies tykkää näistä paremmin. Anoppi kyllä tekee kamalan namia ruokaa muutenkin.. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti