tiistai 22. syyskuuta 2015

Esimakua: Hocking Hills ja The Wilds

Tällä viikolla mieheni on siis lomalla, jonka vietämme 'staycation' -tyyliin, eli emme lähde kotoa päiväretkiä kauemmaksi. Päiväratkiä olemme tehneet jo kaksi, vaikka viikko on vasta alussaan!

Kummallakin reissulla on tullut otettua PALJON kuvia, mutta kumpikin paikka on ollut kuvaamisen arvoinen. Ensin sunnuntaina vierailimme Hocking Hillsin luonnonpuistossa, joka on vähän vajaan puolentoista tunnin päässä Columbuksesta. Alueella on upeita kallioseiniä ja valtavia luolia.  Kuva yhdestä kallioseinästä. Säästän upeimmat kuvat varsinaisiin juttuihin + ja kuvien lataaminen kestää aikansa niin että juttuja alkaa varmaan tulla vasta ensi viikolla. Mutta laitan tänne pieniä teasereita!



Toinen vierailun kohde oli The Wilds, joka on valtavan kokoinen villieläinpuisto reilun puolentoista tunnin päässä Columbuksesta.  Eläimet (paitsi petoeläimet, joille on oma piemepi alueensa) laiduntavat vapaasti ja reilun kahden tunnin bussikierros vie alueen ympäri. Meillä oli hyvä tuuri, suuri osa eläimistä oli syömässä ihan tien vieressä niin että niistä sai hyviä kuvia. Kuvassa Sichuan Takin -nimisiä elukoita (härkägemssi), alunperin Kiinasta.


Lisää juttua molemmista alueista sekä kuvia siis ehkä ensi viikolla, riippuen tilasta perjantaina tapahtuvan (ehkä!) viisaudenhampaanpoiston jälkeen.


Kiinnostuneille englanninkielen taitajille linkit ko. paikkoihin:

https://thewilds.columbuszoo.org/

http://www.hockinghills.com/   ja http://www.thehockinghills.org/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti