sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Pähkinäkastiketta



Kerran, pari kuukaudessa laitan thairuokaa, yleensä 'kanaa satay', minun tavallani.  Sen kaveriksi ostan yleensä pähkinäkastiketta. Suosikkini on Thai Kitchen -merkin kastike. 


Nyt kuitenkin, kun minulla on Blenctecin Twister Jar -kulho, ajattelin kokeilla kotitekoista. Netissä oli paljon reseptejä. Useissa oli ainesosana soijakastike, ja yritinkin aikaisemmin yhtä noista resepteistä. Maku ei kuitenkaan ollut kovin mieleinen. Niinpä katsoin ainekset Thai Kitchen -purkista, ja ajattelin ihan kokeilla sekoitella niitä sopivasti. Avuksi printtasin myös samantapaiset ainesosat omaavan verkkoversion, ja sitten alkoi sekoittelu



Cashewpähkinät sopivat tähän kivasti. Niitä minulla on paljon, ja maku on miedompi kuin maapähkinöissä. Näytti siltä, että pähkinöiden lisäksi tarvisin kookosmaitoa, tamarindihedelmäuutetta (huh, hapanta, varovasti!!), tuoretta inkivääriä, sambal olek -chilikastiketta, ruokosokeria, sitruunaruohoa, tuoretta valkosipulia ja suolaa. Purkin mukaan aineksia haudutetaan liedellä, mutta tein nyt ihan kokeeksi pikaversion, ilman erillistä kypsentämistä.




Jauhoin suolattomat paahdetutu cashewpähkinät aika karkeaksi tahnaksi. Lisäsin siihen kookosmaitoa ja sekoitin tasaiseksi.


Sitten lisäsin muita ainesosia, sitruunaruohoa (lemongrass) minulla oli jääkaapissa tuubi. Tätä olen käyttänyt mm. vihreän thaicurryn valmistuksessa.



Lopputulos ei ollut pahakaan. Tamarindiuutetta piti lisätä ihan varovasti, se on pahuksen hapanta (sen  voi korvata limettimehulla ja pienellä määrällä sokeria, jos kaupoista ei löydy). Tuoretta valkosipulirouhetta laitoin aika reippaasti. Tulos on varmaan parempi, jos tosiaan haudutan kaiken lämmöllä ja annan kypsyä. tein nyt kuitenkiin vain sen verran pienen määrän, että en viitsinyt alkaa hauduttaa sitä kattilassa.

Ensi kerralla avaan Thai Kitchenin version, ja maistelen sitä samalla. Maun pitäisi olla mieto, eikä tulinen, vähän makeahkokin. En vain saanut sitä ihan mieleen, kun valmistin kastikettani. Ja ensi kerralla teen isomman määrän ja ja haudutan sitä kunnolla.  

Kiva kokeilu joka tapauksessa. Maistui ihan hyvältä satayn kanssa, vaikka ulkonäkö alakuvassa ei päätä huimaa. Unohdin ottaa kuvan, kun kastike oli nätisti tarjoiluastiassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti