torstai 28. heinäkuuta 2016

Nicon viikkokuulumiset



Viime viikolla emme käyneet punnituksella, kun talossa kävi hälytysjärjestelmän korjaajaa, putkimiestä, ja muita juttuja. Eilen kuitenkin ehdin taas käydä eläinlääkäriasemalla, ja painoa on nyt 50,3 paunaa, eli melkein 23 kiloa! Potra poika, kokoa on nyt noin puolet Susin parhaitten päivien painosta. Nicosta tulee varmaan tosissaan iso. 

Kyselin samalla vierailulla vähän tietoja maitohampaitten/pysyvien hampaitten tilasta. Edellisestä pennusta kotona on aikaa jo oli 8 vuotta, enkä enää muistanut mikä on normaalia. Nicolla etuhampaista on osa nyt vaihtunut pysyviin hampaisiin. Osassa rivistöä hampaita on kuitenkin kahdessa kerroksessa, kun maitohammas ei ole vielä irronnut. Se näytti sen verran hurjalta, että kysyin onko aihetta huoleen. 

Mutta kuulemma ei, varsinkin etuhampaat vaihtuvat itsekseen, ja asettuvat ihan nättiin riviin. Toivon, että näin tapahtuu. Tiirailen kyllä suuhun, mutta kovin paljon en sinne pysty katsomaan, sen verran rajua vastustus on. Toivottavasti hampaitten irtoilun jälkeen voimme kuitenkin aloittaa jokapäiväisen hampaitten harjaamisen, ja purukalusto pysyy terveenä ja kauniina.

Kuvissa herra on kömpinyt vierelleni sohvalle, ja välillä nojailee läppäriin turhankin läheisesti. Ja en malttanut olla taas vilkaisematta etuhampaita. Sain jopa muutaman kuvan. Yhdessä näkyy ne päällekkäiset etuhampaat. Auts. Tämän jälkeen sain taas osakseni kunnon mulkoilua.











Auts.. toivottavasti tuo maitohammas irtoaa pikapuoliin itsekseen!




4 kommenttia:

  1. Mä kehitin kuule Aapon hampaista kauheen ongelman :D Millon ne oli menossa vinoon, ne ei irtoo ja kurkin ku hullu suuhun kaiken aikaa, mutta ne asettu kauniisti ja mikään ei oo vinossa, kauniit hampaat tuli :) Mä ku reenaan näyttelyjä varten suuhun katsomista niin namipala leuan alla ja huulii ensin ylös ja makupala suuhun siitä se lähtee ja nyt Aapo antaa helposti tuomarinkin kattoo suuhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Enköhän tässä rauhoitu, aikaisempien koirien hampaat olivat OK, vaikka pentuna Kimillä oli tosi terävä kulmahammas, ja silloinen lekuri vakuutti, että tarvitaan leikkausta.. Mutta varsinainen hammas oli OK, ja sekä Kimillä että Susilla oli kauniit hampaat nuorena!

      Poista
  2. Ps noi sivuhampaat mua mietitytti eniten ku ne oli vinossa
    mutta viisaat sano että ku leuka kasvaa niin hampaat asettuu :) Kaiken voi
    unohtaa meikäläinen parissa vuodessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuhan maltaiisin antaa kaiken vaan kasvaa! Tuo makupala idea yllä on hyvä, auttaa varmaan. Eläinlääkäriasemalla myös sanoivat, että laita koirien hammastahnaa puruluihin, niin tottuvat jo makuun.

      Yritän vain olla kunnon koiramami. En tehnyt parasta mahdollista juttua Susin kanssa, ja oli ongelmia. Kimi sentään sai harjatut hampaat, ei vain kulta elänyt kovin kauan.

      Poista