keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Laulukaskaan kuori



Tänä vuonna Ohion itäisemmissä osissa on ollut paljon laulukaskaita, nimenomaan niitä harvinaisempia, joka 17. vuosi ilmaantuvia.  Nico oli kuitenkin vielä sen verran pieni, että emme jättäneet sitä yksin kotiin ja lähteneet kaskasjahtiin, olisi kuitenkin pitänyt ajaa parin tunnin päähän ja takaisin. Ja Nico kärsii matkapahoinvoinnista. Jokusen vuoden päästä kuitenkin ihan Columbuksen alueella pitäisi ilmaantua noita 17-vuotisöttiäisiä. Muistan niitten määrän täällä oloni alkuvaiheista, ja aika uskomattomalta se näyttää.

Ihan tavallisia laulukaskaita täällä on joka kesä. Vielä niitten laulua ei ole puista kuulunut,  mutta ne ovat tulossa. Nymfit ilmestyvät maan sisästä, ja sitten jättävät jälkeensä kuoren, kun ne muuttuvat aikuisiksi. Yksi jätti komean kitiinikuoren takapihan kasviaidan tolppaan.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti