maanantai 5. joulukuuta 2016

Pojat peuhaamassa pihalla



Koirat senkun jaksavat peuhata. Näyttää siltä, että vieläkin kyse on ihan siitä kumpi on se pomo. Tämä menee leikin varjolla, eli tosissaan kumpikaan ei yritä purra, vaikka meno näyttää joskus aika hurjalta.

 Pihalla juostaan, pompitaan ja jahdataan toisiaan. Nico on nyt tässä alkanut olla se pomompi osapuoli. Välillä pitää jo komentaa, että jättäisi Tinyn jo rauhaan. 

Kuvat ja videot ovat toissa- ja viimeviikolta, tällä viikolla meno on ollut vähän rauhallisempaa. Mikä on helpotus, koska piha on mutainen, niinpä koko alakerta on ollut täynnä mutaisia tassunjälkiä. Tässä ei ole auttaneet erikoismatotkaan. Niiden pitäisi imaista muta ja kosteus pois kunhan päälle astuu, mutta kissan viikset! No, jossain välissä maa toivottavasti jäätyy...


 Kuvissa ja vieolla Nico on se vähän suurempi otus. Nicon häntä on paksumpi ja ihan musta. Nicon selkä on myös ihan pikimusta, samoin myös kuono.

Videot ovat kuvien jälkeen jutun lopussa.





















Ja videot. Kahdella ensimmäisellä  Tiny on vielä se, joka jahtaa Nicoa. Nämä taitaa olla otettu pari viikkoa sitten:




Kolmennessa juostaan vähemmän, mutta kaulaillaan enemmän. Minulla on pahuksen söpöt koirat!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti