Olen pitänyt taukoa tässä viime viikon, ja saa nähdä meneekö tämäkin viikko vielä tauon merkeissä.
Nicon kanssa sujuu oikein hyvin. Miekkonen kasvaa, ja pysyviä hampaita on tullut roppakaupalla. Parhaillaan puhkeamassa ovat suuret kulmahampaat. Alaleuassa ne ovat jo näkösällä, yläleuassa pilkottavat ikenen alta.
Postausten paussiin ei ole ihan yhtä syytä. Postaan paljon, kun olen energinen ja oikein hyvällä tuulella. Jotenkin se heinäkuinen salamanisku heitti raiteiltaan, ja sitten on ollut huolia muun muassa Suomessa asuvan aika iäkkään äitini terveydentilasta. Salamaniskun jälkiselvittelykin on vieläkin kesken, ja pari lisäongelmaa ilmaantui viime viikolla.
Uusille tai satunnaisille lukijoille: alla oleva vaahtoaminen ei koske teitä. Se ei koske suurinta osaa lukijoista, ihan vain muutamaa mätäspäätä, jotka jaksavat vattuilla.
Kirjoittelen lisää kunhan piristyn. Ja siis sille/niille Seiskan p***apäille, jotka jaksavat huudella siellä, ja välillä täällä blogspotissa, että mene töihin, olet masentunut, olet lokki, blaa, blaa, blaa.. Ensinnäkin, töitä olen tehnyt 15-vuotiaasta asti. Joka kesä olin kesätöissä läpi koulu- ja opiskeluajan, aina gradun tekoon asti. Siinä vaiheessa tein töitä opiskelun lomassa, kun tarjolla oli sijaisuuksia. Isäni kuoli, kun olin lukion viimeisellä luokalla, ja äitini oli kotiäiti. Eli sen jälkeen rahat menivät vieläkin tiukemmalle, ja itse rahoitin korkeakouluopintoni ja elämäni myöhemmin. Vanhempien rahoilla en ole aikuisena elänyt. Valmistumisen jälkeen tein sijaisuuksia, kunnes sain pysyvän pestin. Ja säästin paljon. En käynyt ulkona, en huvitellut, söin halvalla. Säästin, matkustin kesällä, elin halvalla, ja talvet säästin.
Ja jos juttuni eivät kiinnosta, mitä hemmettiä varten niitä luet? Vai luetko kaikki lehtijutut ja katsot kaikki TV-ohjelmat, ja sitten soittelet perään että olipa pahuksen tylsä ohjelma tai juttu? Jos oma elämä on raskasta, tekeekö se olon paremmaksi, että tulet aiheuttamaan pahaa mieltä muille? Se, että en ole töissä kodin ulkopuolella ei tarkoita sitä, että en tee kotitöitä ja makaan vaan velttona ja olen verkossa koko päivän!
Kun muutin Yhdysvaltoihin, mieheni oli etsimässä ensimmäistä pysyvää työpaikkaa yliopiston jälkeen. Eli en muuttanut tänne vanhemman, rikkaan miehen perään (mieheni on minua nuorempi). Kun hän sain töitä, ja itse olin kesken viisumikäsittelyn, päätimme, että en mene töihin, kun oli tarkoitus perustaa perhe. Mutta aina ei kaikki onnistu, ja lapsia ei meille suotu. Ja menin täällä töihin ensimmäisen keskenmenoni jälkeen. En koulutustani vastaavaan paikkaan, kun täällä en halua olla opettaja. Joo joo, on kouluampumisia, täällä opettajia ei arvosteta kuin Suomessa, kesältä ei saisi palkkaa, ja ennenkaikkea pitäisi kai mennä collegeen hakemaan täällä tarvittava opetuslupa.
Anyway, töissä olin useamman vuoden, kunnes piti jäädä kotiin hoitamaan koiria, varsinkin kun Susi, vanhempi koira, ei enää pystynyt menemään takapihalle, ja hän halusi usein ulos aamukahden - kolmen aikaan. Ja korttelia kierrettiin, hitaasti keskellä yötä. Ja omakotitalossa on aina kotitöitä, ja hoidan kaiken minkä pystyn. Ja jos en pysty, tilaan ammattilaiset avuksi. Mutta pidän huolen kodistani. Teen kotiruokaa. Lenkkeilen koiran kanssa.
Koirieni takia olisin tehnyt mitä tahansa. Ne ovat lapsiani, ja menetin sekä Kimin että Susin muutaman kuukauden välein. Nico on nyt ihana, ja alkaa pikku hiljaa olla myös rakas. Mutta suru Susista ja Kimistä ei ole vielä kadonnut. Ja jos et ymmärrä, miten joku suree eläinten perään, olen surullinen puolestasi. Koirat ovat olleet ihania, ja rakastan ja rakastin niitä kamalasti. Ja jos et ymmärrä, anna minun surra rauhassa. En tarvitse ikäviä kommentteja. Ja jos olen surullinen, se ei tarkoita sitä, että minulla on mielenterveysongelmia ja minun pitäisi mennä töihin.
OK trolli, onnistuit saamaan minulta reaktion ja vastauksen. Mutta tämä on viimeinen kerta. Jos trollailet vielä Seiskan juttuihini, blokkaan sinut kertaheitolla. Jos jätät ilkeitä kommentteja blogspotiin, vaihdan asetukset ja poistan kommentit ennen kuin ne julkaistaan.
Muut lukijat: kiitos kommenteista ja kysymyksistä. Vastaan mielelläni, ja olen iloinen, että käytte lukemassa. Anteeksi tämä vaahtoaminen, mutta joskus vain mitta tulee täyteen. varsinkin, kun mielessä on paljon, ja on huolia.
