Pitkä tauko, ja sen syy

Blogien postaus on jäänyt vähille viimeisen vuoden, ehkä parin aikana.

Blogeissa en puhu perheestäni, en mieheni perheestä, enkä kenenkään suvusta. Koirat ovat ainoat perheenjäsenet, jotka saavat palstatilaa omien juttujeni ohessa. Miehen mainitsen aina joskus. En kerro muuta, en aikaisemmin, enkä tulevaisuudessa.

Äitini sairasti dementiaa.  Se alkoi varmaan jo kymmenen vuotta sitten. Viisi -  kolme viimeistä vuotta olivat erityisen rankkoja sen takia, niin hänelle kuin minulle.

Tänä keväänä äitini terveydentila heikkeni paljon, ja hän kuoli loppukeväästä.

Surutyöni on vielä kovasti kesken. Aikanaan palaan kirjoittamaan blogia. En vielä. Instagrammiin pystyn postaamaan koirien kuvia, mutta tekstiä en vielä pysty tuottamaan. Suru on suuri.

Jos käyt lukemassa tämän, kiitos kun et ole unohtanut.

Ja äidistäni en kerro tämän enempää, en blogeissa, en kommenteissa. Rakastin häntä paljon, se on riittävä tieto. Isäni kuoli kun olin lukiossa, eikä minulla ole sisaruksia. Nyt tuntuu, että kaikki linkit Suomeen ovat murtumassa. Siellä on vielä ystäviä, mutta kotikaupungissani ei ole enää ketään. 

Tauko siis jatkuu blogin osalta, koirakuvia on Instagrammissa.

Kiitos,

- Mia

Pikku kevennys!

Hah haa, suomalaiset nimet ja CNN! 

Yhtenä päivänä laitoin CNN:n hakusanaksi 'Oulu', ja löysin videopätkän, joka liittyy Oulun uusiin terveydenhuoltotutkimuksiin.

CNN:llä oli selvästi pikkaisen vaikeuksia yhden videolla esiintyvän henkilön sukunimen tavaamisessa! Perkuleen äät ja ööt...

(Verkon kautta piti katsoa, että mikä se oikea sukunimi nyt olikaan: Alalääkkölä.)

Way to Go CNN:

ÄLÄÄKÖÖLÄ! Hahhahahahhahahahhahahahahahh! Päiväni oli pelastettu! :)

https://www.cnn.com/videos/world/2016/02/12/digital-state-finland-new-technologies-pkg.cnn

Ja hengissä ollaan vieläkin!

Helmikuu on tässä vierähtänyt  hitaasti. Olen postannut kyllä koirien kuvia Instagrammiin, ainakin alkukuukaudesta. 

Mies oli työmatkalla kuun alussa, onneksi poissa alle viikon. Mutta oli ikävä, ja koska olen hillittömän lentopelkoinen, myös huoli. Matka sujui hyvin, nyt mies kotona eikä toivottavasti lentomatkustele  lähitulevaisuudessa.

Takapiha on mutavellinä.. Yritän tässä miettiä, miten sinne saisi kesäksi ruohoa. Ostin lisää verkkoaitaa, ja yritän jakaa pihan osiin, joihin kyvän ruohoa ja koirat eivät pääse kunhan kasvukausi alkaa.

Westerville joutui uutisten otsikkoihin, kun 911-puheluun vastanneet kaksi poliisia ammuttin pari viikkoa sitten. Westerville on oma kaupunkinsa,, mutta myös osa suur-Columbusta. Miehen työpaikka on Westervillessä.  Muistokulkueet ja hautajaiset olivat uutisissa pitkään, ja jopa Suomen Ilta-Lehti tai Ilta-Sanomat uutisoivat asiasta, tosin sen/niiden kommentit olivat suomalaisten tyyliin ja osa täysin asiattomia.

Pari päivää tämän jälkeen sitten tapahtui taas, nyt Floridassa, kamala kouluammuskelu.. Kun olin töissä, yksi työkaverini kysyi (kun kuuli, että olen  ammatiltani opettaja) miksi en tee opetustöitä koulussa. Yksi syistäni oli juuri turvallisuus.. Nyt en täällä menisi kouluun opettamaan.. huokaus.. Rakastin opettajana olemista, mutta ei nyt, ei täällä....

Viime yönä ole lämmintä, ja nukuin ikkuna auki. Aamuviideltä heräsin, kun kuulin 'bang bang bang bang bang bang  bang'- äänen.. Siinä unissani ajattelin, että tuo saattaa olla ampumista (en ole onneksi ikinä kuullut ampumista lähietäisyydeltä). Ja aamulla luin paikallisuutistä, että parin kilometrin päässä jotakuta oli ammuttu päähän, 6 - 7 kertaa naapureiden mukaan,  kotiintunkeutumisen jälkeen, juuri aamuviiden jälkeen. Eli kuulin juuri ne laukaukset.. Ei ihan lähellä siis,  mutta silta karmaisevaa..

Jospa maaliskuu on parempi... Joooo, ja nyt en edes löydä kuvia postattavaksi, kun on tämä uudempi läppäri..


Hold on..

Rukoilijasirkka ja muutama muu viime kesän öttiäinen

Lisää kuvia kesältä 2017. Kivoin ötökkä oli rukoilijasirkka. Olin nähnyt näitä aina muutaman vuoden välein. Aika pieniä, ja yleensä kirkkaan vihreitä.

Tämäkin kaveri oli suht' pieni, mutta enemmänkin ruskea kuin vihreä. Se istui melkein takaoven kahvalla, niinpä pidättelin sitä vähän pitempään ja otin kuvia. Ja kuvista ei tullut hyviä, sillä tämä tyyppi ei halunnut pysyä paikallaan!

Mutta silti hei!!!! Pidin kädelläni rukoilijasirkkaa! Jonka löysin  takapihaltani! Tai siis takaovestani!  Ja no worries, päästin kaverin vapaaksi  kuvaussession jälkeen.

Kuvat eivät oikein  tarkentuneet, pahuksen yksikäsikuvaus...

Sirkka katoaa aika hyvin lehtien sekaan.

Muutama hyvin lyhyt video:

Muutama muu öttiäinen: Laulaukaskaitten kuoria puissa. Näitä näkyy aina kesäisin. Jos tai kun harvinaisemman vuosikerrat kuoriutuvat, koteloita on sadoitttain

Tässä joku kiva toukka. Ei aavistustakaan, mitä tästä tulee.

Ja nätti kovakuoriainen. Yleensä Nätti = Tuhoisa, and then some.. Mutta tästäkään en tiedä enempää... LISÄYS: Verkosta löytyi nimi: spotted cucumber beetle. Hah! Tuholainen! Major agricultural pest, sanoo Wikipedia. Tuhoaa mm. kurkkuja (nimensä mukaisesti), soijapapuja, puuvillaa ja papuja. Ja toukat tuhoavat maissin juuria. Että silla lailla.

Valkonaamainen ampiainen (kesä 2017)

Ihan aluksi mainittakoon,  että kammoksun ampiaisia ihan kamalasti. Joskus pahoissa painajaisunissa olen ampiaisten piirittämä, ja yritän napata niitä iholtani pois ennen kuin ne pistävät. Samassa sarjassa putoilevien hampaitten ja vessaunien kanssa.. ei kiva. Liekö trauma tullut lapsuudesta, kun jouduin pari kertaa ampiaisen pistämäksi.

Ensimmäinen kerta oli pelkää kakaran tyhmyyttä. Talonyhtiön autokatoksessa oli kavereitten mukaan ampiaispesä. Kolossa ylhäällä katon rajassa. Kaverini kanssa menimme katsastamaan tilannetta koleahkona sadepäivänä. Ampiaisia ei näkynyt. Reippaana tyttönä sitten päätin, että tämä pitää ihan varmistaa. Aloin heitellä pikkukiviä kohti katonrajan koloa. Putoavien kivien joukossa sitten sitten laskeutui myös yksi väjemmän kohmeinen ja hemmetin vihainen amppari. Totta kai iskeytyi otsaan, ja sattui hemmetisti! Sitten taas vollotuksen kanssa kotiin!

(Ehkä nykypäivän äideillä on vähemmän huolia onnettomuusaltisten lasten kanssa. Omassa lapsuudessani joka välissä tuntui, että joku kaahasi kotiinsa valtavan parun kanssa.. milloin oli tullut pallo naamaan nelimaalissa tai kiikkukissa pelatessa. Milloin pyörällä kolaroitiin ja kaaduttiin, ja kämmeniin ja sääriin saatiin kunnon asfaltti-ihottuma. Tai hypittiin autotallien katoilta, tai takapihan aidoilta, ja keväisin umplahdettiin sulamislammikoihin melkein vyötäröä myöten.. )

Toinen pisto sattui ihan kun otin käteen takapihalla kasvavan männyn kävyn, ja kännyssä oli näköjään istuskellut ampiainen. Ja sitten taas pistettiin. Olen sen verran vanhempi, että sisään ei sentään menty huudon kanssa.

Kimalaisia en pelkää, ja niiden pisto ei edes satu  Eikä  minua ole koskaan pistänyt mehiläinen. Mutta ampiaiset ovat siis näitä painajaisunien otuksia... Jos yksikin pääsee sisälle, iskee paniikki, ja pitää nolosti huutaa mies apuun..

Anyway, täällä on ihan tavallisen suomalaisen ampiaisen kokoisia ja näköisiä ampiaisia. Ja sitten aina välillä pihalle tulee näitä valkonaamaisia kavereita. Internetin mukaan nimi on 'white-faced hornet' tai 'bald-faced hornet' ) (Dolichovespula maculata). Eli siis joku valkonaama-ampiainen tai -herhiläinen.

Nämä ovat isompia kuin tavalliset ampiaiset. En aio odottaa pistämiseksi tulemista, eli en tiedä ovatko kivuliaampia (ja varmaan ovat!) Otan hatkat heti kun näen. Tämän yhden yksilön uskalsin kuvata, kun se oli kolibrin automaatilla. 

Mutta heipparallaa, lähelle en mene!

Matkijapeukaloinen talvella (Carolina Wren)

Loppuvuosi 2017 ja alkuvuosi 2018 ovat ollet kylmää ja lumista aikaa. Aloitin lintusten talviruokinnan, kun lumisateet alkoivat. Näyttää, että sitä pitää myös jatkaa vielä jonkun aikaa. 

Pihalle ovat saapuneet kaikki tutut vierailijat: varpuset, tummajunkot, kardinaalit,  sininärhet ja  kottaraiset. Mukaan mahtuu myös muutama tiainen, pähkinänakkeli ja tikkoja. Oravia perkuleita ei ole onneksi vielä näkynyt, mutta eivätköhän nekin kohta ilmesty! Pupuja on myös pihalla käynyt, aamuisin on näkynyt jälkiä   hangessa.

Naapurustossa kävellessä olen nähnyt aina silloin tällöin matkijapeukaloisia, mutta takapihalla niitä ei ole näkynyt tätä aikaisemmin. Ilokseni tiistaiaamuna kuitenkin spottasin yhden lintulaudalla! Tiesin, että näitten lintujen englanninkielinen nimi on 'wren' (somethingsomething), ja vasta Wikipediasta löysin suomalaisen nimen eli peukaloinen. Ihan varpusen kokoisia nämä ovat.

Kuvat eivät ole kovin hyviä, koska koko ruokinta-alue on varjossa iltapäivään asti. Samaten tipu ei halunnut pysyä paikallaan kovin pitkään. Onneksi se löysi siemenkakun, ja päätti pysyä sen kimpussa. Kuvia on myös vähän hankala ottaa, koska lintujen ruoka-alue on nyt ihan talon sivulla erillään koirien alueesta.

Nätti lintu, ruskean eri sävyjä ja kivat raidoitukset siipi- ja pyrstösulissa (eivät kyllä juuri kuvissa erotu). Verkosta varmasti löytyy paljon kuvia, jos hakusanaksi laittaa Carolina Wren.