Tiny - meidän bonuskoira!

Tiny, my Tiny..  Nico tuli meille pentuna, eli hänestä on enemmän kuvia, varsinkin pentukuvia. Tiny on meidän 'bonus puppy'! Aioimme hankkia Nicolle kaverin seuraavana kesänä (siis kesällä 2017, Nico syntyi maaliskuussa 2016), mutta saimmekin Tinyn loppuvuodesta 2016. Tinyn virallinen nimi oli Titus, mutta silloin meistä Tiny oli sopivampi nimi (Tiny näytti alkuun paljon pienemmältä kuin Nico, nimeksi siis Tiny  eli 'pikkuruinen' )

Tinyn edellinen omistajaperhe erosi. Koira oli miehen, mutta hän ei voinut ottaa sitä uuteen asuntoon, ja vaimo ei sitten halunnut koiraa, Onneksi tämän vaimon tuttava otti meihin yhteyttä ja kysyi haluaisimmeko antaa kodin Tinylle. Muuten koira menisi koiratarhaan, ja sitten ties minne ja kenen haltuun.

Eka tapaamisella ihastuimme, Tiny oli energinen ja ennen kaikkea iloinen ja rakasti ihmisiä ja hellyyttä. Ja saimme hänet mukaan kotiin  heti samalla matkalla, eli hänestä haluttiin eroon mahdollisimman nopeasti (ja ymmärrän kyllä. Vaimo ei halunnut koiraa, ja koira tuli perheeseen samaan aikaan kuin uusi vauva. Ja sitten vaimon olisi pitänyt pitää huolta vauvasta ja isosta koirasta, kun mies ei ottanut koiraa mukanaan).

Tänne saapuessaan Tinyllä oli  korvatulehdus molemmissa korvissa, rokotukset  yli  puoli vuotta myöhässä, ylipitkät kynnet  ja loputon halu olla rakastettu! Ensimmäisenä iltana Tiny haali kaikki löytämänsä koiralelut  patjalleen, ja makasi niitten päällä. Päässä pyöri selvästi 'leluja, leluja, ja minä saan leikkiä kaikilla!'

Veimme Tinyn ihan heti eläinlääkäriin,  ensinnäkin kastroitavaksi (Nicon kastroimme vasta myöhemmin, ja kaksi alfaurosta hormoneineen olisi ollut aika paljon tässä vaiheessa), rokotukset hoidettiin kuntoon ja korvatulehdukseen saatiin antibiootit.

Oli kiva tunne, kun menin hakemaan Tinyä eläinlääkäristä toimenpiteen jälkeen, ja heti kun koira näki minut, hän alkoi heiluttaa häntää ja hymyillä. Ihan kuin sanoisi  'Hei, tunnen tämän ihmisen! Tässä on minun uusi mami!'

Alkuun 'veljeksillä'  oli vakavampaakin toraa, mutta nykyisin he tulevat hyvin toimeen. Leikkivät, painivat ja sitten nuolevat toisiaan, eikä enää ole varsimaisia tappeluita.

Tiny on varsinainen 'cuddler', eli rakastaa vain olla tiiviisti kyljessä, vierellä, lähellä. Kynsien leikkaus on vieläkin pelottavaa. Entiset omistajat kuulemma veivät hänet Petco'on kynsien leikkaukselle, ja siellä taisi sattua jotain pelottavaa. Vielä nytkin, parin vuoden jälkeen Tiny on pelokas. Antaa minun leikata kynnet, mutta pelkää, pelkää, pelkää. Ilme on aina niin pelokas, vaikka olen varovainen enkä satuta.

Luulen kuitenkin, että Tiny on täällä onnellinen. Saa astua matoille, on leluja, pelikaveriveli, ei tarvitse olla ulkona sateella, ei korvatulehdusta ja rontti nukkuu sängyssä (ja potkii minut aina hereille, kun venyttelee keskellä yötä). Ja puolustaa kotia vimmatusti. Oli kyseessä sitten takapihan kaniini, naapurin haukkuva koira, jäätelöauto, paloauto postiauto tai ihan vain naapurin lapset, vimmattu haukkuminen alkaa (sitä tässä treenataan vähemmäksi). Mutta tiedän, että olemme turvassa jos kaniinien invaasio alkaa!

Valokuvissa usein Tiny on vain pelokkaan näköinen. Onneksi tässä olen saanut muutaman otoksen, joissa näkyy iloinen, onnellinen koira - varsinkin kaksi alinta!

Love you, Tiny!

Nicon kuulumisia

 

Aioin kyllä tässä postata enemmänkin uusia juttuja- lähinnä uppopaistamisesta (ostin table top deep fryerin, eli siis . pienen pöytämallisen uppopaistimen?).  Mutta siitä tulee juttua joskus myöhemmin.

Nicolla on siis todettu epilepsia, ja kohtauksia on tullut harmittavan paljon. Yksikin kohtaus on ollut pelottava. Ja pahaa, ja pelottavaa ovat nämä Nicon kärsimät cluster-kohtaukset, eli yhden kohtauksen jälkeen toinen on seurannut aika pian (pahimmillaan joka 10 minuutin välein), pahimmillaan 7 kohtausta peräjälkeen. 

Nicoa on kuskattu Medvets-eläinlääkäriasemalle muutaman kerran. Medvets on auki 24 tuntia vuorokaudessa, ja antaa parasta hoitoa (ja on pahuksen kallis!) Mutta meidän koirat ovat meidän lapsia, ja pidämme heistä huolta!

Nyt on kulunut 3 viikkoa edellisestä kohtauksesta.  Viime kerran jälkeen saimme tukevamman annoksen päivittäisiä lääkkeitä, ja JOS kohtauksia tulee,  niille myös vahvemmat lääkkeet estämään näitä clustereita. Toivotaan parasta!

Mutta vieläkin pelkään jättää Nicoa yksin kotiin, ihan vain ruokakauppareissujenkin ajaksi. Onneksi mieheni voi tehdä töitä kotoa käsin, eli hän pysyy kotona maanantaisin ja perjantaisin, ja silloin käyn ostoksilla.

Josko tässä kuitenkin tulevaisuudessa uskallamme jättää Nicon kotiin ainakin muutamaksi tunniksi. Viimeisimmät kohtaukset sattuivat kuitenkin aamusin. Joko ennen aamulääkettä, tai  heti sen antamisen jälkeen, ennen kuin se  ehti alkaa vaikuttaa. Ja aikaisemmin annoin iltalääkkeen juuri ennen iltaruokaa - ja se kuulemma saattoi vaikuttaa iltalääkkeen imeytymiseen. Koiruli myös oli lääkkeitten takia nälkäisempi ja söi enemmän (enkä uskaltanut viedä  pitkille lenkeillekään...), eli painoa oli tullut lisää. Siis varheisempi lääkkeitten annostus alkoi olla vähissä juuri ennen aamulääkkeen  antoa. Kohtaukset alkoivat yleensä juuri joko tunti ennen aamulääkettä, tai 10 minuuttia sen antamisen jälkeen. Nyt on isompi annostus, ja muutin aikataulua niin, että syönti on 3 tuntia ennen lääkken antoa.

So far so good! Viimeisimpien verikokeitten  (2 viikkoa uuden annostuksen jälkeen) mukaan lääkkeen määrä veressä on OK. Kokeet otettiin sekä juuri ennen aamulääkettä että 6 tuntia aamulääkkeestä, eli mahdollisimman suurena arvona. Aamuarvo oli sopiva uusi maksimi, päiväarvo  vähän korkea. Mutta katsotaan taas  miten menee. Nico on vähän tavallista hiljaisempi, mutta muuten kunnossa. 

Rakas koirulini! 

Oli mitä oli, tuli mitä tuli, koirasta pidetään huolta! Mies tässä jo miettii, että kun vanhempi auto menee   kohta vaihtoon, ostetaan tilalle koiraystävällisempi SUV tai minivan.. Mitä ne nyt suomeksi ovatkaan .. tila-auto ja jotain-jotain.. Mutta siis tavallista autoa isompi, minne saadaan molemmat koirat tavaratilaan tms. ja ajeluille mukaan!

OK; siis.. lisää juttuja kunhan tässä jaksan ja toivun =)

Kuvia Nicosta alla:

(Tiny on kunnossa, laitan hänestä joskus tässä jutun ja kuvia myös!)

 

Crispy Onion Strings - uppopaistettuja sipulirenkaita

Viime aikoina olen alkanut harrastaa vähän uppopaistamista. Costcosta saa edullisesti isoja kanistereita paistoöljyä, ja ostin oikein hyvän madoliinin (leikkurin), jolla saa tosi ohuita siivuja.   Ranskalaisia olen laittanut pari kertaa, mutta niissä on aika iso homma vedessä liottamisen ja ennen kaikkea niitten kuivaamisen kanssa. Eli jos teen kotona ranskalaisia, laitan yleensä uunissa pakasteranskalaisia.  Joskus kylläkin on ihana laittaa ohuen ohuita 'matchstick'-ranskiksia rosmariinin kanssa.

Mutta tämä juttu on sipulirenkaista. Muistan kauan, kauan sitten, kun jossain TV-sarjassa päähenkilöt tilasivat  baarissa sipulirenkaita. Ja silloin ajattelin, että ovatko ne jotain sipulin makuisia ranskanperunoita. En uskonut, että kukaan voisi syödä sipulia ihan vain naposteltavana. Ainakiin silloin Suomen kaupoissa oli vain niitä pieniä, kiukkuisia sipuleita, jotka saavat taatusti itkemään pilkottaessa, ja joita kukaan ei varmaan söisi raakoina. Ei ainakaan isoja määriä.

Nyt varmaan Suomessakin on myynnissä makeita sipuleita. Täällä niitä myydään joko 'sweet onion' tai 'Vidalia onion'  - nimillä. Näistä on hyvä laittaa sipulirenkaita! Ja koska ne ovat isoja, tuollaisia nyrkin kokoisia, yhdestä riittää enemmän kuin tarpeeksi.

Raaka sipuli 'marinoidaan' ensin piimässä, ja ennen uppopaistoa viipaleet leivitetään. Yksi annos näistä riittää useammallekin, mieheni kanssa ahmimme  sydämen halusta, ja silti puolet jäi yli. Laitoin ylijäämät jääkaappiin, ja lämmitin ne seuraavana päivänä 175 C uunissa, noin 15 minuuttia pellillä ohuena kerroksena, ja namia oli edelleen!

Tarvitaan: (kiitokset: https://thepioneerwoman.com/cooking/onion-strings-oh-yeah-baby/ - vähän muunneltu tähän)

1 iso makea sipuli (Vidalia)

n. 1/2 litraa piimää (tämä sipuli oli niin iso, että piimää olisi voinut laittaa pari desiä lisää. Mutta tämä purkki oli 473 ml)

5 dl vehnäjauhoja

vajaa 1 rkl suolaa (2 tl taisi olla minulle sopiva määrä)

1/4  - 1/2 tl cayennepippuria (kannattaa olla varovainen)

2 tl paprikajauhetta

1/2 tl jauhettua mustapippuria

Mandoliinin asetus mahdollisimman ohuille viipaleille. Käytän sen kanssa tuota 'cut resistant' -hanskaa. Sipulin kanssa en ole itseäni silponut, mutta ranskalaisten kanssa veri kyllä lentäisi, jos en käyttäsi hanskaa!

Ja sitten vaan sipuli ohuiksi vaapaleiksi! Mandoliinini ohuimmalla terällä viipaleet ovat  vain 1,5 mm paksuja.  Mitä ohuempia, sen parempi!

Irrottelin renkaat toisistaan, ja sitten ne muhimaan piimään jääkaappiin, ainakin 2 tunniksi. Itse laitoin ne jääkaappiin jo aamulla.

Juuri ennen uppopaistoa sekoittelin jauhot ja muut kuivat aineet. Tämä sipuli näytti sen verran isolta, että tein jauhoseoksen puolitoistakertaisena.  Poimin sipulirenkaita piimästä pihdeillä (pihdeillä, keittiöpihdeillä, tongseilla...?), liika piimä valutetaan pois, ja renkaat jauhoseokseen. Kierittelin niitä siellä niin että ne peittyvät kokonaan jauhoihin, ja pysyivät mahdollisimman erillisinä. Ensi kerralla laitan taas reilusti jauhoseosta, ja mietin onko parempi sekoittelupaikka kuin iso kulho. Nyt loppupään renkaat meinaavat kovasti tarttua yhteen ja niistä tulee klönttejä eikä erillisiä renkaita.

Öljy kuumennetaan 375 F eli 190 C -asteeseen. Sitten renkaat sinne varovaisesti (tämä kuohuu helposti yli, jos laittaa liian suuren määrän kerralla). Paistoaika ei ollut pitkä, ehkä minuutti, pari kunnes renkaat ovat kauniin kullanruskeita. 

Paistoin omani kahdessa erässä, erien välillä kuumensin öljyn takaisin 190 asteeseen.

Öljystä reikäkauhalla ensin talouspaperin päälle:

Sitten laitoin ensimmäisen erän folion alle kulhoon odottamaan toista erää.

Rapeita ja maistuvaisia! Jos teet tämän ohjeen mukaan, ensimmäisellä kerralla kannattaa miettiä onko suolaa liikaa vai liian vähän, samoin cayennen kanssa. Itse sain näistä parhaat vasta kolmannella yrittämällä, ja minun maustemakuni ei varmaan ole sama kuin kaikilla.

Mutta jos vastaan tulee makeita sipuleita eikä uppopaistaminen pelota, suosittelen kokeilemaan. Mies on nyt näihin koukussa! =)

Turkey chili - kalkkunachili

Laitoin tänään pitkästä aikaa kalkkunachiliä. En kokkaa kovinkaan usein valmiiksijauhetun kalkkunan kanssa, koska se pitää maustaa aika vahvasti, ja esimerkiksi kalkkunapurilaisista meinaa tulla kuivia känkkänöitä.  Joskus olen tehnyt kalkkunapullia maustaen ne aika samoilla mausteilla kuin tässä. Ihan hyviä niistä tuli, mutta tämä chili on helppo tehdä. Senkun ruskistat kalkkunan ja sipulin, heität loput ainekset sekaan ja annat muhia ainakin tunnin.

Yläkuvassa näkyy suurin osa aineksista:

kalkkunajauhelihaa 1 lb eli 454 grammaa.

yksi iso sipuli silputtuna

valmiiksi murskattua valkosipulia, 1 - 2 rkl eli maun mukaan

kanalientä,  3 - 4 dl.  Itse käytin kanaliemijauhetta ja tomaatilla maustettua kanaliemijauhetta (tykkään näistä Knorrin liemijauheista, varsinkin tuo kanan makuinen tomaattiliemi on maukasta. Täällä nämä ovat kaupassa meksikolaisten ruokatavaroitten osastolla).

jeeraa eli juustokuminaa, 2 tl

chilijauhetta, 2 rkl - enemmän tai vähemmän riippuen kuinka vahvaa chilijauheesi on

1 tl oreganoa

1 tl red pepper flakes. Siis chilin siemeniä.

1/4 tl cayennepippuria

Suolaa maun mukaan. Käytin suolattua kanaliemijauhetta, mutta tomaattikuutiot olivat suolattomia. Eli lopullinen suolan määrä kannattaa tarkistaa vasta ihan muhimisen lopulla. Parempi aluksi liian vähän!

Säilykepurkki (tölkin koko vähän reilu 400 g) kutakin (neste valutettuna pois):

maissia, pakastemaissi käy myös
tomaattia kuutioina
papuja, paria eri tyyppiä.

Laitoin aluksi vain purkin cannellinipapuja, päätin vähän myöhemmin lisätä myös purkin mustapapuja ja kikherneitä.




Ensin ruskistin sipulin ja valkosipulin oliiviöljyssä:

Mukaan kalkkuna, ja paistinlastalla se pilkotaan ihan pieniksi muruiksi.

Sitten sekaan tomaatit, pavut, maissi ja kanaliemi.

Sitten vain annetaan chilin kuumeta  kiehumispisteeseen, ja sitten haudutellaan miedolla lämmöllä ainakin tunti. Suolan määrää voi tarkistaa nyt jo tässä vaiheessa. Jos sitä on tulluit liikaa, voi lisätä vaikka purkin maissia tai papuja.

Hautumisen lopussa kannattaa sitten varmistaa se suolan määrä, varsinkiin sen mukaan, mitä tämän kaverina tarjoaa. 

Itse ensin  maistelin chiliä vähän tortillalastujen kanssa. Sitten söin kulhollisen ihan sellaisenaan. Loppu menee pakastimeen annospusseissa, ja osa menee varmaan spagetin kanssa. 

Verkossa on paljon ehdotuksia, tätä voi esimerkiksi  tarjoilla tortillalastuilta juuston ja kermaviilin kanssa (nachos).

Blogi heräilee

Pitkästä aikaa alkoi tehdä mieli postata blogiin. Tein viime viikolla kalkkunachiliä, ja päätin ottaa siitä kuvia ja tehdä pikku postauksen. Se tulee tänne seuraavana.

Tauon aikana on lähinnä kulunut aikaa ja rahaa korjauksiin ja kunnostuksiin.

Etupihalla kasvanut liian iso puu saatiin kaadatettua viime keväänä vihdoin, ja samalla trimmattiin naapurien puolelle pyrkivät oksat takapihan puista.

Kellarin pumppu alkoi nikotella tammikuussa. Pumppu tuntui olevan käynnissä jatkuvasti, kuivinakin aikoina, mutta vesi vain palasi sinne pumpun kuoppaan. Maan sulettua Roto-Rooter tuli kuvaamaan maanalaiset poistoputket. Ne olivat kuulemma romahtaneet täysin (sump pumpin ja räystäiltä tulevien mikähemmettisenytonsuomeksi down spoutien putket).

Siis siihen piti tilata kaivuri, kaikki putket kaivettiin pois ja laitettiin tilalle uudet. Paksummat ja tilavammat. Onneksi jalkakäytävää ei tarvinnut rikkoa, ja heillä oli joku ihme  myyräkone, joka kaivoi tunnelin sen ali.

Marraskuussa liesi hajosi. Tai uuni lähinnä. Polttimet toimivat, mutta uuni ei lämmennyt. Tämä sama oli sattunut aikaisemminkin. Silloin tilasin korjaajan. Mutta kun liedellä alkoi olla ikää reilu 15 vuotta, siinä vaiheessa on parasta ostaa uusi eikä enää yrittää korjata vanhaa.

Ongelmana tässä oli se, että uuni hajosi tasan viikko ennen Kiitospäivää! Ja mikrouunissa ei kyllä kalkkunaa valmistettaisi! Niinpä heti samana iltana miehen kanssa tukka putkella kodinkoneliikkeeseen. Siinä ei enää  mietitty mikä olisi kaunein, mieleisin tai hinta/laatusuhteeltaan paras. Ainoa kysymys oli: pystyttekä toimittamaan ja asentamaan tämän ennen Kiitospäivää?

Lowes tarjosi eioota. Home Depotista sitten löysimme yhden, joka toimitettaisiin seuraavan  keskiviikkona, siis Kiitospäivää edeltävänä päivänä. Siinä sitten piti vain toivoa, että liesi tulisi ajallaan, eikä asennuksen kanssa olisi ongelmia.

Liesi tuli, ja asennus sujui nopeasti. Uusi liesi on kaunis ja hyvä! Ainoa ikävä asia oli, että uunista piti 'polttaa'  pois siellä olevat suoja/tms. -kemikaalit. Kämppä haisi koko illan, mutta uuni oli sitten valmis Kiitospäivän kalkkunaa varten.

Jotta rahanmeno ei loppuisi, jääkaappi alkoi tehdä kuolemaa  huhtikuussa. Pakastinosa lopetti aika lailla toimintansa. Jääkaappi sinnitteli, jos sekä se että pakastin laitettiin suurimmalle teholle.  

Olimme kyllä suunnitelleet uuden jääkaapin ostoa jo parikin vuotta, mutta aina oli tullut näitä muita kiireisempiä hankintoja:  ilmastointi piti uusia, samoin ne hemmetin maanalaiset poistoputket,  liesi.. Jääkaappi oli myös tarkoitus uusia talvella, jolloin autotalli  tai takapiha olisivat olleet tarpeeksi kylmiä vajaan vuorokauden  tilapäiselle säilytykselle.

Nyt sitten tungin kaiken mahdollisen pakastuksen kestävän ruokatavaran  autotallissa olevaan pikkuruiseen arkkupakastimeen. Uusi jääkaappi tuli viikon sisällä, ja vanha pysyi hengissä siihen asti.  Viikossa olin saanut sen  sentään aika tyhjäksi, eli pois ei tarvinnut heittää juuri mitään.  

Vihdoin minun ei tarvitse kyykkiä tai kontata vanhan jenkkimallisen jääkaapin uumeniin. En koskaan  ole tajunnut noita  'pakastin päällä, jääkaappi alla' - malleja. Meidän uudessa mallissa on jääkaapin alla pieni ulos vedettävä pakastinlokero, ja ovesta saa sekä jääpaloja  että suodatettua vettä. Tykkään!

Huonoin uutinen tänä keväänä on ollut Nicon epilepsia. Koira alkoi saada kouristuskohtauksia, ja nyt on lääkitys päällä. Lääkityksen alkamisen jälkeen eei ole ollut varsinaisia kouristuskohtauksia (knock on wood), mutta juuri eilen oli pieni episodi, jossa koira alkoi kuolata, ja katse lasittui minuutiksi.

Tämän takia en juuri ole kotoa lähtenyt pariin kuukauteen. Kaupassa pääsen käymään pari kertaa viikossa, kun mies tekee töitä kotoa käsin maanantaisin ja perjantaisin. Tiedän, että olen ehkä turhan huolissani. Mutta en uskalla jättää koiria yksin kotiin irti (vaikka emme päästä Nicoa enää portaisiin tai yläkertaan ilman valvontaa vaikka olemme kotona). Kohtauksessa Nico kaatuu taaksepäin, ja potkii voimalla. Pelkään, että Nico potkisi voimakkaana koirana takapihan lasioven rikki,  tai jäisi hampaistaan tai pannasta kiinni johonkin.  Olen kyllä suojannut kaikki pahat paikat, mutta silti.. 

Tilasin Nicolle myös puisen 'kopan' (crate), joka olisi turvallisempi kuin vanha metallinen wire crate. Metalliin voi kuulemma jäädä esim. kulmahammas kiinni kohtauksen aikana. Taas pelkään liikaa, mutta better safe than sorry.  

Herra vain ei ole vielä lämmennyt tällä kopalle. Odottelen tässä vielä joitain päiviä, käytän kanaa houkuttimena. Kunhan Nico tottuu tähän, voin toivottavasti jättää hänet koppaan pienen  ostosreissun ajaksi, ja siellä pitäisi olla turvallista, JOS kohtaus sattuu juuri reissun aikaan. Mutta saa nähdä..

Vähän mukavampia aiheita lopuksi:

Takapihalla on nähty vieraita. Pupuja käy usein.




Rupikonnia kuskaan pois pihalta etteivät koirat syö niitä. En tiedä onko näillä ihossa myrkkyä, mutta en halua niitä koirien suuhun, enkä koske ilman hanskoja!

Uudempia tuttavuuksia ovat ollet opossumit. Tämä alla olevan kuvan idiootti oli juuttunut meidän ja naapurin aidan väliin. Sähisi kamalasti, ja koirat tietty pillastuivat! Pentele ei päässyt kääntymään ympäri, ei osannut perääntyä eikä suostunut  meidän puolelle vaikka kaivoin sille kuopan aidan ali.

Siispä ainoa keinoa saada otus pois pihalta oli paimentaa sitä eteenpäin, koko aidan pituudelta kunnes se pääsi etupihalle. Pahoittelen, että jouduin tönimään takapuoltasi kepillä Herra Opossumi, mutta kuoppani ei kelvannut, etkä lähtenyt itse liikkeelle!

Tässäpä nyt siis osa kuulumisista viimeisen vuoden ajalta. Taidan laittaa perään sen ruokapostauksen, kun intoa riittää.

Vielä muutama  koirakuva lopuksi:

Eläinlääkärin vastaanotolla. Pitää varmistaa, että pihalla ei hiippaile rosmoja.