perjantai 17. helmikuuta 2017

(Melkein) kuvaton postaus, mutta onpas keväinen päivä!



Täällä on tähän asti ollut aika kylmää. Öisin lämpötila on painunut nollan pintaan ja alapuolelle, ja päivälläkin on ollut sen verran koleaa ja tuulista, että toppatakki on ollut tarpeen.

Tänään kuitenkin tapahtui se Ohiolle tyypillinen lämpötilan hyppäys! Lämpömittaria en ole katsonut, mutta tilanne on tämä: Koirat ovat olleet pihalla koko iltapäivän. Siellä on niin lämmintä, että tässä neljän aikaan piti vain raahata tuoli pihalle ja alkaa nauttia lämmöstä. Tuuli käy joskus viileästi, mutta muuten on jo melkein helteinen olo!

Istun nyt pihalla t-paita päällä, päähän piti laittaa olkihattu torjumaan paahdetta. Koirat tuovat minulle palloja heiteltäviksi, ja kaadoin itselleni lasin valkoviiniä! Nyt sitten istun pihalla juomassa viiniä, läppäri sylissä ja nautin lämmöstä! Grilli on valmiina illaksi, pihvejä varten. Meillä on nyt pitkä viikonloppu, maanantaina on Presidents' Day/George Washingtonin syntymäpäivä, ja tämä on koulujen tms. vapaapäivä.

Lämmintä ei varmaan kestä kovin pitkään, mutta nautin nyt tässä niin kauan kuin on mahdollista!

Ja sain otettua kuvia koirista, kun tässä istuin, eli mukana on nyt kuvia pihalta. 

Nyt viiden aikana aurinko on jo sen verran matalalla, että piti käydä hakemassa pitkähihainen paita. Mutta silti, lämmintä on!














7 kommenttia:

  1. Ihanan keväinen tunnelma :)
    Voi kun täälläkin alkaisi kevät kunnolla pian.. Ei haittaisi talvi, mutta täällä suomessa ainakin länsirannikolla on lämpötila sahannut koko talven -2 ja +2 välillä, tarkoittaen että joka toinen päivä sataa lunta, lumet on päivän ja sit ne sulaa pois. Ja sitten taas sama uudestaan. Kun tulisi kunnolla ja olisi talvi, mutta ehei..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kyllä odotan kevättä, lunta on tullut minimaalisesti tänä talvena. Olen luonut lumet autotallin rampilta tasan yhden kerran tähän mennessä.

      Toivon vain, että kylmyys ja lumisuus ei palaa maalis- tai huhtikuussa. Mutta odotellaan. Juuri nyt on keväistä, ruoho on alkanut jo vihertää!

      Poista
  2. No ei kumpikaan herroista näytä kyllä tinyltä. Tosi isoja ovat jo.... =) Eikös ole haukkoja ja muita lintuvieraita nyt ollut, vai etkö ole ehtinyt tiirailemaan?
    t. syyskoira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnuista piti laittaa postaus jo aikaisemmin.. Kun Nico tuli taloon, siirsin ruokintajutut sivummalle, ja pienen verkkoaidan taakse, kun en halunnut pennun syövän linnunkakkaa.

      Lintuja kyllä käy paljon, ja laitan niille ruokaa tässä talven ja kylmän aikana usemammankin kerran päivässä. Haittapuoli tästä on se, että kuvia ei saa otettua kunnolla, kun automaatit ovat talon sivulla. Ovea avaamatta kuvakulma on tosi huono. Plussana on se, että linnut eivät ole tärmäilleet lasioveen.. haukkoja kyllä käy!

      Poista
  3. Hienoa, että kevät etenee siellä vauhdilla. Jos lunta ei enää ole odotettavissa niin tuo nurmikko kannattaa varmaan haravoida. Haravoin oman pihani aina talven jälkeen, että saan sen nopeammin nurmikon kunnolla vihertämään. Varsinkin tällaisten vähälumisten talvien jälkeen jolloin nurmikko väkisinkin kärsii jääpoltteesta. Siis ainakin täällä :)
    T: Strippis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta kyllä saatta tulla huhtikuun lopullakin, kerran toukokuussa. Katselen tässä ensin, että onko ruohoa edes jäljellä kasvamiseen asti. Sivuilla ruoho on alkanut vähän vihertää tällä viikolla. Takapihan keskiosa on ihan mullan, tai pölyn peitossa...

      Etupihan varjossa oleva nurmikko on kuollut. Pitäisi kaataa iso puu, joka varjostaa pihaa. Tilasin jokunen vuosi sitten TruGreenilta siemennyksen ja mikä se nyt on nimeltään, aeratinging.. Ja idiootit laittoivat sun-mixturea vaikka olin pyytänyt full shadea.. Eihän siinä varjossa mikään aurinkoa vaativa ruoho kasvanut.

      Etupihalle pitää joka tapauksessa tuoda lisää multaa, ja varmaan takapihallekin. Maa on täällä täysin savimaata, ja pinnalla on suurin piirtein mitä tänne muutettaessa laitetusta sod'ista.. taas on suomenkilelinen sana hukassa. Mutta varmaan tiedät, ruohoa rullalla, mikä on täällä suosittua.

      Tosiasiassa pitäisi voittaa pieni lottovoitto ja laittaa rahat pihan kunnostukseen..

      Poista
    2. Jep, tiedän mitä tarkoitat. Suomessa yleisin käytetty nimi on siirtonurmikko. Se siis kasvatetaan muualla, sitten kääritään rullalle ja kuljetetaan asiakkaan pihalle ja levitetään.
      Siirtonurmikossa on itsesään vain vähän multaa (sen verran kuin nurmikon juuret sitovat) eli jos pohja on savea niin suosittelen kyllä multakerroksen levitystä ennen siirtonurmea.

      Siirtonurmikko on kyllä kätevä. Valmis, kaunis ja vihreä nurmikko ilman mitään idättämistä, laikkuista kasvamista jne. MUTTA se vaatii ihan helvetisti kastelua "asennuksen" jälkeen. Itse laitoin koko yöksi sadettajan päälle ja kastelin vielä seuraavanakin päivänä, koska sattui olemaan todella aurinkoinen ja lämmin päivä. Kastelua tarvitaan, koska siirtonurmi ei ole vielä juurtunut uuteen "maahan" eikä siis ime vettä maaperästä kuten normaali nurmikko. Ja tosiaan se oma multakerros on ohut.

      Mutta suosittelen kyllä siirtonurmikkoa monestakin syystä. Ja sinulle se on kyllä ihan must, koska mietipä sitä sotkua jos pojat juoksee siellä mullassa! Ja sitä paitsi se ei tee hyvää kylvetylle nurmikollekaan.
      Jos päätätte hankkia siirtonurmea niin ostakaa se takuulla (guarantee). Kyllä asiansa osaava toimittaja antaa sille jonkinlaisen takuun (mikäli noudatatte ohjeita).
      T. Strippis

      Poista