keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Kaksi koiraa, yksi pallo


Tässä nyt pitkästä aikaa koirakuvia, ja yksi video. Kuvistakin näkee, että täällä on lumetonta ja usein aika harmaata. Onneksi vähään aikana ei ole satanut, sillä piha on koirien temmeltämisen takia ihan paljas ja nurmeton, ainakin keskeltä. Sateen jälkeen piha on yksi suuri mutapainirinki useiden päivien ajan. Odotan kesää ja toivon, että ruoho suostuu kasvamaan....

Ulos päästyään herrat leikkivät, näykkivät, juoksevat ja leikkivät pallolla. Tarpeilleen heidät pitääkin päästää yksitellen, muuten ei päähän mahdu muuta kuin veljen kanssa telmiminen.

Palloa kuvissa kohdellaan kuin vetoköyttä. Olen välillä sellaisen köydenkin heittänyt ulos, mutta se ei ole kovin kiinnostanut. Lisäksi sen puhdistaminen mudasta taitaisi olla aika mahdotonta. Nämä pallot ovat kumia, eli ne voi ainakin pestä puhtaiksi.

Ja palloja pihalla on neljä, eli yhtä koiraa kohti olisi kyllä useampikin pallo. Mutta eihän se olisi yhtä kivaa, jos kummallakin olisi oma pallo...

Kuvissa on temmellystä ensin suurimman, punaisen pallon kanssa. Sitten sinisen, joka on Nicon lempipallo.



































2 kommenttia:

  1. Suloisia hauveleita�� Joko siellä on lämpöiset ilmat ja vietetäänkö siellä pääsiäistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Nyt on alkanut lämmetä kovasti. Ruoho vihetää, ja tänään taitaa olla jo reippaasti yli 20 astetta lämpöä. Pääsiäistä kyllä vietetään, ja jokunen kauppan on kiinni pääsiäissunnuntaina. Mutta muita vapaapäiviä ei ole. Kaupoissa pääsiäinen lähinnä suklaamunien määrässä!

      Pääsiäisnoitia ei täällä tunneta, eikä rairuohoa, valöitettavasti. Tykkäsin kovasti aina kasvattaa rairuohoa Suomessa :)

      Poista