tiistai 30. toukokuuta 2017

I'm Alive! I'm Alive!



Joo, mutta postauksia en vain ole saanut aikaiseksi. Ja nyt kun täällä on ihan täysi kesä, pitäisi ottaa kamera käteen ja muistaa ottaa kuvia. Koirakuvat ovat tältä keväältä, kun pihan oli IHAN paljas.

Ihan hyvin me kaikki täällä jaksamme. Keväällä oli flunssa-aalto, nyt kovat allergiat, on ollut väsynyt olo.  Juttuja kirjoitin parikin, mutta en saanut julkaistua, kun kuvat puuttuvat. Juttuja tulee jälkijunassa, jos tulee! :)

Koirulit ovat kunnossa myös.  Suurin osa takapihasta on vieläkin ruohotonta, koska hurtat perkule laukkasivat koko nurmikon pihoille. Ehkä loppukesästä laitetaan siirtonurmea, mikäsenytolikaansuomenkielinennimi Sod'ille.


Mies yllätti ostamalla mulle uuden läppärin syntymäpäivälahjaksi. Pitää saada ladattua sille kaikki vanhat ohjelmat  ja kevään aikana otetut kuvat. Jospa sitten alkaisi taas juttu luistaa!

Anyway! Kunnossa ollaan, ihan vaan laiska olen!

24 kommenttia:

  1. Hei ihana kuulla, että saadaan sulta tekstiä. Joskus tulee käytyä katsomassa, josko tuon lihapostauksen jälkeen olisi tullut jotain uutta kerrottavaa. Oikein kivaa kesänalkua sinne ison rapakon taakse.

    t. Syyskoira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Syyskoira! Kiitos samoin!

      Jospa tässä saisin juttua taas aikaan, pitäisi vaan muistaa ottaa kamera mukaan ajeluille. Tai kaivaa noita syksyn/kevään/talven aikana otettuja kuvia esiin :)

      Poista
  2. Moi! Monesti olen ajatellut, että mitä sinulle mahtaa kuulua. Ja pojille tietysti.
    Hyvä tietää, että kannattaa käydä vielä kurkistamassa teidän touhujanne.

    T: Strippis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Denso! <3 kaikille kuuluu ihan hyvää, mitä nyt Nico pomottelee Tinya vähän liikaa.

      Mutta kumpikin on aivan ihana, omalla tavallaan :)

      Poista
  3. Nico on vanhempi, joten ehkä siksi hieman pomo. Ja kyllä se Tiny siitä sitten ajallaan alkaa puoliaan pitämään. I guess. :)

    Tuosta siirtonurmikosta sen verran, että se vaatiin ihan hemmetisti kastelua asentamisensa jälkeen, jotta se juurtuu. Eikä silloin kyllä passaa poikien ravata siinä nurmikolla. Mutta se on nopeasti kunnossa ja kaikki se perkeleellinen muta/kylvö/itämisaika pois.
    Itselläni on hyviä kokemuksia, pari kertaa olen siirtonurmikon tehnyt (sori, teettänyt). Vain kastelemisen vaiva.
    T. Strippis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siirtonurmi on varmaan se paras ratkaisu, mutta luultavasti vasta ihan syksyllä. Saakoon herrat leikkiä pihalla kesällä rauhassa, ja kärsitään mudasta, kun sataa.

      Pitää kuitenkin vähän alkaa katsastella sille hintoja. Viime viikolla ilmastointi päätti heittää veisinsä. Se pihisee onneksi vielä pikkaisen, ja tällä viikolla on ollut vileämpää. Mutta pitää asentaa uusi air conditioning unit ja furnace. KIva reilu kahdeksan tuhannen taalan urakka. Onneksi sille annettiin 5 vuoden nollan prosentin rajoitus. Ja toivottavasti sitten sähkö- ja kaasulaskut pienenevät, kun uusi systeemi on tehokkaampi.

      Remppa alkaa vasta viikon päästä, ensi viikon tiistaina. Toivon tässä viileää loppuviikkoa... :)

      Poista
  4. Hyvää Juhannusta!

    t. Syyskoira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!! <3 meinaa joskus unohtua suomalaiset juhlapäivät..

      Olisipa kiva syödä juhannusjuustoa - vaikka sitä voisin tehdä ehkä täälläkin.. ainakin verkossa on myynnissä juustonjuoksutinta. Tiedän, että mies ei varmasti uskaltaisi koskea, ja yhdelle tulisi varmana liian suuri määrä. ja hah, en ollut Suomessa itse juhannuskuuston ystävä! Hassua, miten vain aika ja matka kai kultaavat muisttot.

      Yötöntä yötä on kutenkin ikävä, saunaa ja uintia puhtaassa järvessä, juhannuskokkoa, nuotiolla paistettua lenkkimakkaraa...

      Ihanaa juhannusta Suomeen!!!! :)

      Poista
  5. Hei! Terveisin täältä suomen Lapista. Vietetäänkö siellä juhannusta? Täällä on tosi kylmää, noin kymmenen astetta lämmintä.

    Rapsutuksia koirille ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä ja koirulit kiittävät rapsutuksista! :)

      Juhannusta ei täällä tunneta eikä vietetä, ehkä osaksi koska täällä se suuri kesäjuhla on itsenäisyyspäivä, 4th of July, ja se ei voi jäädä minkään muun varjoon (kaupat ovat jo täynnä rihkamaa päivää varten!)

      Juuri nyt kymmenen astetta kuulostaisi hyvältä, koska ulkona on 25 plus, ilma on kosteaa sateen jälknee, eikä ilmastointi toimi (juu, olen nyt hemmoteltu ilmastoinnin kanssa, kun olen sen kanssa elänyt viimeiset 18 kesää...)

      Mutta toivottavasti siellä ilmat vähän lämpenevät! Ihanaa juhannuksen jatkoa, kiitos terveisistä! :)

      Poista
  6. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Tänään on luvassa satunnaisia ukkoskuuroja. Toivottavasti illalla on sateetonta, että päästään katsomaan ilotulituksia!!

      Poista
  7. Hyva etta olet kunnossa ja mika tietenkin tarkeinta, Teuvo on myos.

    VastaaPoista
  8. Mitä kuuluu? Mites tessulaiset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihan hyvää kuuluu. Odottelen syksyä ja ilmojen viilenemistä.

      Koirulit jaksavat hyvin, nekin kaipaavat viileitä kelejä. Varsinkin Tiny, joka tykkää nukkua kainalossani ja kaulailla. Ja sitten me kumpikin ylikuumutaan yöllä, kun on liian kuumaa laittaa ikkunoita auki vielä...

      Poista
  9. Hei!Terveisiä täältä Suomen lapista. Mitä sinne amerikkaan kuuluu? Ei ole tullut postauksia.Rapsutuksia hauveleille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja koiruleilta myös kiitos! Elämä sujuu rauhallisesti, vihdoin on viilennyt. Ruoho ja suurin osa puista on vielä ihan vihreinä.

      Pitäisi kyllä yrittää postata taas pitkästä aikaa, mutta en vain ole saanut aikaan. En ole enää pitänyt kameraa mukana ajeluilla, joitain luotokuvia kyllä olisi kesältä. ja koirista kyllä saa kuvia. Eli jospa tässä nyt holiday seasonin aikana saisi edes koristelu- ja ruokapostauksia.

      Yritän, mutta en lupaa! Kiva kuitenkin kuulla, että uusia postauksia kaivataan :)

      Poista
  10. Hyvää joulua sinne amerikkaan täältä suomen Lapista. Hauveleille rapsutuksia☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin <3

      Jospa saisin jouluksi postattua ainakin muutaman koirakuvan. Valitettavasti käytän nyt uudempaa läppäria, ja en meinaa saada ladattua kuvia tälle.

      Koirulit kiittää, kaikki jaksellaan hyvin! Ihanaa joulun aikaa kaikille :)

      Poista
  11. Hyvää uuttavuotta!☺

    VastaaPoista