Pikku postaus

Joulu on melkein täällä, ja sitten uusi vuosi. Pitänee laittaa pieni blogipostaus tässä hiljaisten vuosien jälkeen, ihan todisteeksi siitä, että olen vielä hengissä. Ja koirat jaksavat paksusti.

 

Koronan aikana on tullut pidettyä hiljaiseloa.Enempää en siitä puhu, hulluna minua varmaan pidetään kaikkien varotoimieni vuoksi. Oh well.

 

Koronarokutuksia olen ottanut kaikki mahdolliset. Tietääkseni sekä mieheni että minä olemme välttäneet tartunnan.

Koirat siis jaksavat hyvin. Nicolla ei ole ollut epilepsiakohtauksia neljään vuoteen. Mutta lääkkeet pitää muistaa antaa säännöllisesti. Onneksi tepsivät!

Kokkaan ja leivon paljon.  Kotona on nyt sekä air fryer ja sous vide  -aparaatti, joitten kanssa tulee laitettua suurin osa ruuasta.  

Tykkään leipoa kokojyväsämpylöitä. Nam.

Takapihalla asustelee pieni kulkukissaperhe. Anna niitten oleilla koirilta kielletyllä alueella (ja ruokin niitä, jees!)

 

Kissaperheen jäsenet tutustuvat muihinkin alueella hortoileviin epeleihin, esimerkiksi opossumeihin.

Nyt pitää lähteä illallisen laittoon. Postailen lisää, jos tulee inspiraatiota. Onhan tuossa varastossa monen vuoden valokuvia, kissoista ja koirista pääasiassa.

Oikein hyvää Joulua ja Uutta Vuotta, jos tätä nyt joku sattuu lukemaan!

Tiny - meidän bonuskoira!

Tiny, my Tiny..  Nico tuli meille pentuna, eli hänestä on enemmän kuvia, varsinkin pentukuvia. Tiny on meidän 'bonus puppy'! Aioimme hankkia Nicolle kaverin seuraavana kesänä (siis kesällä 2017, Nico syntyi maaliskuussa 2016), mutta saimmekin Tinyn loppuvuodesta 2016. Tinyn virallinen nimi oli Titus, mutta silloin meistä Tiny oli sopivampi nimi (Tiny näytti alkuun paljon pienemmältä kuin Nico, nimeksi siis Tiny  eli 'pikkuruinen' )

Tinyn edellinen omistajaperhe erosi. Koira oli miehen, mutta hän ei voinut ottaa sitä uuteen asuntoon, ja vaimo ei sitten halunnut koiraa, Onneksi tämän vaimon tuttava otti meihin yhteyttä ja kysyi haluaisimmeko antaa kodin Tinylle. Muuten koira menisi koiratarhaan, ja sitten ties minne ja kenen haltuun.

Eka tapaamisella ihastuimme, Tiny oli energinen ja ennen kaikkea iloinen ja rakasti ihmisiä ja hellyyttä. Ja saimme hänet mukaan kotiin  heti samalla matkalla, eli hänestä haluttiin eroon mahdollisimman nopeasti (ja ymmärrän kyllä. Vaimo ei halunnut koiraa, ja koira tuli perheeseen samaan aikaan kuin uusi vauva. Ja sitten vaimon olisi pitänyt pitää huolta vauvasta ja isosta koirasta, kun mies ei ottanut koiraa mukanaan).

Tänne saapuessaan Tinyllä oli  korvatulehdus molemmissa korvissa, rokotukset  yli  puoli vuotta myöhässä, ylipitkät kynnet  ja loputon halu olla rakastettu! Ensimmäisenä iltana Tiny haali kaikki löytämänsä koiralelut  patjalleen, ja makasi niitten päällä. Päässä pyöri selvästi 'leluja, leluja, ja minä saan leikkiä kaikilla!'

Veimme Tinyn ihan heti eläinlääkäriin,  ensinnäkin kastroitavaksi (Nicon kastroimme vasta myöhemmin, ja kaksi alfaurosta hormoneineen olisi ollut aika paljon tässä vaiheessa), rokotukset hoidettiin kuntoon ja korvatulehdukseen saatiin antibiootit.

Oli kiva tunne, kun menin hakemaan Tinyä eläinlääkäristä toimenpiteen jälkeen, ja heti kun koira näki minut, hän alkoi heiluttaa häntää ja hymyillä. Ihan kuin sanoisi  'Hei, tunnen tämän ihmisen! Tässä on minun uusi mami!'

Alkuun 'veljeksillä'  oli vakavampaakin toraa, mutta nykyisin he tulevat hyvin toimeen. Leikkivät, painivat ja sitten nuolevat toisiaan, eikä enää ole varsimaisia tappeluita.

Tiny on varsinainen 'cuddler', eli rakastaa vain olla tiiviisti kyljessä, vierellä, lähellä. Kynsien leikkaus on vieläkin pelottavaa. Entiset omistajat kuulemma veivät hänet Petco'on kynsien leikkaukselle, ja siellä taisi sattua jotain pelottavaa. Vielä nytkin, parin vuoden jälkeen Tiny on pelokas. Antaa minun leikata kynnet, mutta pelkää, pelkää, pelkää. Ilme on aina niin pelokas, vaikka olen varovainen enkä satuta.

Luulen kuitenkin, että Tiny on täällä onnellinen. Saa astua matoille, on leluja, pelikaveriveli, ei tarvitse olla ulkona sateella, ei korvatulehdusta ja rontti nukkuu sängyssä (ja potkii minut aina hereille, kun venyttelee keskellä yötä). Ja puolustaa kotia vimmatusti. Oli kyseessä sitten takapihan kaniini, naapurin haukkuva koira, jäätelöauto, paloauto postiauto tai ihan vain naapurin lapset, vimmattu haukkuminen alkaa (sitä tässä treenataan vähemmäksi). Mutta tiedän, että olemme turvassa jos kaniinien invaasio alkaa!

Valokuvissa usein Tiny on vain pelokkaan näköinen. Onneksi tässä olen saanut muutaman otoksen, joissa näkyy iloinen, onnellinen koira - varsinkin kaksi alinta!

Love you, Tiny!

Nicon kuulumisia

 

Aioin kyllä tässä postata enemmänkin uusia juttuja- lähinnä uppopaistamisesta (ostin table top deep fryerin, eli siis . pienen pöytämallisen uppopaistimen?).  Mutta siitä tulee juttua joskus myöhemmin.

Nicolla on siis todettu epilepsia, ja kohtauksia on tullut harmittavan paljon. Yksikin kohtaus on ollut pelottava. Ja pahaa, ja pelottavaa ovat nämä Nicon kärsimät cluster-kohtaukset, eli yhden kohtauksen jälkeen toinen on seurannut aika pian (pahimmillaan joka 10 minuutin välein), pahimmillaan 7 kohtausta peräjälkeen. 

Nicoa on kuskattu Medvets-eläinlääkäriasemalle muutaman kerran. Medvets on auki 24 tuntia vuorokaudessa, ja antaa parasta hoitoa (ja on pahuksen kallis!) Mutta meidän koirat ovat meidän lapsia, ja pidämme heistä huolta!

Nyt on kulunut 3 viikkoa edellisestä kohtauksesta.  Viime kerran jälkeen saimme tukevamman annoksen päivittäisiä lääkkeitä, ja JOS kohtauksia tulee,  niille myös vahvemmat lääkkeet estämään näitä clustereita. Toivotaan parasta!

Mutta vieläkin pelkään jättää Nicoa yksin kotiin, ihan vain ruokakauppareissujenkin ajaksi. Onneksi mieheni voi tehdä töitä kotoa käsin, eli hän pysyy kotona maanantaisin ja perjantaisin, ja silloin käyn ostoksilla.

Josko tässä kuitenkin tulevaisuudessa uskallamme jättää Nicon kotiin ainakin muutamaksi tunniksi. Viimeisimmät kohtaukset sattuivat kuitenkin aamusin. Joko ennen aamulääkettä, tai  heti sen antamisen jälkeen, ennen kuin se  ehti alkaa vaikuttaa. Ja aikaisemmin annoin iltalääkkeen juuri ennen iltaruokaa - ja se kuulemma saattoi vaikuttaa iltalääkkeen imeytymiseen. Koiruli myös oli lääkkeitten takia nälkäisempi ja söi enemmän (enkä uskaltanut viedä  pitkille lenkeillekään...), eli painoa oli tullut lisää. Siis varheisempi lääkkeitten annostus alkoi olla vähissä juuri ennen aamulääkkeen  antoa. Kohtaukset alkoivat yleensä juuri joko tunti ennen aamulääkettä, tai 10 minuuttia sen antamisen jälkeen. Nyt on isompi annostus, ja muutin aikataulua niin, että syönti on 3 tuntia ennen lääkken antoa.

So far so good! Viimeisimpien verikokeitten  (2 viikkoa uuden annostuksen jälkeen) mukaan lääkkeen määrä veressä on OK. Kokeet otettiin sekä juuri ennen aamulääkettä että 6 tuntia aamulääkkeestä, eli mahdollisimman suurena arvona. Aamuarvo oli sopiva uusi maksimi, päiväarvo  vähän korkea. Mutta katsotaan taas  miten menee. Nico on vähän tavallista hiljaisempi, mutta muuten kunnossa. 

Rakas koirulini! 

Oli mitä oli, tuli mitä tuli, koirasta pidetään huolta! Mies tässä jo miettii, että kun vanhempi auto menee   kohta vaihtoon, ostetaan tilalle koiraystävällisempi SUV tai minivan.. Mitä ne nyt suomeksi ovatkaan .. tila-auto ja jotain-jotain.. Mutta siis tavallista autoa isompi, minne saadaan molemmat koirat tavaratilaan tms. ja ajeluille mukaan!

OK; siis.. lisää juttuja kunhan tässä jaksan ja toivun =)

Kuvia Nicosta alla:

(Tiny on kunnossa, laitan hänestä joskus tässä jutun ja kuvia myös!)

 

Crispy Onion Strings - uppopaistettuja sipulirenkaita

Viime aikoina olen alkanut harrastaa vähän uppopaistamista. Costcosta saa edullisesti isoja kanistereita paistoöljyä, ja ostin oikein hyvän madoliinin (leikkurin), jolla saa tosi ohuita siivuja.   Ranskalaisia olen laittanut pari kertaa, mutta niissä on aika iso homma vedessä liottamisen ja ennen kaikkea niitten kuivaamisen kanssa. Eli jos teen kotona ranskalaisia, laitan yleensä uunissa pakasteranskalaisia.  Joskus kylläkin on ihana laittaa ohuen ohuita 'matchstick'-ranskiksia rosmariinin kanssa.

Mutta tämä juttu on sipulirenkaista. Muistan kauan, kauan sitten, kun jossain TV-sarjassa päähenkilöt tilasivat  baarissa sipulirenkaita. Ja silloin ajattelin, että ovatko ne jotain sipulin makuisia ranskanperunoita. En uskonut, että kukaan voisi syödä sipulia ihan vain naposteltavana. Ainakiin silloin Suomen kaupoissa oli vain niitä pieniä, kiukkuisia sipuleita, jotka saavat taatusti itkemään pilkottaessa, ja joita kukaan ei varmaan söisi raakoina. Ei ainakaan isoja määriä.

Nyt varmaan Suomessakin on myynnissä makeita sipuleita. Täällä niitä myydään joko 'sweet onion' tai 'Vidalia onion'  - nimillä. Näistä on hyvä laittaa sipulirenkaita! Ja koska ne ovat isoja, tuollaisia nyrkin kokoisia, yhdestä riittää enemmän kuin tarpeeksi.

Raaka sipuli 'marinoidaan' ensin piimässä, ja ennen uppopaistoa viipaleet leivitetään. Yksi annos näistä riittää useammallekin, mieheni kanssa ahmimme  sydämen halusta, ja silti puolet jäi yli. Laitoin ylijäämät jääkaappiin, ja lämmitin ne seuraavana päivänä 175 C uunissa, noin 15 minuuttia pellillä ohuena kerroksena, ja namia oli edelleen!

Tarvitaan: (kiitokset: https://thepioneerwoman.com/cooking/onion-strings-oh-yeah-baby/ - vähän muunneltu tähän)

1 iso makea sipuli (Vidalia)

n. 1/2 litraa piimää (tämä sipuli oli niin iso, että piimää olisi voinut laittaa pari desiä lisää. Mutta tämä purkki oli 473 ml)

5 dl vehnäjauhoja

vajaa 1 rkl suolaa (2 tl taisi olla minulle sopiva määrä)

1/4  - 1/2 tl cayennepippuria (kannattaa olla varovainen)

2 tl paprikajauhetta

1/2 tl jauhettua mustapippuria

Mandoliinin asetus mahdollisimman ohuille viipaleille. Käytän sen kanssa tuota 'cut resistant' -hanskaa. Sipulin kanssa en ole itseäni silponut, mutta ranskalaisten kanssa veri kyllä lentäisi, jos en käyttäsi hanskaa!

Ja sitten vaan sipuli ohuiksi vaapaleiksi! Mandoliinini ohuimmalla terällä viipaleet ovat  vain 1,5 mm paksuja.  Mitä ohuempia, sen parempi!

Irrottelin renkaat toisistaan, ja sitten ne muhimaan piimään jääkaappiin, ainakin 2 tunniksi. Itse laitoin ne jääkaappiin jo aamulla.

Juuri ennen uppopaistoa sekoittelin jauhot ja muut kuivat aineet. Tämä sipuli näytti sen verran isolta, että tein jauhoseoksen puolitoistakertaisena.  Poimin sipulirenkaita piimästä pihdeillä (pihdeillä, keittiöpihdeillä, tongseilla...?), liika piimä valutetaan pois, ja renkaat jauhoseokseen. Kierittelin niitä siellä niin että ne peittyvät kokonaan jauhoihin, ja pysyivät mahdollisimman erillisinä. Ensi kerralla laitan taas reilusti jauhoseosta, ja mietin onko parempi sekoittelupaikka kuin iso kulho. Nyt loppupään renkaat meinaavat kovasti tarttua yhteen ja niistä tulee klönttejä eikä erillisiä renkaita.

Öljy kuumennetaan 375 F eli 190 C -asteeseen. Sitten renkaat sinne varovaisesti (tämä kuohuu helposti yli, jos laittaa liian suuren määrän kerralla). Paistoaika ei ollut pitkä, ehkä minuutti, pari kunnes renkaat ovat kauniin kullanruskeita. 

Paistoin omani kahdessa erässä, erien välillä kuumensin öljyn takaisin 190 asteeseen.

Öljystä reikäkauhalla ensin talouspaperin päälle:

Sitten laitoin ensimmäisen erän folion alle kulhoon odottamaan toista erää.

Rapeita ja maistuvaisia! Jos teet tämän ohjeen mukaan, ensimmäisellä kerralla kannattaa miettiä onko suolaa liikaa vai liian vähän, samoin cayennen kanssa. Itse sain näistä parhaat vasta kolmannella yrittämällä, ja minun maustemakuni ei varmaan ole sama kuin kaikilla.

Mutta jos vastaan tulee makeita sipuleita eikä uppopaistaminen pelota, suosittelen kokeilemaan. Mies on nyt näihin koukussa! =)

Turkey chili - kalkkunachili

Laitoin tänään pitkästä aikaa kalkkunachiliä. En kokkaa kovinkaan usein valmiiksijauhetun kalkkunan kanssa, koska se pitää maustaa aika vahvasti, ja esimerkiksi kalkkunapurilaisista meinaa tulla kuivia känkkänöitä.  Joskus olen tehnyt kalkkunapullia maustaen ne aika samoilla mausteilla kuin tässä. Ihan hyviä niistä tuli, mutta tämä chili on helppo tehdä. Senkun ruskistat kalkkunan ja sipulin, heität loput ainekset sekaan ja annat muhia ainakin tunnin.

Yläkuvassa näkyy suurin osa aineksista:

kalkkunajauhelihaa 1 lb eli 454 grammaa.

yksi iso sipuli silputtuna

valmiiksi murskattua valkosipulia, 1 - 2 rkl eli maun mukaan

kanalientä,  3 - 4 dl.  Itse käytin kanaliemijauhetta ja tomaatilla maustettua kanaliemijauhetta (tykkään näistä Knorrin liemijauheista, varsinkin tuo kanan makuinen tomaattiliemi on maukasta. Täällä nämä ovat kaupassa meksikolaisten ruokatavaroitten osastolla).

jeeraa eli juustokuminaa, 2 tl

chilijauhetta, 2 rkl - enemmän tai vähemmän riippuen kuinka vahvaa chilijauheesi on

1 tl oreganoa

1 tl red pepper flakes. Siis chilin siemeniä.

1/4 tl cayennepippuria

Suolaa maun mukaan. Käytin suolattua kanaliemijauhetta, mutta tomaattikuutiot olivat suolattomia. Eli lopullinen suolan määrä kannattaa tarkistaa vasta ihan muhimisen lopulla. Parempi aluksi liian vähän!

Säilykepurkki (tölkin koko vähän reilu 400 g) kutakin (neste valutettuna pois):

maissia, pakastemaissi käy myös
tomaattia kuutioina
papuja, paria eri tyyppiä.

Laitoin aluksi vain purkin cannellinipapuja, päätin vähän myöhemmin lisätä myös purkin mustapapuja ja kikherneitä.




Ensin ruskistin sipulin ja valkosipulin oliiviöljyssä:

Mukaan kalkkuna, ja paistinlastalla se pilkotaan ihan pieniksi muruiksi.

Sitten sekaan tomaatit, pavut, maissi ja kanaliemi.

Sitten vain annetaan chilin kuumeta  kiehumispisteeseen, ja sitten haudutellaan miedolla lämmöllä ainakin tunti. Suolan määrää voi tarkistaa nyt jo tässä vaiheessa. Jos sitä on tulluit liikaa, voi lisätä vaikka purkin maissia tai papuja.

Hautumisen lopussa kannattaa sitten varmistaa se suolan määrä, varsinkiin sen mukaan, mitä tämän kaverina tarjoaa. 

Itse ensin  maistelin chiliä vähän tortillalastujen kanssa. Sitten söin kulhollisen ihan sellaisenaan. Loppu menee pakastimeen annospusseissa, ja osa menee varmaan spagetin kanssa. 

Verkossa on paljon ehdotuksia, tätä voi esimerkiksi  tarjoilla tortillalastuilta juuston ja kermaviilin kanssa (nachos).